Kiekkonurkka
Valvoja: HALLITUS
Kiekkonurkka
Avaanpa uuden ketjun kiekkoarvioille.
Westsidediscs, Pohjolan Isäntä. Muovi: VIP. Paino: 173g, 168g, 163g.
Westsidediscs on lyhyen olemassaolonsa aikana muuttunut frisbeekaupasta frisbeevalmistajaksi, joka myös maahantuo Latitude 64 -kiekkoja Suomeen. Westside myös valmistaa kiekkonsa samalla tehtaalla kuin Latitude, joten ei liene yllätys, että muoviseokset ja muotoilu myötäilee ruotsalaiskollegaansa.
Kalevalaisteemaiset kiekkojen nimet ja printit luovat arvokasta mielikuvaa, eikä siitä haittaa ole, että kiekkojen nimet ovat kotoisasti suuhun taipuvia. Kansainvälisille markkinoille Westside on toki lanseerannut englanninkieliset muunnokset. Esimerkiksi Pohjolan Isäntä on saanut jylhän, anglosaksisen ristimänimen King siitä huolimatta, että Isännän rooli Kalevalassa on lähinnä turpiin saaminen.
Westside on alusta alkaen satsannut kasvavaan Frisbeegolfin harrastajakuntaan valmistamalla aloittelijaystävällisiä liidokkeja, joita kovakätiset pro-pelaajat ovat jopa kartelleet. Draiveri Pohjan Poika ja putteri Tuonelan joutsen löytyvätkin useimmin vasta uraansa aloittavan lahjakkuuden kassista.
Mitäs sitä kiertelemään, Pohjolan Isäntä on aloittelijan draiveri isolla D:llä. Tämä siksi, että nopeutta piisaa aina Innovan taulukolla 14:ään asti, eikä pelkoa aikaisesta feidistä tarvitse tuntea. Omaa kättäni piti toppuutella Bossin ja Destroyerin jäljiltä, ettei Isäntä kuukahtaisi rolleriksi, mutta tuntuman, kulman ja voiman vähennyksen jälkeen se ylsi helposti isompien veljiensä mitoille. Tämä siis huomattavasti vähemmällä voimalla.
Pohjolan Isäntä tekee ilmassa nopeita liikkeitä suuntaan jos toiseenkin, joten yli kääntämisen pelko saattaa muuttua yllättävän tiukaksi loppufeidiksi. Kiekon huima nopeus vie sitä silti pitkälle, vaikka ensi alkuun ei siltä vaikuttaisikaan.
Isännän rimmi on leveä, mutta ei edes Bossin tai Katanan luokkaa, vaan jopa hivenen kapeampi. Tästä huolimatta Isännän ilmalento kävi nopeammin. Oikeastaan nopeimmin, sillä tällaista vauhtilukemaa ei muilla valmistajilla olekaan. Rimmin "kapeudesta" huolimatta Latituden kiekkoihin tottumattomalle sisärimmin vino muotoilu saattaa tuoda päänvaivaa aluksi, mutta äkkiä siihen tottuu, jos vain malttia harjoitella piisaa. Ja kuten mainittua, ainakin kovakätisen on maltettava, ettei ennenaikainen koukkaus yllätä.
Eräs kummallisuus on se, että kevyemmät Isännät vaikuttavat hieman vakaammilta yksilöiltä, siinä missä 173 grammainen oli paljon alivakaamman tuntuinen, eikä kunnon liitoja tuntunut saavan mitenkään aikaiseksi.
Westside Pohjolan Isäntää on hankala pitää kentän puolella, mutta uskallan suositella sitä aloittelijoille, jotka haluavat nauttia pitkistä siivuista avoimella radalla OB-alueista välittämättä.

-
- Viestit: 919
- Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
- Oikea nimi: Janne Räsänen
- Seura: Talin Tallaajat
Re: Kiekkonurkka
Latituden mukanaolo takaa myös vaihtelua kiekkojen muotoon monissa kiekoissa, kuten pikkuvelimallissa Pohjan pojassa. Sanoin monissa muoteissa, kun en tiedä, onko isännässä samaa vaivaa. Jaanin kommentit painojen välillä oleviin vakauseroihin viittaavat variaatioon kiekkojen muiodossa.
Minulla on sininen 166 ja vaikka heitänkin kymmeniä metrejä lyhyemmälle kuin Jaani, eli 120 pintaan ilmassa ja pomput päälle tyynessä, minullakin kiekko kääntyy vaakairrotuksesta myötäpäivään noin 4-5 astetta. Monipuolisuuden suhteen se on hyvä asia minun tehoilleni, kun kiekolla voi heittää hyzer flipiä suorahkosti alkuunsa lentäen tai antsaa/s kurvia. En yhtään ihmettele, että isommalla kädellä kiekko muuttuu vähemmän luotettavaksi/rolleriksi, koska kiekko tahtoo feidata tosi myöhään. Se on kaksiteräinen miekka (heh), sillä vähäisemmillä voimilla se tuo kiekkoon lisää mittaa, kun kiekko viihtyy lähellä vaaka-asentoa pidempään. Maksimoiden liidon ja pituuden.
Isäntä kuuluu normaaleista kiekoista kolmen pisimmän joukkoon kokeilemistani. Ollen minulle kolmanneksi pisin pienellä erolla lyhyempänä hakattuun ES DD2:en ja hitu isommalla erolla Nukeen. ESP, Z ja X kokeiltuina ja jokainen tykittää lentorataeroistaan huolimatta. Isännän etu kaikkiin kiekkoihin alle tykkikäsien tehojen on se, että vähemmällä voiman tarpeella se menee lähes yhtä pitkälle ja on helpommin hallittavissa, kun huomioidaan useiden lentoratojen heittämisen helppous. Minun tehoillani Nuke ja DD2 (kulutettu, uusi on lyhyt sikaylivakaa) ovat muovista riippuen hankalia tai melko hankalia heittää johtuen ylivakaudesta ja täysillä riuhtomisen tarpeesta monilla lentoradoilla.
Yksi epätavallinen kiekko haastaa kärkikolmikon pituudessa, mutta käytettävyys on niin ja näin. Kuulemma R-Pro Boss tehdään eri muotissa kuin muut Bossit ja kevyissä painoissa lento on julmetusti alivakaampaa kuin normi Bosseilla. Pituutta on mukavasti, mutta toistaiseksi olen heitellyt hieman pidemmälle DD"lla ja Nukella, Isäntää vastaan en ole ehtinyt tehdä kokeita.
Isännän nopeudesta en uskalla mennä sanomaan mitään painavaa tässä vaiheessa, mutta näppituntumani on, että alkuvaikutelmani mukaan se on ihan vähän hitaampi kuin Nuke ja DD2. Edellä mainitut kestävät paremmin vastatuulta, mutta en ole vielä päässyt kunnolla liidättämään isäntää takatuuleen.
Pelaajat, joille suosittelen isäntää yli muiden kiekkojen, heittävät riittävän nopeasti Wraithia, ehkä nipin napin Destroyeriä, mutta Boss, DD2 ja Nuke ovat liian aikaisin ja kovaa feidaavia ja siksi lyhyitä. Tai liian vaikeita tarkasti heitettäväksi. Varsinkin jos haluaa heittää samalla kiekolla vasemmalle, keskelle ja oikealle. Kaikkeen tuohon isäntä on helpompi maksimimatkoille luetelluista kiekoista, jotka ovat pidempiä kuin Wraith.

PohjolanIsäntä.
Siinä on muuten hurja kiekko ja yksi parhaimmista mitä on bägissäni. Isännän parhaat puolet ovat helppoheittoisuus ja se että kiekko ei kaarra yli. Huonompia puolia liika feidaus. Mutta itse tuota tulee käytettyyn pitkiin fore heittoihin tai pitkiin "avoimen kentän" heittoihin, myös annukat tuolla onnistuu. Sekin yllättää kun heität kiekon, katsot kiekko kun se liitää, huomaat että nytten feidasi jo. Ja kun saavut paikalle etsimään kiekkoa huomaat että kiekko on sen 10m odotettua pidemmällä . No mitä tuohon enää muuta sanomaan hyvä kiekko.
Tietoja/Kokemuksia haluaisin saada draiverista nimeltä Star Boss ja putterista Tuonelan Joutsen 1/2.
Kiitos.
Siinä on muuten hurja kiekko ja yksi parhaimmista mitä on bägissäni. Isännän parhaat puolet ovat helppoheittoisuus ja se että kiekko ei kaarra yli. Huonompia puolia liika feidaus. Mutta itse tuota tulee käytettyyn pitkiin fore heittoihin tai pitkiin "avoimen kentän" heittoihin, myös annukat tuolla onnistuu. Sekin yllättää kun heität kiekon, katsot kiekko kun se liitää, huomaat että nytten feidasi jo. Ja kun saavut paikalle etsimään kiekkoa huomaat että kiekko on sen 10m odotettua pidemmällä . No mitä tuohon enää muuta sanomaan hyvä kiekko.
Tietoja/Kokemuksia haluaisin saada draiverista nimeltä Star Boss ja putterista Tuonelan Joutsen 1/2.
Kiitos.
-
- Viestit: 919
- Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
- Oikea nimi: Janne Räsänen
- Seura: Talin Tallaajat
Re: Kiekkonurkka
Boss vaatii rutkasti enemmän puhtia lentääkseen lopussa yhtä vähän feidaten/skipaten kuin isäntä. Tuonelan joutsen 1 oli alivakaampi kuin kakkosversio ja ekaa versiota ei kai tuoteta enää. Versio 2 on kesällä tahmean pitävä kiekko, joka on helppo pitää kiinni kosteanakin, mutta pakkasella kiekko muuttuu kovaksi kuin kivi, paljon liukkaammaksi ja jostain kumman syystä erittäin tehokkaasti ketjujen läpi luistelevaksi. Kakkosjoutsen on aika suora melko hyvin liitävä kohtuunopea putteri, joka kippaa helposti kovempitehoisissa draiveissa. Puteissa lento-ominaisuudet eivät ole ääritapuksia, joten se ei mene suhteettoman kauas ohi, jos ei osu metalliin verrattuna siihen, miten vähällä voimalla se lentää pitkälle. Olemassa on vielä vähemmän voimaa tarvitsevia putterieta, jotka lentävät rajusti pidemmälle ohi mennessään. Putterina ja noin 40 m lähestymisiin joutsen v2 on pätevä kiekko. Puteissa se kestää hieman tuulta, 40 m päästä ei oiken kestä vastatuulia.
Re: Kiekkonurkka
No sinulla kun on tuota kokemusta enemmän frisbeegolfin asioista, niin mitä näistä kiekoista suosittelet. Latitude64 havoc, innova vulcan, boss, katana, destroyer. Tai jotain muuta nopeeta kiekkoa. Kun on hieman semmoinen tunne että tarvitsisi jotain toista leveärimmistä nopeeta kiekkoa. Vaikka tuo kysymys ei oikein sopinut tähän aiheesees "kiekkonurkka" niin noista voi varmaan keskustella/arvioida muutenkin.
Kiitos.
Kiitos.
-
- Viestit: 246
- Liittynyt: Ma 14 Helmi 2011, 11:13
- Oikea nimi: Lassi Salminen
- Seura: Tomoottajat Disc Golf
- Paikkakunta: Kankaanpää
- Viesti:
Re: Kiekkonurkka
Itsellä ei juuri mainittavaksi kokemusta ole, mutta itse noihin leveärimmisiin tuhansia heittoja liian aikaisin hairahtaneena, kerron kokemuksia noista ns. nopeista kiekoista. Erehdyin helposti ansaan ja ennen kuin draivista löytyi edes 100m kokeilussa oli ollut dessua bossia groovea dd2:ta nukea katanaa ja vieläpä tuli talvella vulcaneitakin hankittua. Noista nykyään uskallan heittää ainoastaan kämmenellä bossia koviin vastatuuliin ja katanaa maltillisempiin ilmoihin. Pituudet väylällä max 130m (harvoin). Rysty on heikompi mulla ja beast tai valkyrie tuo parhaillaan 120m siivut (vielä harvemmin), millään noista "huippunopeista" ei kontrolloidusti pääse noihin lukemiin, paitsi vahingossa.
Siispä pyydän, älä hairahda nopeisiin kiekkoihin ennen kuin tunnet, että heität hitaampia niin lujaa, ettet sen vuoksi pysty niitä kontrolloimaan. Itse suosittelisin kantapään kautta korkeintaan wraithin hankkimista siinä vaiheessa kun teebird lentää väylällä toistettavasti 100+ metriä...
Siispä pyydän, älä hairahda nopeisiin kiekkoihin ennen kuin tunnet, että heität hitaampia niin lujaa, ettet sen vuoksi pysty niitä kontrolloimaan. Itse suosittelisin kantapään kautta korkeintaan wraithin hankkimista siinä vaiheessa kun teebird lentää väylällä toistettavasti 100+ metriä...
-
- Viestit: 919
- Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
- Oikea nimi: Janne Räsänen
- Seura: Talin Tallaajat
Re: Kiekkonurkka
Kun ei tiedä, miten toinen heittää ja miten nykyiset kiekot lentävät, on aina monta riskitekijää antaa ei niin hyviä vinkkejä. Pohjolan isäntä on alivakaa aika monelle heittäjälle, joten jos se on sitä myös sinulle, joku enemmän ylivakaaseen suuntaan kallellaan oleva voisi auttaa vastatuulissa ja kun kiekko ei saa kipata oikealle. Tai kiekon pitää liikkua paljon vasemmalle hypyn kera mahdollisesti. Listastasi Destroyer ja Boss vielä enemmän tekee noin. Vulcan on isäntää kippaavampi. Eli jos tarttee rolleria tai loppuun asti anhyzerin pitävää kiekkoa, toi sopii niihin heittoihin paremmin kuin isäntä. Mutta Vulcan on pirun alivakaa kiekko. Mitä lyhyemmälle heität, sitä helmpompi se on heittää verattuna noihin muihin viime viesteissä mainittuihin kiekkoihin.
Z Nuke on pidempi kuin Destro ja Bossi, mutta kestää myös jonkin verran tuulta ja skipatessaan matalasta heitosta melko vaakana laskeutuen skippaa suoremmin eteen kuin Boss ja Destro, jotka tykkäävät mennä paljon vasemmalle ja vain vähän eteen.
166 Pro Wraith on kontrolloitavuudeltaan vähempitehoisille heittäjille varsinkin parempi kuin mikään yllämainituista. Flow myös. Jos nuo ovat liian rajuja, kevyt Champion Valkyrie ja Beast ovat hyviä.

Itselläni on n. 5-6v lajia takana, joten ei mitään konkarin mielipiteitä, mutta joitain kiekkoja testanneena
muutama huomio.
Mun pisimmät frisbeegolf heitot tulee ihan normi driverillä eli Discmanian DD:llä. Olen kokeillut muutamia noita
nopeusluokan "voi herran jumala" kiekkoja ja eipä ne pidemmälle ole lentäneet, ainoastaan skippi on pidentynyt
Lentokentällä viimekesänä meillä oli pituusheittoa ja paras heittoni tuli sielläkin DD:llä (124m) eli ainakaan tällä
kädellä ja noilla mitoilla ei noista leveärimmisistä kiekoista ole mitään hyötyä.
Eilen samassa poolissa heitti kaveri, joka vetelee pisimmät siivunsa Eaglellä ! Joten aivan kaikkia kiekkomainoksia
ei kannata uskoa, siis ainakaan silloin, kun on tälläinen "pikkutytön käsi".
Se, että joku isokäsi heittää jotain Bossia 50m pidemmälle, kuin Sinä ei tarkoita sitä, että Sinä otat Bossin käteen ja
mittaa tulee itsestään lisää. Luultavimmin se sama isokäsi heittäisi myös sillä Sinun kiekollasi sen 50m metriä pidemmälle.
Edit: muutettu mitta totuudenmukaiseksi

Totta, vastatuulissa tulee monta kertaa hieman ongelmia tuon isännän kanssa, joten vastatuulissa minulla on toiminut orion lf tai tuonelan laitturi. Itse kun heitän enemmän kämmenellä niin tarkoititko, että Boss ja Destro eivät kippaisi vaan lentäisi suoraan ja lennon lopputua pieni hyppy siihen kakun päälle? Mutta tuosta Nukesta niin siitä joku voisi kertoa enemmän jos haluaa... Kun pitäisi päivittää hieman nopeeta osastoa bägissä ( tarkoitan 12 - 14 nopeuksisia ), kun bägistä löytyy suurimmaksi osaksi 9 - 11 nopeuksisia kiekkoja. Eli en ole pahemmin vielä "hairahtanut" nopeisiin kiekkoihin, kun tarkoitus oli ostaa tuommoinen hieman helpompi heittoisempi nopeakiekko ekaksi nopeaksi kiekoksi.jiiärrä kirjoitti:Pohjolan isäntä on alivakaa aika monelle heittäjälle, joten jos se on sitä myös sinulle, joku enemmän ylivakaaseen suuntaan kallellaan oleva voisi auttaa vastatuulissa ja kun kiekko ei saa kipata oikealle. Tai kiekon pitää liikkua paljon vasemmalle hypyn kera mahdollisesti. Listastasi Destroyer ja Boss vielä enemmän tekee noin. Vulcan on isäntää kippaavampi. Eli jos tarttee rolleria tai loppuun asti anhyzerin pitävää kiekkoa, toi sopii niihin heittoihin paremmin kuin isäntä. Mutta Vulcan on pirun alivakaa kiekko. Mitä lyhyemmälle heität, sitä helmpompi se on heittää verattuna noihin muihin viime viesteissä mainittuihin kiekkoihin.
Z Nuke on pidempi kuin Destro ja Bossi, mutta kestää myös jonkin verran tuulta ja skipatessaan matalasta heitosta melko vaakana laskeutuen skippaa suoremmin eteen kuin Boss ja Destro, jotka tykkäävät mennä paljon vasemmalle ja vain vähän eteen.
letiss kirjoitti: Se, että joku isokäsi heittää jotain Bossia 50m pidemmälle, kuin Sinä ei tarkoita sitä, että Sinä otat Bossin käteen ja
mittaa tulee itsestään lisää. Luultavimmin se sama isokäsi heittäisi myös sillä Sinun kiekollasi sen 50m metriä pidemmälle.
Meinaan itselläni nuo 9-11 nopeuksiset kiekot lentävät parhaimmillaan reilu 100m (n.110m) mutta esim tuo Isäntä lentää jo 120m, mutta nuo ovat niitä kentällä heitettyjä lukemia.
Kiitos
Viimeksi muokannut Simpanssi, Su 15 Heinä 2012, 23:21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Kiekkonurkka
Omasta bägistäni löytyy yllätys, yllätys pohjanpoika. Käytän sitä ainoastaan Hangon meriväylillä, joissa on mahdollisuus menettää kiekko. Toistaiseksi on pysynyt vielä bägissä. Tosin merivesi on pysynyt pitkään poikkeuksellisen alhaalla
-
- Viestit: 105
- Liittynyt: To 20 Tammi 2011, 19:09
- Oikea nimi: Mikko Karvinen
- Seura: Tomoottajat Disc Golf
- Paikkakunta: Kankaanpää
Re: Kiekkonurkka
Simpanssille kysymys, Orion LS vastatuulikiekkona, what?
- hirsi
- Viestit: 339
- Liittynyt: Ke 20 Loka 2010, 19:07
- Oikea nimi: Janne Hirsimäki
- Seura: Nummelan Frisbeeseura
- Paikkakunta: Vihti
Re: Kiekkonurkka
Komppaan.. "What?"GARFFi kirjoitti:Simpanssille kysymys, Orion LS vastatuulikiekkona, what?
-
- Viestit: 919
- Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
- Oikea nimi: Janne Räsänen
- Seura: Talin Tallaajat
Re: Kiekkonurkka
Destroyer ja Boss kämmeneltä eivät kippaa niin helposti kuin muut, mutta ne eivät pysy suorana loppuun asti tai edes yhtä pitkään kuin muut. Ne feidaavat kovaa ja jos otat tehoja pois vähänkään, aloittavat feidin aiemmin. Nuke on myös kova feidaamaan, mutta skippaa vähemmä radan poikki ja enemmän radan suuntaan suorilla väylillä. Nuke on matalana helpompi otteelle kämmeneltä ja rystyltäkin kuin Destroyer ja Boss. Ja pidempi kuin kumpikin, mutta vastatuulikesto on hitu huonompi. Mä lähtisin Nukesta, jos haet pitkää kiekkoa, joka toimii myös kämmeneltö. Vaikka sen saakin kippaamaan hieman helpommin kuin Destron ja Bossin. Se on slti paljon tuulikestoisempi ja anteeksiantampi kippaamisen suhteen kuin isäntä.
Re: Kiekkonurkka
Noniin kiekkonurkka. Täällä onkin jo mainittu muutama fore-kiekko.
Oma näkemykseni tähän hölpötykseen on, että tähän mennessä kaikki käyttämäni kiekot ovat olleet pyöreitä, ja kiekon lento-ominaisuudet eivät ole mitenkään maagisesti muuttuneet kun heitän niitä forelta.
On aika vekkulia, että yleensä frisbeegolfin aloittelijoille suositellaan alivakaita ja hitaampia kiekkoja, koska ne ei vaadi niin kovaa heittoa. No sitten kun pelaajat alkaa miettimään, että mitäs sitten käytetään kun heittää forella, niin yleensä ratkaisuna on helvetin ylivakaa ja erinopee mielellään leveällä rimmillä. Samaan lankaan hairahtaa myös monet kokeneemmatkin pelaajat, jotka tietävät varsin hyvin että heittävät forelta paljon heikommin kuin rystyltä, käyttävät silti foressa ylivakaampia ja nopeempia kiekkoja kuin rystyltä.
Sitten siinä monet ihmettelee, että miks ihmeessä se forelta heittäminen on niin vaikeeta ja kun sitä ei millään meinaa oppia kunnolla. Olisiko kenties aika pohtia järjellä sitä kiekkovalintaa, kun alkaa opettelemaan forea?
Mun bägissä on edelleen jokainen kiekko pyöreä ja puolet niistä on alivakaita ja neljännes leveärimmisiä. Käytän jokaista kiekkoa niin rysty- kuin kämmenheittoihin, oli kyseessä putteri, midari tai draiveri.
Mitäh?

- Toiminnanjohtaja
- Viestit: 9323
- Liittynyt: To 10 Syys 2009, 8:44
- Oikea nimi: Tapani Aulu
- Seura: Tomoottajat Disc Golf
- Paikkakunta: Turku
Re: Kiekkonurkka
Varmasti kiekkoa kuin kiekkoa voi heittää sekä rystyllä että kämmenellä, upsilla tai muilla.
Silti, varsinkin heittolajeja harrastaneet saavat vähintään alkuvaiheessa kämmenheittoon merkittävästi enemmän lähtönopeutta ja vähemmän kierrettä kuin rystyyn. Toki silloin kiekotkin voivat olla eri muotista.
Tämä ei tarkoita, etteikö kannattaisi opetella heittämään kaikilla kiekoilla. Olen itse huono esimerkki. Pelaan mieluummin kämmenellä kuin rystyllä ja silti heitän vain paria-kolmea kiekkoa.