Viimeisen väylän DNF

Sääntöihin liittyvät keskustelut.

Valvoja: HALLITUS

Avatar
Jaani
Viestit: 2858
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Viimeisen väylän DNF

Viesti Kirjoittaja Jaani »

Miten tulkitsisitte tällaista: Håkan Ratingström Nyköpingistä pelaa vain hyviä kierroksia, jotta oma rating pysyy korkealla ja hän saa näin ollen arvostusta ja kunnioitusta nettiyhteisöltä ja kotiradan aloittelevilta naispelaajilta.

Eräässä kisassa kuitenkin putti on aivan kateissa ja draivit sinkoilevat minne sattuu. Kaamea kierrostulos (73) näyttäisi tulevan ja tiputtaisi Håkanin ratingiä tuntuvasti, niinpä hän nokkelana kaverina lähestyy vain lopuksi korin alle, haistattaa poolikavereille pitkät, noukkii kiekkonsa, läimäisee sillä ketjuja, sanoo lopettavansa kisan ja lähtee Systembolagetin kautta katsomaan Allsvenskanin matsia televisiosta. Muu ryhmä on etsimässä Staffanin kiekkoa 30 metrin päässä korista. Vain Staffan näki, että Håkan ei putannut kiekkoa koriin asti.

Katsotaanko, että

A) Håkan pelasi väylän loppuun, tulos on 73, mutta seuraava kierros merkataan DNS.

B) Håkan otti miehekkään DNF -merkinnän koko rundista ja rating pysyy korkealla, joten Håkan nauttii edelleen pelikavereiden ja nettiyhteisön arvostusta taidokkaista otteistaan kisoissa.

C) Håkanin katsotaan epähuomiossa jättäneen väylän pelaamatta, joten tulokseen merkataan 2 lisäheittoa ja tulos on 75. Kotiin päästyään Håkania odottaa ikävä yllätys, kun netissä ilmoitetut alustavat ratingit kertovat korutonta kieltään. Håkan lopettaa lajin, koska ei koe saavansa arvostusta huonon ratinginsä vuoksi.
AMA
Viestit: 1120
Liittynyt: Ke 29 Elo 2007, 17:36
Oikea nimi: Markus Mäntylä
Seura: Tampereen Frisbeeseura
Paikkakunta: Tampere

Re: Viimeisen väylän DNF

Viesti Kirjoittaja AMA »

Eikös se ole denffi, jos kaveri sanoo, että se on denffi? En ymmärrä miksi ihmeessä tuota ruvettaisiin kyseenalaistamaan..
"play for show, work for dough" -Lloyba
Paavo
Viestit: 106
Liittynyt: To 21 Kesä 2007, 9:38
Oikea nimi: Paavo Torkkola
Seura: Frisbeegolfseura 7k
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Viimeisen väylän DNF

Viesti Kirjoittaja Paavo »

Säännön 803.13 A (3):n mukaan oikea vastausvaihtoehto on b).

"Mikäli pelaaja tarkoituksellisesti jättää väylän pelaamatta esimerkiksi loukkaantumisen vuoksi, se tulkitaan kilpailun keskeyttämiseksi. Pelaaja poistetaan kilpailusta, ja tuloskorttiin sekä kilpailun tuloksiin merkitään pelaajan kohdalle tulos DNF (”Did Not Finish”)."

Edit: Toisaalta, kun esitit asian tarkoituksellisesti noin epäselvästi, niin saatettaisiinhan tuo tulkita epähuomiossa pelaamatta jättämiseksikin. Luultavasti Håkaniin otettaisiin kierroksen jälkeen yhteyttä ja kysyttäisiin hänen omaa mielipidettään asiaan. Ja eihän Håkanin ratingi nyt yhdestä heikosta kiessistä mihinkään muutu, koska hyvän rating-suojelunsa ansiosta tuota kierrosta ei otettaisi laskuihin mukaan.
Avatar
Jaani
Viestit: 2858
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viimeisen väylän DNF

Viesti Kirjoittaja Jaani »

Juu, tarkoitus oli nimenomaan se, että eihän Håkan sano, että "jätän kierroksen pelaamatta loppuun" ja näinhän tästä vasta tuleekin sääntökeissi.

Mielestäni ei voida olettaa, että pelaaja jättää yhteystietonsa TD:lle, jotta hänen mahdolliset aikeensa pelata voidaan selvittää.

Tämä keissi siksi, että muistan kuulleeni huhun tällaisesta tapauksesta, jossa pelaajalle lisättiin kaksi heittoa, vaikka hän olisi halunnut DNF:n kierroksesta.

Håkan on toki taitava ratingsuojelija, mutta hän ei kestä, että listaan on livahtanut yksi 40 pistettä keskiarvoa heikompi rundi.
letiss
Viestit: 416
Liittynyt: Ke 05 Syys 2007, 9:46

Re: Viimeisen väylän DNF

Viesti Kirjoittaja letiss »

Mä taidan tuntea ton Håkanin.
Sleijeri
Viestit: 220
Liittynyt: Ti 17 Huhti 2007, 7:31
Oikea nimi: Ville Lapinmäki
Seura: Lords of Disc Golf
Paikkakunta: Heinola
Viesti:

Re: Viimeisen väylän DNF

Viesti Kirjoittaja Sleijeri »

Miehekästä denffiä ei olekkaan, näitä Håkaneita kuitenkin tuntuu olevan aika paljon liikkeellä, mitä nyt itsekin vähäisiä kisoja kiertänyt ja joitain seurannut.
r.oksa
Viestit: 98
Liittynyt: Su 16 Loka 2005, 10:29
Oikea nimi: riku kaajakari

Re: Viimeisen väylän DNF

Viesti Kirjoittaja r.oksa »

Lainaus eräältä kanssa harrastajalta: "Rating on frisbeegolfin syöpä". Kyllähän DNF:ä tulee yhä enenevissä määrin sitä mukaan kun kisoihin pääsy vaikeutuu ja ratingit ovat karsintarajana.

Itselläni ei sattuneesta syystä ole onneksi tätä ongelmaa :roll: (koska ei pysty eikä kykene nostamaan ratingia sinne riittävän ylös :shock: )
poimis
Viestit: 2284
Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 11:14
Oikea nimi: Sami Poimala
Seura: Talin Tallaajat
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Viimeisen väylän DNF

Viesti Kirjoittaja poimis »

Vaihtoehto A ei ainakaan ole oikein, koska frisbeen pitää irrota pelaajasta ja pysähtyä koriin hyväksytysti, mitä ei tässä tapauksessa tapahtunut.

Merkittävää asiassa olisi tietysti se, mitä scoreen kirjataan. Sanoiko Håkan jonkun tuloksen, mikä korttiin pitäisi kirjata? Kuvauksen mukaan muu ryhmä on sen verran kaukana korista, että selvästikään muut pelaajat eivät olleet vielä pelanneet väylää loppuun, eli arvatenkaan tuloksia ei vielä olla kirjattu.

Koska väylää ei todistetusti ole pelattu loppuun, sanoisin sääntöfriikkinä että DNF kierrokselle olisi oikea tulos.
Jos taas pohdin hieman mikä olisi omasta mielestäni "oikein", niin tuossahan Håkan syyllistyy ainakin kahteen, ehkä jopa kolmeen sääntövirheeseen:
1) Ratavarustuksen läimiminen on käytösvirhe, josta tulee ensimmäisellä kerralla varoitus, muista käytösrikkeistä rangaistusheitto.
2) Koska muut pelaajat ovat noin kaukana vielä etsimässä kiekkoa, ei Håkanilla ole mitään asiaa poimimaan omaa kiekkoaan korin alta => toinen käytösrike.
3) Oletettavasti Staffan on pyytänyt muita ryhmänsä pelaajia avustamaan etsinnöissä, josta Håkan on kieltäynyt, joten jo kolmas rike. Eli näistä yhteensä 2 rankkua epähuomiossa kesken jätetystä väylästä seuranneiden kahden sakon lisäksi. Tulokseksi siis rouheat 77 :)

Harmi vain että tuollainen tulos taitaa olla jo niin huono, että sitä ei rating-laskentoihin oteta Håkanilla mukaan lainkaan.
Avatar
Jaani
Viestit: 2858
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viimeisen väylän DNF

Viesti Kirjoittaja Jaani »

Håkan ei liene kovin toivottu poolikaveri.
anttipee
Viestit: 2
Liittynyt: Pe 04 Kesä 2010, 21:38
Oikea nimi: Antti Peltola

Re: Viimeisen väylän DNF

Viesti Kirjoittaja anttipee »

r.oksa kirjoitti:Lainaus eräältä kanssa harrastajalta: "Rating on frisbeegolfin syöpä". Kyllähän DNF:ä tulee yhä enenevissä määrin sitä mukaan kun kisoihin pääsy vaikeutuu ja ratingit ovat karsintarajana.
Miten rating tarkalleenottaen määräytyy? Luovutukset eivät ole minkään lajin tavoitteena, joten kyllähän rating-säännöt on yleensä kaikissa lajeissa muotoiltu siten että mitään etua kesken jättämisestä ei saa, yleensä pikemminkin selkeän haitan vastustajiin verrattuna.

Yksi, mitään lajista tietämättömän sunnuntaiharrastajan ehdotus: Ne reiät miltä ei ole tulosta laskettaisiin lopputulokseen mukaan vastaavalla par + 3 tavalla kuin mitä aloituksessa käytetään (804.02) ja rating happanee sitten näin saavutetun tuloksen mukaan. Turhan kikkailun välttämiseksi jo aloitetuilla väylillä voisi myös harkita vaihtoehtoa että tulos olisi joko par + 3 tai heitetyt + 3, kumpi sitten tuottaakin isomman luvun.
Avatar
Jaani
Viestit: 2858
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viimeisen väylän DNF

Viesti Kirjoittaja Jaani »

Se on ratingin iso ongelma, että pelaamalla vain hyvät kierrokset loppuun, pysyy rating korkealla. Pelaajat, jotka pelaavat kisan sijoituksista, (eli huonokin rundi otetaan vastaan, koska se ei välttämättä tarkoita huonoa sijoitusta) häviävät ratingpisteissä, joskus.

Olihan tästä keskustelua, että milloin sopii denffata ja milloin ei. Melko selvää oli, että mitään loukkaantumisten esittämistä DNF:n hyväksymiselle ei kannatettu. Kyllähän pelaaja saa jättää kesken, kun ei pelaaminen huvita. Eipä sillä menestystäkään saa, joten eipä se kannata muuta kuin ratingin ylläpitemisessä. Ja mitähän sekin sitten hyödyttää... näyttää paperilla hyvältä pelaajalta, mutta ei yhtään sijoitusta :)

Suurin osa pelaajista kuitenkin pelaa kisan sijoituksesta enemmän kuin ratingistä, niin ongelma on aika pieni. Parempaa systeemiä ei vielä ole.
anttipee
Viestit: 2
Liittynyt: Pe 04 Kesä 2010, 21:38
Oikea nimi: Antti Peltola

Re: Viimeisen väylän DNF

Viesti Kirjoittaja anttipee »

Jaani kirjoitti:Kyllähän pelaaja saa jättää kesken, kun ei pelaaminen huvita. Eipä sillä menestystäkään saa, joten eipä se kannata muuta kuin ratingin ylläpitemisessä. Ja mitähän sekin sitten hyödyttää... näyttää paperilla hyvältä pelaajalta, mutta ei yhtään sijoitusta :)
Totta kai pitää saada jättää kesken jos näin huvittaa. Mutta systeemi joka rankaisee pelaajaa sen vähän huonommin sujuneen kisan pelaamisesta loppuun verrattuna luovuttajaan ei ole kovin urheilullinen ratkaisu, IMO. Vaikka kyseessä olisivatkin vain luvut paperilla; mutta varsinkaan sitten jos rankin perusteella pistetään väkeä järjestykseen esim. osallistumisoikeuksia jaettaessa.
Vastaa Viestiin