Mulla oli kaksi taka-ajatusta reaaliaikakuvauksen näyttämisessä, mutta Voyager teki asian vielä enemmän extremesti kuin luulin. Sinne jäi turhanpäiväisiä kameratärinöitä heittotilanteen ulkopuolelle. Mäkin olisin halunnut nähdä lyhyemmät leikkaukset, mutta en alkanut niistä naputtamaan, kun tiesin, että tämä oli väliprojekti, joka piti saada alta pois, jotta tärkeämmät projektit saadaan tehtyä ennen kuin tekijöiden vapaa-aika vähenee merkittävästi. Siten nielin pitkät pätkät, kun leikkausten vähentäminen nopeutti Voyagerin työtä.
Taka-ajatus oli sääntöjen noudattamisen näyttäminen. 30 sekunnin sääntö. Toinen homma oli näyttää jengille, miten tosissaan maailman parhaat lajin ottavat ja miten paljon keskittymistä tarvitaan ja mitä kaikkea porukka tekee nostaakseen onnistumisen mahdollisuuksia. Ei porukalla ole varaa antaa mitään etua naapurille, joten kaikki mahdollinen, mitä on keksitty tehdään. Se on hyvä näyttää lajia ennestään tuntemattomille, että kyseessä on huippu-urheilu aivan kuin kaikissa muissakin lajeissa, kun mennään maailman huipulle. Urheiluhenki on myös hyvä näyttää ja ammattimainen suhtautuminen kisaan ja lajiin.
Mitä pelleyteen tulee, kuka on ratingiltaan maailman ykkönen kautta aikain kovimmalla ratingilla? Onko sillä väliä, että kaveri vaikka seisoo päällään, kunhan heitto on sääntöjenmukainen ja tulokset ovat kohdallaan? Ei kenenkään tarvitse rakastaa ketään, mutta numerot puhuvat karua kieltään. Kun rahaa ei muutenkaan liiku paljon lajissa, eläkerahojen tienaaminen on kiven takana maailmanmestareillekin. Ennen kuin on elänyt perheen kanssa tien päällä, ei voi arvioida, miten kovaa touring pron elämä on. Onhan Nikkollakin temppunsa ja hän on maailman kakkosmies ratingissa. Sääli, ettei lopullisesta ääniraidasta kuule kunnolla kaikkia Källströmin päänsotkemispuheita. Hän on varsinainen frisbeegolfin tiki talkkaaja.
SDGO 2010 full HD bittorrent kisa
Valvoja: HALLITUS
-
- Viestit: 1120
- Liittynyt: Ke 29 Elo 2007, 17:36
- Oikea nimi: Markus Mäntylä
- Seura: Tampereen Frisbeeseura
- Paikkakunta: Tampere
Re: SDGO 2010 full HD bittorrent kisa
Jossain kohtaa olin huomaavina Locastron käyttävän puttiin kyllä yli 30 sekunttia, mutta ennenkaikkea noista herrojen veivaamisesta ja videon kestosta huomasi taas, miten pitkä aika se 30 sekunttia oikeasti on. Eihän siinä ole mikään kiire
"play for show, work for dough" -Lloyba
-
- Viestit: 142
- Liittynyt: La 23 Elo 2008, 23:50
- Oikea nimi: juha alkkiomäki
- Seura:
Re: SDGO 2010 full HD bittorrent kisa
Tässä on juuri se miksi ajattelin jättäytyä Talin kuvauksista. Kun minä teen sellaista keskivertoräpellystä jossa kaikki on aina vähän pielessä, niin eikö tässä olisi hifisteille hyvä sauma tehdä huippukuvaa? Osaamista kyllä löytyy kunhan saatais oikeat kaverit aktivoitua. Mulle riittää kyllä hyvin EO:n kuvaaminen . Toki olen kyllä tulossa kuvaamaan Talin finaalin ja mahdollisesti enemmänkin, mutta kesäloman ajankohta itsellä on vielä auki.jiiärrä kirjoitti:Mulla oli kaksi taka-ajatusta reaaliaikakuvauksen näyttämisessä, mutta Voyager teki asian vielä enemmän extremesti kuin luulin. Sinne jäi turhanpäiväisiä kameratärinöitä heittotilanteen ulkopuolelle. Mäkin olisin halunnut nähdä lyhyemmät leikkaukset, mutta en alkanut niistä naputtamaan, kun tiesin, että tämä oli väliprojekti, joka piti saada alta pois, jotta tärkeämmät projektit saadaan tehtyä ennen kuin tekijöiden vapaa-aika vähenee merkittävästi. Siten nielin pitkät pätkät, kun leikkausten vähentäminen nopeutti Voyagerin työtä.
-
- Viestit: 919
- Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
- Oikea nimi: Janne Räsänen
- Seura: Talin Tallaajat
Re: SDGO 2010 full HD bittorrent kisa
Yllättävän huolella tuntuivat ulkomaan sankarit käyttävän 30 sekuntiansa (tai yli).
Mitä hifistelyyn tulee, niin olisin tyytyväinen, jos lopuissa tämän vuoden kisoissa saisi kameran vaakaan joka kerran ja zoomatessa ei ylittäisi kameran autofocuksen nopeutta, enkä vetäisi zoomia kertaakaan väärään suuntaan. Vielä ei ole ollut ns. puhdasta suoritusta. Voyagerilla on sellainen kamera, että harvalla on vastinetta sille edes muissa maissa, joten kameraa käteen ja kuvaamaan Mun laite näyttää isän aikaiselta vähintään verrattuna tuoreempaan tekniikkaan.
Mitä hifistelyyn tulee, niin olisin tyytyväinen, jos lopuissa tämän vuoden kisoissa saisi kameran vaakaan joka kerran ja zoomatessa ei ylittäisi kameran autofocuksen nopeutta, enkä vetäisi zoomia kertaakaan väärään suuntaan. Vielä ei ole ollut ns. puhdasta suoritusta. Voyagerilla on sellainen kamera, että harvalla on vastinetta sille edes muissa maissa, joten kameraa käteen ja kuvaamaan Mun laite näyttää isän aikaiselta vähintään verrattuna tuoreempaan tekniikkaan.