Kiekkojen palautusprosentti

Keskustelua aiheista, jotka eivät sovi muiden otsikoiden alle

Valvoja: HALLITUS

Avatar
Hjes
Viestit: 15
Liittynyt: Ti 14 Syys 2010, 21:59
Oikea nimi: Johannes Ollila
Seura: Tampereen Frisbeeseura
Paikkakunta: Ylöjärvi
Viesti:

Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja Hjes »

Hukattuani kaksi kiekkoa kahden pävän aikana, alkoi taas kaikki vituttamaan ja aloin miettiä palautusprosenttia hukatuille kiekoilleni. Kahden vuoden aikana yli kymmenestä hukatusta kiekosta vain yksi on palautunut. Ei ole hääppöinen saldo kun kuitenkin yhdeksän näistä hukkuneista kiekoista on hukkunut tai jäänyt jälkeen yhteystietojen kanssa selvästi väylälle tai väylän lähipusikkoon. Yksikään niistä yhdeksästä ei ole ollut missään järvessä tai muussa syvässä vedessä, joten jonkun on täytynyt olla kosketuksissa kiekkoihin.

Ainoa palautunut kiekkokaan ei löytänyt heti takaisin kotiin. Kiekon jätin huolimattomuuttani väylälle epilässä syyskuussa 2009 ja se löytyi vihiojan leikkipuistosta kesällä 2010. Kiekon palautti leikkipuistossa vieraillut frisbeegolfia harrastamaton henkilö. Ainoa syy miksi tämä kiekko edes tuli takaisin on se, että yhteystietoihin käytetty tussi on imeytynyt niin hyvin champion-muovin kiekkoon, ettei sitä saa millään poistettua.

Kuinka hyvin muilla palautuvat kiekot Tampereen seudulla? Itse uskon, että aktiiviharrastajat ovat ne jotka varmasti palauttavat löytämänsä kiekot, mutta miten voisi lisätä palauttamista myös satunnaisten pelaajien kohdalla? Tällä palautusprosentilla on aika yhdentekevää onko kiekossa yhteystietoja vai ei.

Mietin heti tämänpäiväisen kiekon väylälle jättämisen jälkeen tekeväni piilokameratyylisen videon jättämällä kiekkoja väylälle ja kuvaamalla kiekkojen kohtaloa. Kiekon noukkijalta voisi kiekkoa tiedustella videoiden ja katsoa kiistääkö löytäneensä vai antaako saman tien. Kiekon voisi myös autoilevan kiekkoilijan kanssa päästää menemään, ottaa auton rekisteritunnus ylös ja katsoa ottaako henkilö yhteyttä. Tämä temppuhan varmasti lisäisi kiekkojen palauttamista, jos olisi kaikkien tiedossa, että joku saattaa kuvata kun löytökiekkoa noukkii. Ideaa saa käyttää myös muut kuvauksesta innostuneet ihmiset.
miKeli
Viestit: 136
Liittynyt: Ke 21 Touko 2008, 18:30
Oikea nimi: Trolol

Re: Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja miKeli »

Eilen mulle soitettiin näin: ''Ootko Mikko'' Sanoin että joo ja hän siihen, että löysin sun kiekon ja tää on nyt mun.
Avatar
KURKO
Viestit: 137
Liittynyt: Ma 03 Heinä 2006, 13:42
Oikea nimi: Jani Karonen
Seura:
Paikkakunta: Espoo

Re: Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja KURKO »

Hjes kirjoitti:...tai jäänyt jälkeen yhteystietojen kanssa selvästi väylälle tai väylän lähipusikkoon...Kiekon jätin huolimattomuuttani väylälle epilässä...
Pari vinkkia
- ei kannata jattaa huolimattomuuttaan kiekkoja yleisille paikoille
- jokainen heitto kannattaa seurata loppuun asti, myos ne ihan paskat
- kun oppii lukemaan kiekon lentorataa, niin oppii myos arvioimaan mahdollisen laskeutumispaikan aika tarkasti
- 20x20m alueen pystyy haravoimaan hyvin n. 10 min aikana jopa yksin

Nimimerkilla kiekko per kesa hukassa
| Frisbeegolffia vuodesta 1985 |
hilippa
Viestit: 246
Liittynyt: Ma 14 Helmi 2011, 11:13
Oikea nimi: Lassi Salminen
Seura: Tomoottajat Disc Golf
Paikkakunta: Kankaanpää
Viesti:

Re: Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja hilippa »

Itse pidin Kankaanpään viidentienristeystä koko lailla hyvänä paikkana kiekkojen palautumisen suhteen viime viikkoon asti. Tähän mennessä hukkaamani/unohtamani lötät ovat löytäneet 100% tiensä takaisin omaan bägiin. Viime viikolla eräänä iltana tempaisin upsilla rakkaan pinkin Bansheeni lähes 15m korkeuteen mäntyyn. Koitin vähintäänkin takkaan kelpaavilla puukepeillä sitä heittää alas, kunnes yksi jäi kivasti siihen päälle lepäämään. Jätin siinä kohtaa pudotusyritykset sikseen, siinä toivossa, että tämäkin palautuu, kunhan tuuli sen pudottaa. Seuraavana päivänä, kun alkuiltapäivästä saavun paikalle uudestaan, kiekko ei ole enää puussa, eikä perusteellisten etsintöjen perusteella myöskään maassa. Myös löytölaatikko on tyhjä, eikä puhelinkaan selkeistä yhteystiedoista huolimatta ole pirahtanut. Lintukoto on mennyttä nyt. Rakettijengi on laskeutunut...

Ps. Luotto uuteen Bansheehen ei ole lähelläkään samaa tasoa ja jos vanhaan (tunnistan sen varmimmin) joskus törmään niin #*+=/!?&"%!!!
Avatar
Hjes
Viestit: 15
Liittynyt: Ti 14 Syys 2010, 21:59
Oikea nimi: Johannes Ollila
Seura: Tampereen Frisbeeseura
Paikkakunta: Ylöjärvi
Viesti:

Re: Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja Hjes »

KURKO kirjoitti:
Hjes kirjoitti:...tai jäänyt jälkeen yhteystietojen kanssa selvästi väylälle tai väylän lähipusikkoon...Kiekon jätin huolimattomuuttani väylälle epilässä...
Pari vinkkia
- ei kannata jattaa huolimattomuuttaan kiekkoja yleisille paikoille
- jokainen heitto kannattaa seurata loppuun asti, myos ne ihan paskat
- kun oppii lukemaan kiekon lentorataa, niin oppii myos arvioimaan mahdollisen laskeutumispaikan aika tarkasti
- 20x20m alueen pystyy haravoimaan hyvin n. 10 min aikana jopa yksin

Nimimerkilla kiekko per kesa hukassa
Jep, ihan itsestäänselviä vinkkejä :). Harjoitellessa vaan on pakko heittää useampi kiekko kuin yksi ja 4-5 kiekkoa on aika maksimi määrä minkä lentoradat muistaa tarkasti heittojen jälkeen. Ja bägihän heitetään melkein aina tyhjäksi :D. Lasken myös kaikki kiekot keräämisen jälkeen, mutta muutaman kerran vain on yksi kiekko jäänyt jälkeen, eikä niitä sen jälkeen ole näkynyt. Tottakai pidän kiekkojen katoamista omana huolimattomuutenani ja syynäni, mutta tämä ei kuitenkaan muuta sitä asiaa, että joillakin radoilla kävijöillä on se käsitys, että löytämänsä kiekon voi ottaa omaksi vaikka yhteystiedot siinä on.

Joskus kiekko vain peittyy maastoon niin hyvin, ettei sitä näe vaikka seisoisi aivan vieressä. Nokian rinteisellä 7. väylällä tuli luottokiekko käännettyä himpunverran yli kohti rinnettä. Ajattelin, että tätä kiekkoa en hukkaa ja etsinkin sitä sitten seuraavat 45 minuuttia haravoiden koko rinteen sekä alhaalta löytyvän järven rannan laajalti. Melkein luovutettuani silmäni vain sattui osumaan jalkojen juuressa näkyvään kiekon "rimmiin". Se oli kääntynyt ympäri haukaten mukaansa kasan syksyn lehtisatoa päällensä ja lipunut kolmen nuoren koivun keskelle. Kiekkokin oli vielä läpinäkyvän vihreä.

Tähän voisi sanoa, että osta kirkkaamman värisiä kiekkoja, mutta ei se auttanut Kotkan Jannenkaan kirkkaan vihreää katanaa, jonka kaivoin ison lehtikasan alta julkujärvellä. Ei auttanut myöskään kirkkaan oranssia hankeen heitettyä star eaglea eikä epilän ojan pohjamudissa viihtynyttä kirkkaan punaista sidewinderiä. Usein kiekko vain hukkuu ja silloin toivoo, että löytäjällä olisi viitseliäisyyttä kiekosta ilmoittaa.

Myönnän, etten ollut itsekän aloittaessani mikään varsinainen kiekonpalauttelija. Löytämäni kiekon nostin aina väylän korin päälle vaikka siinä yhteystiedot olivatkin. Uuden kierroksen jälkeen kiekot olivat tiessään ja olin sitä mieltä, että joku saattoi kiekon omistajalleen. Nykyään en ole enään näin naiivi ja palautan löytämäni kiekot omistajan postilaatikkoon.
Sleijeri
Viestit: 220
Liittynyt: Ti 17 Huhti 2007, 7:31
Oikea nimi: Ville Lapinmäki
Seura: Lords of Disc Golf
Paikkakunta: Heinola
Viesti:

Re: Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja Sleijeri »

Kyllä tässä kahdentoista vuoden aikana on kerennyt hävittää muutaman bägillisen kiekkoja ja palautusprosentista en osaa sanoa kun en tarkkaa kadonneiden kiekkojen lukua muista, mutta kappalemääränä kaksi on palautunut takaisin käsiini.
Avatar
hirsi
Viestit: 339
Liittynyt: Ke 20 Loka 2010, 19:07
Oikea nimi: Janne Hirsimäki
Seura: Nummelan Frisbeeseura
Paikkakunta: Vihti

Re: Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja hirsi »

En ole kauaa kerinnyt heitellä, mutta tähän mennessä ovat kaikki kiekot tulleet takaisin, mitä on taakse jäänyt. Itselläni edelleen vain positiivisia kokemuksia. :) Kiitos niille ystävällisille sieluille. Olen palauttanut kaikki löytämäni kiekot.
Nosturi
Viestit: 390
Liittynyt: Ma 18 Huhti 2005, 9:38
Oikea nimi: Timo Kuusela
Paikkakunta: Koikkari

Re: Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja Nosturi »

Vihiojalle saatiin löytökiekkolaatikko http://www.dgct.fi/2010/09/vihnulla-kom ... olaatikko/ viime syksynä ja se on parantanut kiekkojen palautusprosenttia tuhansilla prosenteilla.

Aiemmin kiekkoja ei tullut takaisin käytännössä ikinä ja nykyään kiekkoja palautuu kymmeniä viikossa. Löytökiekkoja säilytetään frisbeekauppa Zonessa mistä niitä voi kysellä. Niitä on jo tällä hetkellä sen verran runsaasti, että henkilökohtaisia yhteydenottoja ei ole mahdollista suorittaa.

Suosittelen siis löytökiekkolaatikon tekemistä, jos on tapana hukkailla paljon kiekkoja. Itse olen alusta pitäen tottunut ajatukseen, että hukattu kiekko ei palaudu.
Avatar
Hjes
Viestit: 15
Liittynyt: Ti 14 Syys 2010, 21:59
Oikea nimi: Johannes Ollila
Seura: Tampereen Frisbeeseura
Paikkakunta: Ylöjärvi
Viesti:

Re: Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja Hjes »

Nosturi kirjoitti:Vihiojalle saatiin löytökiekkolaatikko http://www.dgct.fi/2010/09/vihnulla-kom ... olaatikko/ viime syksynä ja se on parantanut kiekkojen palautusprosenttia tuhansilla prosenteilla.

Aiemmin kiekkoja ei tullut takaisin käytännössä ikinä ja nykyään kiekkoja palautuu kymmeniä viikossa. Löytökiekkoja säilytetään frisbeekauppa Zonessa mistä niitä voi kysellä. Niitä on jo tällä hetkellä sen verran runsaasti, että henkilökohtaisia yhteydenottoja ei ole mahdollista suorittaa.

Suosittelen siis löytökiekkolaatikon tekemistä, jos on tapana hukkailla paljon kiekkoja. Itse olen alusta pitäen tottunut ajatukseen, että hukattu kiekko ei palaudu.

Nyt seuraa taas jännä tarina. 4 viikkoa sitten vihiojan viikkokisoissa hukkasin jägermaister-stampilla koristetun nuken ja luotin löytökiekkolaatikon voimaan. Kiekkoa ei näkynyt seuraavalla viikolla zonen kasassa, joten ajattelin, että se siitä palautumisesta. Sitten tuli juhannus ja vihiojan löytökiekkolaatikko murrettiin auki ja tyhjennettiin.

Tänään viikkokisoissa haikailin vieläkin tuon kiekon perään ja totesin, että kiekko on varmasti ollut laatikossa silloin kun sen sisältö varastettiin. Ajaessani tänään kotiin viikkokisoista sain soiton, jossa sanottiin jägermeister-kiekon löytyneen meilahdesta. Sieltä päin ovat siis käyneet kylässä vihiojalla. Kiitos vielä kyseiselle soittajalle.
Avatar
hirsi
Viestit: 339
Liittynyt: Ke 20 Loka 2010, 19:07
Oikea nimi: Janne Hirsimäki
Seura: Nummelan Frisbeeseura
Paikkakunta: Vihti

Re: Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja hirsi »

Järvenpäästä myös mielenkiintoinen tarina. Kadotin Wraithini väylän kolme oikean puoleiseen pöheikköön. Sen verran tiheätä rantapöheikköä on, etten viitsinyt lähteä survomaan itseäni nokkosten sekaan shortseillani. Seuraavalla viikolla nuori kaveri soitti, hieman ääntään kakistellen, että oli löytänyt kiekkoni pöheiköstä veljensä kiekkoa etsiessään. Yritimme sopia miittiä, jotta saisin kiekkoni takaisin. Kaveri yritti tarjota vaihtoehtoa, että hän ilmoittaisi seuraavan kerran kun olisi heittämään menossa. Kerroin, etten asu siellä päin enää ja etten ole kovin usein maisemissa. Kaverilla taisi mennä pasmat sekaisin, kun ehdotin voivani tulla noukkimaan sen vaikka niiltä kotoa seuraavana päivänä, kun kerran olin jälleen tulossa piipahtamaan siellä päin. Hemmon sanat katosivat puhelimessa ihan täysin, taisi mennä totaaliseen kipsiin. Kakistellen lopetimme puhelun, josta minulle jäi ihmeellinen olo. Tämän jälkeen onkin ollut täysin radiohiljaisuutta. En ole saanut mitään vastausta mihinkään viestiini tai soittoihin. Ei mitään vastausta.

Luulen, että kaveri pelästyi kun ehdotin voivani hakea kiekko heiltä suoraan kotoa. Nuori kaveri kun oli.. Liekö luullut, että olen joku namu-setä. Sikäli ihailtavaa kansalaisvarovaisuutta. Hyvä nuoret.Siitäkin huolimatta voisin ottaa tuon Valkoisen 12x Ken Climo Wraithini takaisin. :) Jos joku tuntee kyseisen kaverin, kertoaa nyt ihmeessä etten pure.. :)

Puhelinnumeroa ei löydy numerotiedustelusta, joten evääni on käytetty. Jeesiä, pliis? :D
Avatar
Jaani
Viestit: 2858
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja Jaani »

Kaverilta pöllittiin bägi kierroksella, vuosi oli 2001. Spottaushommiin lähteneenä tii tuntui ilmeisen hyvältä paikalta säilyttää bägiä sen aikaa. Ohi kulkenut lauma kuitenkin otti sen ilmeisesti mukaansa ja kisan hän pelasi loppuun yhdellä kiekolla.

Kuuden vuoden kuluttua tuo bägi tuli postissa takaisin, käärittynä Karhun sixpackin pahveihin ja ilmastointiteippiin. Kiekot käyttämättömiä, sisällä ollut paita pestynä. Mehu ja patonki olivat kelvanneet.

Tosi juttu.
jvuotila
Viestit: 17
Liittynyt: Ti 10 Touko 2011, 11:16
Oikea nimi: Juho Vuotila
Seura: Muu frisbeeseura
Paikkakunta: Tervakoski
Viesti:

Re: Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja jvuotila »

Vihiojalla tuli käytyä ensimmäisen kerran menneenä keväänä pääsiäisen aikaan. Harrastajia oli paikalla paljon vaikka lumet olivat juuri ja juuri sulaneet. Valitettavasti samoin myös "kiekon metsästäjiä". Kahden kierroksen aikana kaljaa nautiskelleet nuoret miehet olivat jo ehtineet ottaa heittämäni kiekon kainaloonsa kun pääsin kiekolle avausdraivin jälkeen ja joka kerta vastauksena oli viaton "Ai, onko tää sun kiekko?" -tyylinen selitys. Ja tämä toistui kolme kertaa kahden kierroksen aikana! Itselleni ainakin jäi tuolta radalta mielikuva että paikalla liikkuu iso joukko kiekkoja varastelevia pummeja, joten en ihmettele jos kiekot katoaa kun niitä ei välttämättä enää saa takaisin vaikka olisi kiekolla minuutin heiton jälkeen. Kiekot pöllitään keskeltä väylääkin. :evil:

... Joten, enpä ihmettele jos niitä kiekkoja ei takaisin tule kun tällaisia ihmisiä radoilla pyörii. Jos joku kiekon löytää eikä ketään näy missään niin valitettavan moni katsoo varmaan varastelun oikeutetuksi. Se on sitä nykyaikaa.
Avatar
Hjes
Viestit: 15
Liittynyt: Ti 14 Syys 2010, 21:59
Oikea nimi: Johannes Ollila
Seura: Tampereen Frisbeeseura
Paikkakunta: Ylöjärvi
Viesti:

Re: Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja Hjes »

EO:ssakaan ei saanut tavarat olla rauhassa. Spotterina ollessani vietiin sateenvarjo. Myös merkatessani (omilla) minikiekoilla pelaajien OB:lle menneitä heittoja, taisi olla Nissisen Teemu, jonka heiton merkkasin ja josta kiekko heti hävisi. Olisin pyytänyt takaisin, mutta eivät jääneet laskemaan scoreja viimeisellä väylällä vaan nopeasti livahtivat kisakeskukselle. Teemu, jos otit minin niin saisinko takaisin. Pääsit kuitenkin kisoissa paremmille ansioille, minulla kun osa palkkiosta oli tuo mini :D. Jos oli Espen tai muut kumppanit, niin hyi hyi heille. Kyseessä oli siis väylä 18.

...tätä viestiä ei kannata ottaa kauhean tosissaan... minin haluan kuitenkin takaisin ... ja kai joku sen sateenvarjonkin voi palauttaa :)



edit. Ei ollut Teemu. Mukava kaveri. Tavaroiden kohtalo jäi mysteeriksi. Case closed.
Viimeksi muokannut Hjes, Su 31 Heinä 2011, 20:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
protoni
Viestit: 219
Liittynyt: Ma 15 Tammi 2007, 13:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja protoni »

Jos pelaajat "ottavat vahingossa" spottereiden tavaraa, niin saattaa se mennä toisinkin päin... EO väylällä 15 jäi kiekkoni tukevasti männyn oksalle, enkä sitä jäänyt pudottelemaan kesken kierroksen. Spotterit näkivät minne jäi. Seuraavana päivänä kiekko ei enää ollut puussa - enkä löytänyt sitä myöskään löytölaatikosta.

Kiekkoja on tietääkseni vain yksi suomessa: USDGC 2010 punainen roadrunner. Kannessa rivi pieniä tähtiä ja usdgc 2010 -teksti. Eli jos jossain näkyy, niin tiedätte kenelle kuuluu. Jos kiekko on hallussasi - tai kaverisi. Nyt on sopiva aika palauttaa kiekko sulassa sovussa. Jos myöhemmin löydän kiekon jonkun hallusta, saatan antaa tuntuvan palautteen.

Kiitos hyvistä kisoista Nokialla kaikille osallisille - anyway.
MikkoS
Viestit: 297
Liittynyt: Ma 25 Loka 2010, 11:21
Oikea nimi: Mikko Setälä

Re: Kiekkojen palautusprosentti

Viesti Kirjoittaja MikkoS »

Minulla puolestaan on käänteinen ongelma. Löytynyt Järvenpäästä 5. väylältä D-line TD, jota olen mainostanut fgr.fi:n ko. ratasivuilla (sillä edellytyksellä että kertoo loput tuntomerkit kiekosta, ihan kenelle tahansa en aio kiekkoa palauttaa, jos ei esimerkiksi edes väriä "muista"). Ei ole omistajia kuulunut.

EDIT: ps. niin siis MERKATKAA NE KIEKOT, NYT HETI EIKÄ "SITTEN KUN MUISTAN" :P
Huomaan heti putterin irrotessa kädestä, että "aha, tuonneko olinkin menossa" - roberd
Vastaa Viestiin