Tuli eilen käytyä tsekkaamassa Paraisten uusi rata. 9-väyläinen rata sijaitsee ihan Paraisten keskustasta löytyvässä keskuspuistossa ja sen on sponsoroinut paikallinen Lions Club. Väylien kokonaispituus on 843 metriä eli keskipituus on noin 94 metriä. Mukaan mahtuu kaksi hieman pidempääkin väylää, ykkönen on pituudeltaan 144 m ja vitonen 154 m. Muutkaan väylät eivät ole ihan helppoja näennäisestä lyhyydestään huolimatta. Varsinkin matalalle tulevat oksat vaikeuttavat mukavasti useita avauksia. Näin draiveria voi joutua käyttämään vaikkapa vain pelkkien pitkien skippien toivossa.
Suurimmat plussat tulevat puiston erittäin hyvästä kunnossapidosta. Tai ainakin toistaiseksi puisto oli todella kauniissa kunnossa ja moisessa miljöössä kelpaa kyllä heitellä. Lisäksi ysiltä löytyvä lampi tuo kivan pienen lisäjännityksen lyhyelle väylälle. Ainut miinus tulee taas hyvän sijainnin ja kunnossapidon aikaansaamasta kävijämäärästä. Eilen beach volley -kentät olivat ahkerassa käytössä ja lisäksi nurtsilla oli muutama koppailija sekä jalkapalloilija. Varottavaa siis riittää, mutta eiköhän siitä pienellä ruotsin kielen taidolla ja varovaisuudella selviä.
Kaakisen Mikon kautta kuulin, että Jussi olisi vastuussa radan suunnittelusta. Ja kyllähän se siltä näyttääkin. Mikä parasta, kuulin, että takaportti mahdolliselle laajennukselle olisi jätetty. Voitko Jussi vahvistaa tai kumota? Itsekin katsoimme, että siellä kanaalin toisella puolella riittäisi lääniä ja saisihan siihen leveimpään kohtaan tehtyä aika maukkaan vedenylitysväylänkin. Mielestäni Paraisten radassa riittää siis helposti potentiaalia kisojenkin järjestämiseen tulevaisuudessa.
Kaiken kaikkiaan hieno rata hienolla paikalla ja vain n. puolen tunnin matkan päässä Turusta. Suosittelen kyllä tutustumista varsinkin kaikille lähistöllä asusteleville.
Uusi rata Paraisilla
Valvoja: HALLITUS
- Frisbeezer
- Viestit: 329
- Liittynyt: Ma 11 Huhti 2005, 21:55
- Oikea nimi: Jussi Meresmaa
- Seura: Disc Golf Club Tampere
- Paikkakunta: Lempäälä
- Viesti:
Jees, Paraisilla on kaunis rata heidän keskuspuistossaan. Aika näyttää, tarviiko esim. ykköstä lyhentää. Liikuntatoimenjohtaja sanoi, että puistossa ei olisi kovin paljoa ihmisiä... Väylät on suunniteltu siten, että puistoon jää alueita muillekin käyttäjille.
Laajennusta varten olen jo suunnitellu kolme väylää uoman toiselle puolelle. Joen ylitystä ei kiinteässä versiossa ole, mutta kisaversioon sen voisi tehdä. Yksi Beasti sinne jäi... Jos paikallista (turkulaista) väkeä kiinnostaa järjestää kisat siellä, sinne saa hyvän 12-väyläisen esim. kansallista varten. Suosittelen.
Radan kartta ja tuloskortti:
http://www.discgolfpark.net/maps/kartta ... rainen.pdf
Lähettäkää mulle kuvia, jos testaatte radan - etenkin kiinnostaisi saada ysiväylästä kuva korin takaa tiille. Voisin päivittää discgolfpark -sivuille.
-Jussi
Laajennusta varten olen jo suunnitellu kolme väylää uoman toiselle puolelle. Joen ylitystä ei kiinteässä versiossa ole, mutta kisaversioon sen voisi tehdä. Yksi Beasti sinne jäi... Jos paikallista (turkulaista) väkeä kiinnostaa järjestää kisat siellä, sinne saa hyvän 12-väyläisen esim. kansallista varten. Suosittelen.
Radan kartta ja tuloskortti:
http://www.discgolfpark.net/maps/kartta ... rainen.pdf
Lähettäkää mulle kuvia, jos testaatte radan - etenkin kiinnostaisi saada ysiväylästä kuva korin takaa tiille. Voisin päivittää discgolfpark -sivuille.
-Jussi
-
- Viestit: 298
- Liittynyt: Ke 13 Huhti 2005, 11:40
- Oikea nimi: Kim Lindblad
Re: Uusi rata Paraisilla
Jag tänkte fråga här om korgarna bara finns på plats sommartid (då jag hade vägarna förbi där i december syntes nämligen inga korgar till),.. men kom just på att svaret kanske redan finns på http://www.freeyabb.com/phpbb/viewtopic ... &mforum=7k