Samaa mieltä. Mun mielestä pelietikettiin kuuluu, että kisoissa saa kehua toisen heittoja ja tehdä ääneen sanottavia havaintoja kiekon käyttäytymisestä, mutta ei enää kommentoida ääneen pelaajan tekniikkaan liittyviä asioita, saatika antaa neuvojaAMA kirjoitti:Suurin osa psyykkauksistahan keskittyy kehumaan heittoja, heittotekniikkaa, tulosta jne, jolloin on vaikea sanoa milloin toinen oikeasti tarkoittaa sitä ja milloin on tarkoituksena psyykkaus. Itse ainakin varauksettomasti kehun hyviä suorituksia, näyttäähän ne hyvät heitot hyviltä, heitti ne kuka tahansa. Heittotekniikan yksityiskohtiinkin puuttuminen tuntuu myös monelle olevan pikemminkin automaattinen jutustelunaihe, kuin psyykkausyritys. Kaikki voisivat kuitenkin pyrkiä säästämään ne tekniikkavinkit ja muut ihmettelyt kierroksen jälkeen kerrottavaksi. Tuloksen kanssa pyrin tekemään niin, että olen koko ajan melko hyvin kartalla omasta tuloksesta ja usein myös muiden tuloksista. Jos menee hyvin, omien tuloksien unohtamistekniikka ja sitäkautta "paineiden" välttely ei tunnu toimivan, kun aina on mukana joku, joka kokee tarpeellisesti ilmoittaa muillekkin miten heillä menee
Pahimmat psyykkaukset
Valvoja: HALLITUS
-
- Viestit: 1283
- Liittynyt: Ma 04 Elo 2008, 11:24
- Oikea nimi: Kiril Häyrinen
- Seura: Raaseporin Korilla
Re: Pahimmat psyykkaukset
-
- Viestit: 107
- Liittynyt: La 09 Loka 2010, 14:18
- Oikea nimi: Henrik Martikainen
- Seura: Jyväskylän liitokiekkoilijat
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Pahimmat psyykkaukset
Perhana, tän ketjun takia tuli mainittua pallogolf-kentällä "Merkkasin sulle jo parin". Ja kuinkas kävikään....Tee8mu kirjoitti:Ennen puttia. "Merkkasin sulle jo kakkosen."
Re: Pahimmat psyykkaukset
Sokkolähestymisen jälkeen poolikaveri huutaa: "Kaks metrii, nostokolmonen".
Ja jos se onkin 6-7 metriä, niin ei varmana mene sisään, kun on jo laskenut siitä sen kolmosen ja tulee kiire kerätä itsensä siihen puttiin. Ei tuotakaan tahallaan tehdä, mutta saisi olla varma siitä etäisyydestä ennen kuin huutelee mittoja.
Ja jos se onkin 6-7 metriä, niin ei varmana mene sisään, kun on jo laskenut siitä sen kolmosen ja tulee kiire kerätä itsensä siihen puttiin. Ei tuotakaan tahallaan tehdä, mutta saisi olla varma siitä etäisyydestä ennen kuin huutelee mittoja.
-
- Viestit: 2284
- Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 11:14
- Oikea nimi: Sami Poimala
- Seura: Talin Tallaajat
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
Re: Pahimmat psyykkaukset
Valitettavan todistettavasti näin ei oleJani kirjoitti:Joo, toivottavasti psyykkaus rajoittuu lähinnä kavereiden välisiin mittelöihin.
Re: Pahimmat psyykkaukset
"Käytätkö sä just ennen heittoo vapaata kättä kiinni kiekossa?"
-
- Viestit: 147
- Liittynyt: To 31 Touko 2007, 11:24
- Oikea nimi: Mikko Juola
- Seura: Pirkkalan Frisbeeseura Aviaattorit ry
- Paikkakunta: Pirkkala
- Viesti:
Re: Pahimmat psyykkaukset
Toisen putatessa piereminen on aika paha.
-------------------------------------
http://www.DiscGolfScores.net
http://www.DiscGolfScores.net
-
- Viestit: 27
- Liittynyt: Ti 16 Syys 2008, 21:00
- Oikea nimi: Janne Ojala
- Seura: Nummelan Frisbeeseura
Re: Pahimmat psyykkaukset
Klassisia kikkoja oman paineen poistoon/muiden hämäämiseen:
"Kyllä vihloo selästä heittäessä...tuleekohan tästä mitään?" tai "Aamulla oli vielä kuumetta."
Muita:
"Meinaatko tuolla kiekolla heittää tässä!?"
"Oletko nyt ihan varma, että heitit neljällä heitolla?"
(Näissähän täytyy olla absoluuttisen varma kaverin virhe-laskelmasta ennen kuin alkaa ääneen ihmettelemään.)
"Kyllä kaikesta näkee, että olet kehittynyt."
Edit: "Sulla on jännä puttaustyyli."
"Kyllä vihloo selästä heittäessä...tuleekohan tästä mitään?" tai "Aamulla oli vielä kuumetta."
Muita:
"Meinaatko tuolla kiekolla heittää tässä!?"
"Oletko nyt ihan varma, että heitit neljällä heitolla?"
(Näissähän täytyy olla absoluuttisen varma kaverin virhe-laskelmasta ennen kuin alkaa ääneen ihmettelemään.)
"Kyllä kaikesta näkee, että olet kehittynyt."
Edit: "Sulla on jännä puttaustyyli."
Hienoommat asiat elämäs on ilimaasia...