25. Seppo Nieminen Classic juhlakisa
Valvoja: HALLITUS
25. Seppo Nieminen Classic juhlakisa
25. Seppo Nieminen Classic juhlakisa elokuun 7 – 9. päivä 2009!
The 25th Annual International Seppo Nieminen Finnish Flying Disc Golf Classic
in KAUHAJOKI
Suomen vanhin ja arvostetuin kisa Seppo Nieminen Classic pelataan kolmatta kertaa historiansa aikana Kauhajoella Uimahallin puistossa, nyt kahdella puolen Kauhajokea, elokuun 8 – 9. päivänä. Perjantaina 7.8. on tietysti parigolf perinteiseen tapaan.
Kisa pelataan jo 25:nnen kerran. Neljännes vuosisataa pro -tason kisoja Suomessa! Kisan tämänvuotinen pitopaikka on sen mukainen: Suomen toiseksi vanhin rata, Suomen ensimmäinen 18-reikäinen rata, rata jossa nurmikkoja niitetään ja puistoa hoidetaan. Ratahan on nykyisin 23 -reikäinen, mutta kisa pelataan reikiä yhdistelemällä ja muuttamalla 18-reikäisenä PRO-versiona. Luvassa on muutama par 4 tai par 5 huikaisevaa puistoreikää, joissa vaaditaan strategista silmää ja heiton sijoitustaitoa. Tietenkin Kauhajoki on mukana kuvioissa, joten tarkkuutta vaaditaan kuten ennenkin.
MUUT TIEDOT JULKAISTAAN ENSI TILASSA. MERKKAA KALENTERIIN KESÄN EHDOTON KOHOKOHTA!

Heitän koko ajan kupille ja otan kakkosta korttiin niin eiköhän se Markokin siitä hyydy.
- Hege
- Hege
- KURKO
- Viestit: 137
- Liittynyt: Ma 03 Heinä 2006, 13:42
- Oikea nimi: Jani Karonen
- Seura:
- Paikkakunta: Espoo
Re: 25. Seppo Nieminen Classic juhlakisa
Onko heinäkuun SM-joukkuekisassa ja elokuun SN Classicissa sama rata
| Frisbeegolffia vuodesta 1985 |
- KURKO
- Viestit: 137
- Liittynyt: Ma 03 Heinä 2006, 13:42
- Oikea nimi: Jani Karonen
- Seura:
- Paikkakunta: Espoo
Kisakiekko julkaistu
| Frisbeegolffia vuodesta 1985 |
-
- Viestit: 27
- Liittynyt: Ti 16 Syys 2008, 21:00
- Oikea nimi: Janne Ojala
- Seura: Nummelan Frisbeeseura
Re: 25. Seppo Nieminen Classic juhlakisa
Mitä Sepolta kuulin niin samoja ratoja suurin osa, mutta muutamia vähän "kehitetty"Onko heinäkuun SM-joukkuekisassa ja elokuun SN Classicissa sama rata
Hienoommat asiat elämäs on ilimaasia...
- PM
- Viestit: 733
- Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 10:31
- Oikea nimi: P.Määränen
- Seura: Talin Tallaajat
- Paikkakunta: Tikkurila
Re: 25. Seppo Nieminen Classic juhlakisa
kote kirjoitti:LOL!
-
- Viestit: 467
- Liittynyt: Ke 23 Tammi 2008, 10:02
- Oikea nimi: Jani Toivonen
- Seura: Disc Golf Club Provinssi
- Paikkakunta: NURMO
Re: 25. Seppo Nieminen Classic juhlakisa
Seppo meinas et pari väylää yhdistetään joista tulee piiiiiiiiitkiä!
Komia mies ämpäri pääs
DGCP! Disc Golf Club Provinssin Puheenjohtaja
DGCP! Disc Golf Club Provinssin Puheenjohtaja
- KURKO
- Viestit: 137
- Liittynyt: Ma 03 Heinä 2006, 13:42
- Oikea nimi: Jani Karonen
- Seura:
- Paikkakunta: Espoo
Aikataulu ja ilmoittautuminen
The 25th Annual International Seppo Nieminen Finnish Flying Disc Golf Classic
Seppo Nieminen Classic pelataan 25. kerran 7-9. elokuuta ja kolmatta kertaa historiansa aikana Kauhajoella. Paikkana on kaunis nurmikkopohjainen Uimahallin puisto kahdella puolen Kauhajokea. Erikoisradan pituus on 2123 metriä (par 60). Perjantaina 7.8. on perinteiseen tapaan parigolf ja itse kilpailu 8-9.8. Rata on pelattavissa viimeistään parigolfin alkamisesta lähtien. Kisan osallistumismaksu on 20 €, joka sisältää kisakiekon, ainutlaatuisen keräilyharvinaisuuden, jolla voi myös heittää. Virallisia kisakiekkoja riittää 90 ensimmäiselle, loput ilman kisapainatusta.
Pääpalkinnoista pelataan yhdessä sarjassa seuraavin tasoituksin
Junior 16 (-1993).....................+2
Junior 19 (-1990).....................+1
Open.....................................0
Masters (40)...........................+1
Grand Masters (50)..................+3
Senior Grand Masters (60)..........+6
Naiset..................................+4
Seniorinaiset (40)....................+7
Pääpalkintoina on Amexpo IV Pro De Luxe –maalikori sekä rahapalkintoja. Lisäksi voittaja saa kaappiinsa Seppo Nieminen Classic –kiertopalkinnon, jonka ovat voittaneet mm. Jesper Lundmark, Timo Pursio ja viime vuonna Joonas Hynönen. Perinteisten sarjojen mukaan jaetaan myös pienemmät palkinnot omien sarjojen (tasoitusluokkien) parhaille.
AIKATAULU
Perjantai 7.8.
Parigolf (best shot), lähdöt klo 16 – 19, vähintään kaksi paria ryhmässä.
Osallistuminen 10 € pari, palautusprosentti 80 jaettuna kolmelle parhaalle parille 40/25/15. Tasapisteissä potti jaetaan.
Lauantai 8.8.
9.30 Pelaajakokous, ilmoittautuminen päättyy
10.00 1. kierros
12.30 – 14.00 Lounastauko
14.30 2. kierros
Sunnuntai 9.8.
10.00 3. kierros
12.30 – 13.30 Lounastauko
14.00 Finaali, 9 reikää
Palkintojen jako heti kilpailun jälkeen.
-------------------------------------------------------------------------------------
Majoitus ja ruokailu
Lattiamajoitusmahdollisuus (omat yöpymisvarusteet) on radan vieressä tennishallin tiloissa ja maksaa 10 EUR/hlö per yö. Tiloissa on käytettävissä suihkut ja WC:t. Kaupungin keskusta on radan välittömässä läheisyydessä, mistä löytyy vaihtoehtoisia majoitusvaihtoehtoja sekä useita pikaruokapaikkoja ja ravintoloita.
Ilmoittautumiset
Ilmoittautumiset sähköpostiosoitteeseen seppo.nieminen(ät)kauhajoki.fi. Ilmoita sarja (tasoitusluokka) sekä aihe ”SN-Classic 2009”. Osallistumismaksut 20 € joko paikan päällä tai mieluiten etukäteen seuraavalle tilille: Seppo Nieminen, Nordea Kauhajoki, 106030-19207. Sisällytä maksuviestiin pelaajan nimi, sarja (tasoitusluokka) sekä maksun aihe ”SN-Classic 2009”.
Linkkejä
Ratakartta
Virallinen kisakiekko
Uimahallin puiston kiinteä rata (kuvia), ei kisarata
Tervetuloa,
Seppo Nieminen (TD)

Päivitetty

- Viestit: 639
- Liittynyt: To 27 Loka 2005, 7:57
- Oikea nimi: jari väyrynen
- Seura: V- ja U-seura Korven Korvenpojat ry / Bats
- Paikkakunta: nurmijärvi
Re: 25. Seppo Nieminen Classic juhlakisa
Ei pitäisi puuttua tähänkään asiaan, mutta kuitenkin.
Kisojahan mainostetaan nyky markkinointi henkisesti milloin milläkin tavalla. Kun niitä lukee, niin ei enää oikein meinaa pysyä perässä missä on haastavin rata, mikä on arvostetuin kisa, mikä on vanhin, uusin, kaunein, pisin, helppo kulkuisin jne rata. Mutta tokihan kisoja pitää markkinoida, ja hyvä niin. Ja loppujen lopuksihan mielipiteitä tähän maailmaan mahtuu.
Seppo kisa vanhin, ja arvostetuin. Varmaankin vanhin,ja Suomenlinna aikoihin arvostetuinkin. Ja joidenkin mielestä edelleenkin.
Miksi tällainen avautuminen, papalta joka ei enää juuri kisoissa käy?
Johtuu siitä että kuulin kuinka erästä pari vuotta lajia harrastanutta senioria houkuteltiin lähtemään Kauhajoelle kisaamaan.
Tämä houkutuksen kohde oli kyllä asiasta kiinnostunut, mutta arveli kisan olevan aivan liian kova tasoinen hänen kaltaiselleen pelaajalle.( hävisi mulle viikkokisassa pari heittoa, ja MINÄ olen sentään monivuotinen SM-tason frisbeegolffaaja, ja mm. Classic voittaja Suomenlinnasta, ja silloin taisi kuitenkin olla melkein 5 kilpailijaa sarjassani.)
Minun oli pakko puuttua juttuun, ja oikaista kyseistä henkilöä Classicin vaatimus tasosta.
Anteeksi pitkä ja sekava aasin siltani, mutta ihmisille jotka eivät ole pelanneet Kauhajoella, tai S N Classicissa, niin tiedoksi vaan että kisa on:
HYVIN RENTO TAPAHTUMA, JUHLA TUNNELMASTA HUOLIMATTA.
RATA SIJAITSEE SIISTISSÄ HIENOSSA PUISTOSSA, TAVALLAAN KOLMESSA OSASSA. RATA ON ERITTÄIN MIELLYTTÄVÄ PELATA.
RATA ON KISA KARTAN MUKAAN KYLLÄ TARPEEKSI VAATIVA JO HUIPPUPELAAJALLEKIN.
RATA SIJAITSEE MAINIOSTI LYHYEN KÄVELY MATKAN PÄÄSSÄ KESKUSTASTA. JA KYLÄLTÄ LÖYTYY KAIKKI TARVITTAVA.
BUDJETTI MATKAAJILLE NÄKÖJÄÄN TAAS TARJOLLA EDULLISTA MAJOITUSTA. JA HUONO SELKÄISILLE SAUNALLA VARUSTETTUJA HUONEITA KROUVISTA.
Älkäät hyvät ihmiset peljästykö kisakiekon ruminta pelätintä, älkääkä peljästykö kisan komiasta ulkokuoresta. Siellä on tilaa niin huipuille, kuin harrastelijoille.
Menkää ja täyttäkää Kauhajoki, ja nauttikaa radasta!-väykkä-

Hyzer puhui pitkään, mutta asiaa...
Itse mietin pitkään viime vuonna kehtaako noin hienoihin kisoihin tämän tasoinen heittäjä lähteä kun on noin hieno nimikin ja sarjoja piisaa (ensimmäiset kunnon kisani). Kisaviikonlopusta tuli lopulta yksi kauden kohokohdista. Taisin olla avoimessa viimeisten joukossa, voin olla tänäkin vuonna, muttei haittaa sillä rennossa hengessä mennään.
Radat näyttävät viimevuotista vaativammilta, mutta onneksi se on sama kaikille
Tervetuloa Kauhajoelle!
P.S.Etuysin ketjutkin on uusittu.

Jees jees, olen jättänyt vaatimattomammat puitteet omaavat SM-sarjan kisat väliin päästäkseni tähän maailmanluokan kisaan. Nyt otin jopa lomaa kisaviikonlopuksi. Radassa tuntuu olevan vanhan legendaarisen Gorillagolfin henkeä. Banaania pelipakettiin! Karu Kauhujoki täältä tullaan!
Miljoona elämän aikana menemään lajin edistämiseen ja harrastamiseen...
Re: 25. Seppo Nieminen Classic juhlakisa
Jestas sentään!!! Jos kisan taso ylittää tämän vuoden SM-osakilpailujen tason niin tason täytyy olla todella superhyperkorkea kaikilta osin. Täytyypä jättää yhteiset viikkokisat Tammisaaren kanssa väliin ja lähteä mukaan tuohon suurista suurimpaan koitokseen. Tulee samalla bongattua tuo legendaarinen Kauhajoen ratakin.
Re: 25. Seppo Nieminen Classic juhlakisa
no huhhuh, seppokisa on menny vuosivuodelta vaan syvemmälle sinne mihin ei päivä paista. ratakartta kuitenki näyttää ihan kohtuulliselta. kansallisten kanssa samalla tasolla, osallistuja määrä jos menee yli 50 niin on jo kovanluokan yllätys ainakin mulle (kaikki sarjat mukaanluettuna) ja palkinnot on tänäkin vuonna varmasti päätä huimaavia
180