Kiekkonurkka
Valvoja: HALLITUS
-
- Viestit: 919
- Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
- Oikea nimi: Janne Räsänen
- Seura: Talin Tallaajat
Re: Kiekkonurkka
Poimis se juoksu 60 m, oli vitsi ja esitetty muodossa, jos tarvitset kääntyä niin paljon pois kohteesta muistaakseni
Olen nähnyt Z Flickin lentävän vastaoikeaan tuuleen suoraan 80 m koko ajan vaakana ja sitten kierteen tai eri suunnasta tulleen puuskan kippaavan kiekon puolessa sekunnissa 30 astetta. Mikä tahansa kippaa vaakalennosta, jos tuulta tulee tarpeeksi kovaa yläviistosta kannen päälle. Ei ole ihan yleisin tuulen suunta, mutta Brahen kenttä on älytön mesta tuulen suhteen, kun on kattilan pohjalla ja monet tiet ja kerrostalot ohjaavat tuulta suihkuiksi. Tuuli vaihtuu usein kesken lennon. Se on hyvä mesta opetella tuulisissa oloissa heittämistä, kun vaihtelua on enemmän kuin meren rannalla.
Mä heitän paikasta riippuen hyssejä sekä yli-, että alivakailla kiekoilla. Jos tarttee skippiä tai vähän vasemmalle siirtymistä, ylivakaalla ja jos on siirryttävä paljon oikealta vasemmalle, niin korkealle alivakaalla. Annukat samoin kuin hirsi.
Dutch Openissa upotin Forcen harjoitukissa ja heitin parikisan flippaamattomalla Beastilla, mulla on niitä puolen tusinaa eri muoveissa (ei DX). Mulla ei ollut yhdestäkään kiekosta varakappaleita, kun ei vaatteilta ja kuvausvälineiltä mahtunut mukaan. Siksi olikin kätevää upottaa parikisan aluksi midareista tuulta kestävämpi.
Mä yllätyin uudesta KC Aviarista. WWW korkoteksti katon pohjassa. Se on eka hyvä KC, jota olen heittänyt ja se on yhtä vertailutestiä vaille valmis siirtymään mun bägiin suoraksi draivausputteriksi. Ei se hirveästi tuulesta ollut moksiskaan, kun ekan kierroksen pelasin sen kanssa, mitä nyt yllätti liidollaan ja paineli pitkäksi monin paikoin. Puteissakin oli pätevä.
Tuuli vaihtelee vaikutuksiltaan välillä vaikka olisi samasta suunnastakin. Eilen Glo Z Buzzz vaihteli kovasti pituudelta oikeassa takatuulessa kenttätreenissä, kun korkeus vaihteli kovasti. DX Rancho Roc ei jäänyt paljon maksimipituukissa, muttei vaihtanut korkeutta juurikaan ja hajonta pituudessa oli muutamia metrejä, kun Buzzzilla oli 15 m yleistä.
Eikö vuosi 2000 ollut suunnilleen vedenjakaja pituusheiton ME tuloksissa, kun kaikki sen jälkeen on tehty hyzer flipillä? Takavasemmassa tuulessa ratkaisevinta on se, että kiekko päätyy anhyzeriin. Se ei vaadi välttämättä antsassa aloittamista.

- Viestit: 2284
- Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 11:14
- Oikea nimi: Sami Poimala
- Seura: Talin Tallaajat
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
Re: Kiekkonurkka
jiiärrä kirjoitti:Tuuli vaihtelee vaikutuksiltaan välillä vaikka olisi samasta suunnastakin.
Tai sitten se on heitto mikä vaihtelee. Asteenkin ero frisbeen lähtökulmassa (nose-up vs nose-down) ja tuulen vaikutus on aivan eri.
Pitäs varmaan kirjottaa joskus kattavat määritelmät hyzer/anhyzer heitoista. Minua vähän risoo, kun ihmiset puhuvat tyyliin "oli hyvä suora heitto, mutta sitten se hyssäs vähän liikaa". Tai "kiekko oli niin kulunut että meni annukaksi".jiiärrä kirjoitti:Takavasemmassa tuulessa ratkaisevinta on se, että kiekko päätyy anhyzeriin. Se ei vaadi välttämättä antsassa aloittamista.
Minusta nämä termit kertovat millainen on HEITTO, eikä siitä millainen kiekko sattui olemaan käytössä.
Suora heitto, joka lopussa FEIDAA vasemmalle, ei ole hysse. Suora heitto, joka KÄÄNTÄÄ yli on turnover, ei annukka.
Tämä hyzer-flip on sitten melkonen sanamonsteri...
Hysse / annukka ei nimittäin mielestäni ole myöskään pelkästään kiekon lähtökulma. Jos heität Maxilla "annukkakulmassa" puolitehoilla, siitä tulee Flexi, ei annukka.
Mutta nyt mentiinkin sitten aika kauas "kiekkonurkasta"....
-
- Viestit: 55
- Liittynyt: La 24 Tammi 2009, 15:44
- Oikea nimi: Joni Korpi
- Paikkakunta: Luopioinen
Re: Kiekkonurkka
Minä olen ollut siinä uskossa, että hysse / annukka on nimenomaan kiekon lähtökulmaan liittyvä määre. Samoin kuin nose up ja nose down. Kippaa = turnover - eikö?
Hysset / annukat heitän aika pitkälti samoin periaattein kuin jiiärrä.
Mielenkiintoinen annukan / kippauksen hallinta väylä on Mukkulan kolmonen (RHBH). Näyttää olevan monelle mahdoton tehtävä heittää korille. Itse en ole siinä onnistunut alivakailla kiekoilla lainkaan. Ainoastaan Firebirdillä ja Maxilla olen saanut avauksen kohdalleen. Kotikentällä harjoitellessa olen samantapaisia lentoratoja saanut onnistumaan mm. roadrunnerillakin, mutta paljon huonommalla onnistumisprosentilla. Tosin noin alivakaalla kiekolla lähtökulma on oltava jotain muuta kuin annukka.

Ei mitään ongelmaa kuluneella rocilla.BacWooZ kirjoitti: Mielenkiintoinen annukan / kippauksen hallinta väylä on Mukkulan kolmonen (RHBH). Näyttää olevan monelle mahdoton tehtävä heittää korille. Itse en ole siinä onnistunut alivakailla kiekoilla lainkaan. Ainoastaan Firebirdillä ja Maxilla olen saanut avauksen kohdalleen. Kotikentällä harjoitellessa olen samantapaisia lentoratoja saanut onnistumaan mm. roadrunnerillakin, mutta paljon huonommalla onnistumisprosentilla. Tosin noin alivakaalla kiekolla lähtökulma on oltava jotain muuta kuin annukka.
-
- Viestit: 55
- Liittynyt: La 24 Tammi 2009, 15:44
- Oikea nimi: Joni Korpi
- Paikkakunta: Luopioinen
Re: Kiekkonurkka
Ehkä mullakin vielä jonain päivänä on kulunut Roc Tarkistin, että olen heittänyt ainoastaan viisi tuloskierrosta Mukkulassa harrastushistoriani aikana, joista peräti yhdessä lukee 2 kolmosväylän kohdalla. Muistaakseni toinen 'onnistunut' avaus oli ikävästi korin oikealla puolella olevan puskan takana. Pari kertaa olen lisäksi heitellyt muutamia harjoitusavauksia siinä, mutta vain drivereilla. Ensi kerralla pitänee koittaa tuota Rocilla - vaikkei sitä kulunutta olekaan vielä
-
- Viestit: 919
- Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
- Oikea nimi: Janne Räsänen
- Seura: Talin Tallaajat
Re: Kiekkonurkka
Olen Poimiksen kanssa samaa mieltä siitä, että paljon väärinkäsityksiä, haitallisia sellaisia myös, on sattunut epäselvästä terminologiasta johtuen. Olisko aiheellista tehdä tänne liiton sivuille artikkeli tai foorumille sticky alan termeistä tarkkoine semanttisine selityksineen? Liittohan on maassa suurin auktoriteetti termien yhdenmukaistamiselle viralliseksi sanastoksi.
Re: Kiekkonurkka
Ehdotuksia ylivakaaseen fairway driveriin ?
Re: Kiekkonurkka
BansheeSimpanssi kirjoitti:Ehdotuksia ylivakaaseen fairway driveriin ?
Re: Kiekkonurkka
Minkälainen käyttäytyminen tuulisiin olosuhteisiin Banshee:llä, entäs onko kenelläkään tietoa leopardista?miKeli kirjoitti:BansheeSimpanssi kirjoitti:Ehdotuksia ylivakaaseen fairway driveriin ?
-
- Viestit: 919
- Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
- Oikea nimi: Janne Räsänen
- Seura: Talin Tallaajat
Re: Kiekkonurkka
Leopard on alivakaa ja pärjää tuulessa vain takaa tulevissa tuulissa, jos haluaa yhtään turvavaraa puuskia ja tuulen suunnan muutoksia vastaan.
-
- Viestit: 276
- Liittynyt: Ma 07 Syys 2009, 18:46
- Oikea nimi: jani lempinen
- Seura: Frisbeegolfseura 7k
Re: Kiekkonurkka
Olen nyt pari vuotta heitellyt bansheella tosi paljon, sekä tuuleen ja ei niin tuuliseen ilmaan. Kiekko on varsinainen jyrä, se menee kuin kiskoilla tuuli sitten tai ei. Tosin kovassa vastatuulessa feidi jää jonkin verran pienemmäksi. En tiedä olenko paljon väärässä jos väitän sen olevan innovan yksi ylivakaimmista kiekoista. Oma tuntuma ainakin on, että se on vakaampi kuin firebird whippetti ja viperi taitavat olla ne vielä kovemmat jyrät. Suosittelen sitä vastatuulikiekoksi. Tosin pitkälle se ei lennä, mulla se on sellainen määrämittainen kiekko, ihan sama heitänkö flattina vai hyssenä niin se lentää sen 90-100 metriä. Ihan riittävä mitta kuitenkin fairway driverille.Simpanssi kirjoitti:Minkälainen käyttäytyminen tuulisiin olosuhteisiin Banshee:llä, entäs onko kenelläkään tietoa leopardista?miKeli kirjoitti:BansheeSimpanssi kirjoitti:Ehdotuksia ylivakaaseen fairway driveriin ?
Leopard varsinkin champion muovilla on kans yks mun suosikki kiekoista. Kovaan vastatuuleen en sitä lähtisi heittelemään, mutta pieneen kevätviimaan sitä pystyy kyllä heittämään. Eihän sitä tarvitse täysillä heittää Leopardeissa tuntuu olevan niin, että star muoviset ovat hieman alivakaampia, kuin champion muoviset. Ainakin omalla kohdalla on tällaisia kokemuksia.
-
- Viestit: 919
- Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
- Oikea nimi: Janne Räsänen
- Seura: Talin Tallaajat
Re: Kiekkonurkka
Oma kokemus ja jenkkien kommenttien perusteella Star on ylivakaampi Leopardissa kuin Champ uutena, joten taas mentiin kiekkojen tasalaatuisuudessa
Re: Kiekkonurkka
Dodi kiitos tiedoista fairway draiverin suhteen... Eiköhän tuo star leopard bägiin hyppää
Puttereista vielä vähän. Itselläni on tuo perus aviar ollut, mikä on ollut käteen ihan okei mutta ei hyvä. Eli pitäis saada kokemuksii noista puttereista. Kaikista eniten kiinostavat tuonelan joutsen sekä gatewayn Wizardea ja Warlockkia. Mutta kaikki kokemukset puttereista on tervetulleita.
PS: tietoa myös gatewayn muoveista, soft, supersoft, superstupidsoft sekä superglow ? MITÄ EROA ?
KIITÄN
Puttereista vielä vähän. Itselläni on tuo perus aviar ollut, mikä on ollut käteen ihan okei mutta ei hyvä. Eli pitäis saada kokemuksii noista puttereista. Kaikista eniten kiinostavat tuonelan joutsen sekä gatewayn Wizardea ja Warlockkia. Mutta kaikki kokemukset puttereista on tervetulleita.
PS: tietoa myös gatewayn muoveista, soft, supersoft, superstupidsoft sekä superglow ? MITÄ EROA ?
KIITÄN
-
- Viestit: 2284
- Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 11:14
- Oikea nimi: Sami Poimala
- Seura: Talin Tallaajat
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
Re: Kiekkonurkka
Puttaus- vai heittokäyttöön? Joutsen on mukavan alivakaa (eka runi oli suorastaan epämiellyttävän alivakaa), Warlock taasen hirvee jyrä. Ei käännä yli vaikka miten kovaa heittäisi. Wizardi sitten siitä välistä.Simpanssi kirjoitti:Kaikista eniten kiinostavat tuonelan joutsen sekä gatewayn Wizardea ja Warlockkia.
Re: Kiekkonurkka
Juup tuohon puttauskäyttöön tarkotus olisi aviarin tilalle / kaveriksi tulla putteri. Tuo wizard kuulostaa sopivan vakaalta, meinaan ei ylivakaata eikä ali vaan välistä kuten sanoitkin.poimis kirjoitti:Puttaus- vai heittokäyttöön? Joutsen on mukavan alivakaa (eka runi oli suorastaan epämiellyttävän alivakaa), Warlock taasen hirvee jyrä. Ei käännä yli vaikka miten kovaa heittäisi. Wizardi sitten siitä välistä.Simpanssi kirjoitti:Kaikista eniten kiinostavat tuonelan joutsen sekä gatewayn Wizardea ja Warlockkia.
Kiitos