Seuraottelu 30.6.2010

Ei PDGA/SFL-frisbeekisojen tiedotus ja keskustelu. Kaiken tasoiset kisat tervetulleita.

Valvoja: HALLITUS

Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja Jani »

Joitain vuosia sitten pelailtiin seuraottelua. Se oli mukavaa, mutta vei ehkä liikaa aikaa, kun pelattiin kaikkien osanottajaseurojen kentillä saman kesän aikana. Jospa saataisiin käyntiin vuosittainen seuraottelu, vuorotellen eri kentillä. Aloitetaan Kaatiksella keskiviikkona 30.6. Ehkäpä voittanut seura järjestää sitten suraavan mittelön.

Kisa alkaa kello 17.00. Pelataan kaksi kierrosta, joista kummastakin lasketaan sijoituspisteet erikseen. Joukkueeseen kuuluu neljä pelaajaa, eli yhdellä autolla pääsee matkaan. Jos siis on vaikkapa 32 pelaajaa, saa ykkönen 32 pistettä, kakkonen 31 jne. Kierrosten välillä pidetään evästauko, jolloin lasketaan tilanne kisan puolivälissä.

Seuraottelun sponsori on vihtiläinen MP-Opastin. Täällä voitte tutustua yritykseen ja tuotteisiin: http://www.mp-opastin.fi . Voittajaseura saa tilata kentälleen kyseisestä firmasta palkintona esimerkiksi 18 kaiverrettua tiikylttiä tai vastaavalla summalla muita opasteita.

Kaatiksen päiväpelimaksut ovat 5 euroa aikuisilta ja 2,5 euroa alle 18-vuotiailta. Kausipelioikeuden tai päiväpelimaksun lisäksi kilpailuun ei ole muuta osanottomaksua. Kilpailu on tarkoitettu nimensä mukaisesti seuroille, mutta seurojen ei tarvitse olla liiton jäseniä. Ilmoittautua voi osoitteeseen jani.nevantausta(a)kolumbus.fi. Ilmoittakaa aluksi seuran nimi, ja sitten kun joukkue on selvillä, myös pelaajien nimet. Päivitän tähän alle osanottajalistaa. Tervetuloa!

J.k. Oulussa suunnitellaan jo uusia tiiauspaikan kylttejä, mutta koitetaanhan muut panna kampoihin!

Osanottajat:

Nummelan frisbeeseura 1 (Arttu Sikanen, Leo Piironen, Teemu Nissinen, Jani Nevantausta)
Nummelan frisbeeseura 2 (Ari Penttala, Ilari Tuoma, Jouni Leskinen, Ville Kotamäki)
Vampulan urheilijat 1 (Marko Taalikka, Teemu Mäkelä, Pekka Vainio, Miikka Kortesalo)
Vampulan urheilijat 2 (Mika Vainio, Hannu Heikkilä, Seppo Tenhonen, Lasse Pakkanen)
Raaseporin Korilla (Markus Pohjolainen, Victor Söderström, Kiril Häyrinen, Thomas Mykkänen)
Talin Tallaajat 1 (Toni Asikainen, Kari Vesala, Joni Suomi, Petteri Rantamäki)
Talin Tallaajat 2 (Sami Poimala, Harri Neuvonen, Niko Sysimies, Kalle Kärki)
Hangon Hyrskyt 1 (Jorma Nousiainen, Kalle Rinne, Tero Lyytikäinen, Mika Montonen)
Hangon Hyrskyt 2 (Janne Lindberg, Mika Nyman, Kimmo Mäkelä, Marko Tyni)
Nokian frisbeeseura 1 (Tommi Tohni, Markku Tohni, Teijo Tohni, Lassi Hakulinen)
Nokian frisbeeseura 2 (Jukka Leinonen, Marko Äijälä, Tero Myllyoja, Mikko Eskola)
Oulun frisbeeseura (Erno Väyrynen, Lasse Keränen, Juha Nieminen)
DGCT
Lahden frisbee club 1(Niko Mäenrinne, Janne Kupiainen, Juha Kupiainen, Jukka Suvela)
Lahden frisbeeclub 2 (Harri Asunen, Tapsa Karppinen, Petteri Eronen, Reima Innala)
Puska Puttaajat (Simo Väisänen, Henrik Martikainen, Timo Frondelius, Iisak Liukko)
HFK (Janne Lindberg, Jussi Lindberg, Jaani Länsiö, Miko Fyhr)
Viimeksi muokannut Jani, Ti 29 Kesä 2010, 13:54. Yhteensä muokattu 25 kertaa.
Dizzy
Viestit: 65
Liittynyt: Ti 26 Huhti 2005, 12:44
Oikea nimi: Anssi Sahri
Seura: Talin Tallaajat
Paikkakunta: Helsinki

Re: Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja Dizzy »

Saako seura lähettää enenmmän kuin yhden joukkueen kisaan?
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja Jani »

Dizzy kirjoitti:Saako seura lähettää enenmmän kuin yhden joukkueen kisaan?
Tätä mietinkin, ja todennäköisesti onnistuu; kentälle mahtuu 14 poolia sujuvasti pelaamaan, ja tuskinpa niin monta eri seurojen joukkuetta löytyy. Tehdäänpä niin, että toukokuun loppuun saakka voi ilmoittaa kaksi joukkuetta seurasta, ja kesäkuussa vielä lisää, jos tilaa löytyy.
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja Jani »

Seitsemän joukkuetta jo mukana. Toinen mokoma ainakin mahtuu vielä mukaan.
Nosturi
Viestit: 390
Liittynyt: Ma 18 Huhti 2005, 9:38
Oikea nimi: Timo Kuusela
Paikkakunta: Koikkari

Re: Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja Nosturi »

Mitenkäs tuo keskiviikko on arvottu kisapäiväksi? Tietenkin yksi viikon parhaista päivistä, mutta kuitenkin hieman erikoinen?
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja Jani »

Nosturi kirjoitti:Mitenkäs tuo keskiviikko on arvottu kisapäiväksi? Tietenkin yksi viikon parhaista päivistä, mutta kuitenkin hieman erikoinen?
Viikonloput ovat kortilla, ei ole ainakaan Tallaajien tai NFS:n viikkokisoja ja Suomi on lomalla.
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja Jani »

Yhdeksän joukkuetta jo ilmoittautunut, mutta vielä mahtuu mukaan. Jos on suunnitelmissa viettää koko päivä frisbeetä nakellen, kannattaa vierailla esimerkiksi Karkkilassa, josta on noin 20 kilometriä Kaatikselle. Toki kisapaikallekin kannattaa tulla ajoissa treenaamaan. Ruoho on lyhyttä, ja puucee löytyy!
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja Jani »

Yksi seura on jo paljastanut kakkosnyrkkinsä! Eli kun joukkueen jäsenet ovat selvillä, tuupatkaa viestillä.
Avatar
Jaani
Viestit: 2858
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja Jaani »

Stadin ykkönen (HFK) saattaa myös koota All-Stars -joukkueen kasaan.
poimis
Viestit: 2284
Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 11:14
Oikea nimi: Sami Poimala
Seura: Talin Tallaajat
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja poimis »

Jaani kirjoitti:Stadin ykkönen (HFK) saattaa myös koota All-Stars -joukkueen kasaan.
Hienoa, että kaadettavien joukkueiden määrä vain kasvaa kasvamistaan. Eihän se tuntuisi missään voittaa vain toista oman seuran joukkuetta :twisted:
az_kip
Viestit: 1283
Liittynyt: Ma 04 Elo 2008, 11:24
Oikea nimi: Kiril Häyrinen
Seura: Raaseporin Korilla

Re: Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja az_kip »

Raaseporin Korillan pelätty joukkue on:

Markus "putti perille" Pohjolainen
Victor "suoraan sisään" Söderström
Kiril "hermo heitot" Häyrinen
Thomas "metri mukista" Mykkänen
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja Jani »

poimis kirjoitti:Eihän se tuntuisi missään voittaa vain toista oman seuran joukkuetta :twisted:
Meinaatko, että HFK jää viimeiseksi, juuri Tallaajajengien jälkeen?
Avatar
Tee8mu
Viestit: 1842
Liittynyt: Su 18 Touko 2008, 12:25
Oikea nimi: Teemu Malmelin
Seura: Nokian frisbeeseura
Paikkakunta: Nokia

Re: Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja Tee8mu »

Jaani kirjoitti:Stadin ykkönen (HFK) saattaa myös koota All-Stars -joukkueen kasaan.

Ihan vaan uteliaisuudesta...

Mihin aiotte laittaa palkintokyltit?

Munkkaan? :D
Avatar
Ari
Viestit: 6706
Liittynyt: Ke 10 Tammi 2007, 11:57
Oikea nimi: Ari Penttala
Seura: Nummelan Frisbeeseura
Paikkakunta: Nummela

Re: Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja Ari »

Kentän rakentamisen voi aloittaa myös väyläopasteista :)
Avatar
Jaani
Viestit: 2858
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: Seuraottelu 30.6.2010

Viesti Kirjoittaja Jaani »

Tee8mu kirjoitti:
Jaani kirjoitti:Stadin ykkönen (HFK) saattaa myös koota All-Stars -joukkueen kasaan.

Ihan vaan uteliaisuudesta...

Mihin aiotte laittaa palkintokyltit?

Munkkaan? :D
Teemu on siis jo luovuttanut ja jakaa jo palkintoja...

Nehän voisi vaikka lahjoittaa Taliin, niin ois väylien pituudet selvillä kisoissakin :D
Vastaa Viestiin