Tali Open 2012
Valvoja: HALLITUS
Re: Tali Open 2012
^ Tuloksiin ei mielestäni ole tarvetta puuttuakkaan, koska se yksi heitto siihen lisään ei vaikuta tulokseen suuntaan tai toiseen. Enempi harmitti, että tästäkin lajista kilpatasolla on tullut tuollaista. Ennen en ole samanlaiseen törmännyt.
Tuosta varoituksen antamisesta. Taidan samaan syssyyn mainita, että meistä ei kukaan ollut halukas huomauttamaan edes Sofielle siitä, että hän käytti 90%:iin heitoistaan aikaa reilusti yli 30s. Yhden heiton kohdalla otin aikaa. Oli hankala paikka jatkaa, aikaa meni 1min 4s. KYLLÄ, tuosta olisi pitänyt huomauttaa, mutta jotenkin itelle tulee ainakin sellanen olo ettei tällai nuori tyttö voi nyt vanhemmalle ja kokeneemmalle huomauttaa.. miksi?! Siihen en taas osaa vastata.
Tosiaan sen korjaan, että Christian ei ollut caddy vaan ainoastaan #7 väylän tuntumassa seuraamassa heittoja.
Lippumiehenä oli Janne Räsänen joka mulle sitten kierroksen jälkeen sanoi, että hän näki sen menevän ulos, mutta ei nähnyt paikkaa johon se kiekko jäi?! (näinhän se Janne meni?) Tilanteessa ei tosiaan kysytty lippumieheltä tuomiota. Miksi? Siihen taas en osaa vastata, kai siinä tilanteessa kaikki meni niin hämilleen Christianin hyökätessä verbaalisesti Lindan kimppuun.

-
- Viestit: 919
- Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
- Oikea nimi: Janne Räsänen
- Seura: Talin Tallaajat
Re: Tali Open 2012
Minulla keittää usein mukavasti, kun ruumis pettää ja en saa edes yrittää tietojen ja taitojen mukaista suoritusta, joten en voi kommentoida avautumista. Lähti minullakin ärräpäätä parikisassa, kun iho oli niin liukas, että taisi tulla kymmenkunta lipeämistä minimissään. Ei naurattanut.
En tiedä, onko vielä oikea aika puida asiaa julkisesti, ettei homma sotkeennu ja mene normaalia monimutkaiseksi. PDGAlla on käytännöt näiden asioiden ratkaisemiseksi ja en tahdo talloa kisan johtajan varpaille, vaan haluan antaa hänelle työrauhan. Siksi en vielä haluaisi levittää asiaa monimutkaistumaan muiden kuin silminnäkijöiden ja asioista päättävien viskaalien ulkopuolelle.
On määritelmäkysymys, tuliko Christian Sofien caddyksi kesken ykkösväylän. Ehkä Christian oli minun näkökulmani ulkopuolella caddynä jo teellä ja käveli perässä myöhemmin, jos annaetaan benefit of the doubt.
Mä seisoin pari metriä Christiania lähempänä hieman enemmän ylämäessä, jolloin hänellä oli hieman parempi näkökulma siihen tarkkaan kohtaan, mistä kiekko meni ulos (ehkä taas väylälle itsekseen palaten BOTD huomioiden). Näin, että muu ryhmä seisoi keskellä väylää ja että heillä oli esteetön näkymä ulosmenokohtaan toisin kuin minulla. Minulla oli puita välissä ja siksi pystyin vain arvioimaan parin metrin tarkkuudella, mistä kiekko meni ulos. Kun havainnon laatu oli varmasti parempi ryhmällä kuin minulla, en lähtenyt liputtamaan Toinen syy oli se, että minusta oli ihan selvää, että 5 m vähintään seiskan väylällä alas vierivä kiekko ei omin voimin palaisi sisään. Ja että asia oli niin selvä kaikille, ettei liputusta tarvittu. Toisin kävi näköjään. Minulla jäi tosiaan kiekon pysähtymispaikka näköesteen taakse, joten en voi vannoa mitään siitä paikasta, mihin kiekko pysähtyi. Voin silti lyödä Christianin rahat vetoa hänen puolestaan , että ulos jäi. Tässä vaiheessa oli kello vähän yli 10, joten väylillä 6 & 7 olleet ovat ehkä nähneet tilanteen. Minulta ei kysytty mielipidettä, enkä sitä tarjonnut, kun homma lähti lapasesta. Minusta oli selvää, että Christian ei toiminut PDGAin sääntöjen mukaisesti, joten raportointipäätös on pelaajien ja kisan johtajan asia. Siksi mainitsin asiasta Tikkikselle. Raportin perusteella toimiminen on merentakainen juttu, joten en puuttunut asiaan silloin kuin se tapahtui. Ällötti Christianin käytös sen verran, että mietin, mitä oikein pitäisi tehdä. Ainoastaan Suomen rikoslaki ja kaupungin järjestyssäännöt olivat selkeitä ja olisin voinut omin nokkineni poistaa äijän kisapaikalta tai pidättää hänet. Ei oikein tuntunut sen urheiluhenkisemmältä tempulta kuin Christianin käyttäytyminen, joten jätin asian asiantuntijoiden jälkikäsittelyn varaan tai pelaajille, joilla on myös oikeus puuttua asiaan.
Yksi pointti on, että mä katselin parin eri väylän tapahtumia koko ajan ja varmistin, että ketään päin ei heitetty kiekkoa. Siksi en ollut koko ajan kuulo- ja näköetäisyydellä tilanteesta ja siksi en halunnut vajaalla tietomäärällä tehdä radikaaleja toimia. Vaan delegoida tilanne asiantuntijoille. Sen verran mustavalkoinen tilanne oli minun näkemäni ja kuulemani aikana, että kyseessä oli satavarma ilmeinen epäkohteliaisuus kilpailijoita ja kilpailun järjestäjiä kohtaan Christianin puolelta. Koska ei ole selvyyttä siitä, oliko Christian caddy, vai ei, en voi asiasta sanoa sen varmempaa. Siksi en voi sanoa varmuudella, että Sofie teki mitään rangaistavaa. Sen sijaan Christianin kierros alkoi vasta tasan kaksi tuntia kyseisen naisryhmän lähdön jälkeen, joten hän oli joko caddy tai yleisönä oleva ei-aktiivinen kilpailija. Eikö asiaan vaikuta myös se, että onko Christian PDGA certified official tai ei? Noin tuomintavallan suhteen, ei sen suhteen, miten hän ei käsitellyt sääntöjä, vaan veti ihan muun sisällön mukaisen shown.
Kaikissa kisoissa ylitetään 30 s sääntöä ja videot todistavat sen. Tuntuu olevan kuollut kirjain osin tuo sääntö.

- PM
- Viestit: 733
- Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 10:31
- Oikea nimi: P.Määränen
- Seura: Talin Tallaajat
- Paikkakunta: Tikkurila
Re: Tali Open 2012
Me oltiin 7 tiillä venailemassa,kun tämä Ruotsin tyttö heitti siitä autin rajalta ja kyllähän sillä kesti se heiton veivaaminen siinä! Tilanetta ei muuten nähty. Mutta ihmettelen sitä että kuka muka olisi kiekon siirtänyt sinne autti rajalle,ei ainakaan meidän pooli sitä tehnyt.
Re: Tali Open 2012
Itse en tiedä tapahtuneesta muuta kuin, että olimme tarpomassa ryteikössä väylällä 3, jonne asti kuulimme Christianin huudon...ei ollut kaunista ei...vaikka olen kaikenlaista tottunutkin näkemään ja kuulemaan... Seuraava havainto oli, kun Linda juoksi hysteerisesti itkien poolimme luokse (=Jessican)...
Reilu meininki....??
PS Petri käsittääkseni ainut joka oli siellä suunnalla, johon kiekko päätyi oli Christian....jos oikein ymmärsin??
Reilu meininki....??
PS Petri käsittääkseni ainut joka oli siellä suunnalla, johon kiekko päätyi oli Christian....jos oikein ymmärsin??
- PM
- Viestit: 733
- Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 10:31
- Oikea nimi: P.Määränen
- Seura: Talin Tallaajat
- Paikkakunta: Tikkurila
Re: Tali Open 2012
No siinä tapauksessa herra C.lle on tullut mieleen potkia kiekko sisälle!!Nina kirjoitti:Itse en tiedä tapahtuneesta muuta kuin, että olimme tarpomassa ryteikössä väylällä 3, jonne asti kuulimme Christianin huudon...ei ollut kaunista ei...vaikka olen kaikenlaista tottunutkin näkemään ja kuulemaan... Seuraava havainto oli, kun Linda juoksi hysteerisesti itkien poolimme luokse (=Jessican)...
Reilu meininki....??
PS Petri käsittääkseni ainut joka oli siellä suunnalla, johon kiekko päätyi oli Christian....jos oikein ymmärsin??
Re: Tali Open 2012
^ En usko Christianin potkineen kiekkoa sisälle, hän oli minusta sen verran kauempana. Siis jossain siellä missä Jannekin oli.
-
- Viestit: 142
- Liittynyt: La 23 Elo 2008, 23:50
- Oikea nimi: juha alkkiomäki
- Seura:
Re: Tali Open 2012
http://www.youtube.com/watch?v=BnlWuzu9btYLaura kirjoitti:^ En usko Christianin potkineen kiekkoa sisälle, hän oli minusta sen verran kauempana. Siis jossain siellä missä Jannekin oli.
Ajassa 1:38 Lillin forerolleri menee ensin OB:lle, mutta palaa sisään. Näkyy videolla. Liputtaja seurasi kiekkoa vain ulosmenokohtaan saakka. Hän ei olisi pystynyt sanomaan tuliko kiekko takaisin väylälle omin voimin. Mekään ei oltu poolissa heti täysin varmoja tuliko kiekko sisään. Will vielä muistutti että kiekon ollessa lähellä OB-rajaa Markus voi ottaa sen kolme kengänmittaa sisään, vaikka siinä kohtaa olisi pystynyt heittämään muutenkin. Hannu kuvasi tilanteen hyvin, mutta kuvan vakauden takia jätin sen pois.
Jos tosta jotain jäi mieleen, niin tilanteet pitää seurata aina loppuun, ettei tule sanomisia.
-
- Viestit: 919
- Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
- Oikea nimi: Janne Räsänen
- Seura: Talin Tallaajat
Re: Tali Open 2012
Eri tilanne, Sofien kakkosheitto vieri paljon hitaammalla vauhdilla 90 asteen kulmassa vasemmalle alas seiskaväylää pitkin minun viimeisen näkemäni mukaan 5 m vähintään seiskaväylän fairwaylla jatkaen matkaa alas kohti tietä, kun käännyin katsomaan muualle varmana, että ulos meni ja kaikki tietävät sen. Katsoin ympärilleni varmistaakseni sen, ettei kenenkään päälle heitetä kiekkoa mistään suunnasta. Kun seiskalla oli porukkaa ja ykkösellä lähestyi seuraavan ryhmän lähtöaika. Siksi en nähnyt kiekon pysähtymistä.
Sinä päivänä, kun paikallaan pystyssä oleva kiekko kiihdyttää nollavauhdista ylämäkeen omin voimin, uskon kiekon palanneen omin voimin sisään ykkösväylälle. Näin vilaukselta toimintaa, josta en voi vannoa, mitä tapahtui heikon havainnon ja huonon muistin johdosta. Muistikuvani oli sellainen, ettei tainnut mennä ihan sääntöjen mukaan kiekon siirtyminen ylämäkeen. Lihasvoimaa oli käytössä. Ryhmän pelaajat katsoivat oikeaan suuntaan, joten heiltä löytynee näköhavainnot siitä, miten kiekko palasi OB linjalle (kummalle puolelle?).
Sinä päivänä, kun paikallaan pystyssä oleva kiekko kiihdyttää nollavauhdista ylämäkeen omin voimin, uskon kiekon palanneen omin voimin sisään ykkösväylälle. Näin vilaukselta toimintaa, josta en voi vannoa, mitä tapahtui heikon havainnon ja huonon muistin johdosta. Muistikuvani oli sellainen, ettei tainnut mennä ihan sääntöjen mukaan kiekon siirtyminen ylämäkeen. Lihasvoimaa oli käytössä. Ryhmän pelaajat katsoivat oikeaan suuntaan, joten heiltä löytynee näköhavainnot siitä, miten kiekko palasi OB linjalle (kummalle puolelle?).
-
- Viestit: 919
- Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
- Oikea nimi: Janne Räsänen
- Seura: Talin Tallaajat
Re: Tali Open 2012
Tämä piti paikkansa vain aluksi. Epäilen Christianin liikkuneen tai siis hän liikkui viimeistään siinä vaiheessa, kun hän meni avautumaan Lindan naamalle. Mistä Christian tuli siinä vaiheessa, en tiedä, kun en katsonut häntä koko ajan. Kuka siirsi kiekkoa, en voi vannoa ja siksi en esitä väitteitä, kun en voi todistaa niistä. En anna väärää todistusta, koska havaintoni ja muistikuvani on epävarma. En halua, että mahdollisia toimia tehdään muun kuin faktojen perusteella ja minulla ei valitettavasti ole tarjota kovaa dataa siitä, miten kiekko tuli OB linjan tuntumaan. Vain epäily ja hatara muistikuva vielä heikomman väläyksenomaisen näköhavainnon perusteella on tarjolla siitä, kuka käveli kiekko kädessä ja edes tuosta kävelystä kiekko kädessä en voi mennä vannomaan päätöksen perusteena. Muistikuvani on tosin, että nimettömäksi julkisuudessa jäävä ihminen kantoi kädessä kiekon mäkeä ylös seiskalta.Laura kirjoitti:^ En usko Christianin potkineen kiekkoa sisälle, hän oli minusta sen verran kauempana. Siis jossain siellä missä Jannekin oli.
Pääni pyöri kuulalaakerilla, kun katselin eri suuntiin, jotta ketään päin ei lennä kiekkoa. Kun kahdesta eri suunnasta oli vaarana tulla kiekkoja ja pelaajat ykkösellä olivat OB linjan kohdalla sellaisessa paikassa, että seiskalta tulee usein draivit päin pelaajia ja puut estävät kohti tulevan kiekon näkemisen. Siinä ei olisi jäänyt porukalla aikaa reagoida, havaita kiekkoa ja väistää edes silloin, kun kiekko olisi lentänyt esteettä. Kun kyseessä oli metsä, kiekon suunnan muutokset olivat varmoja ja koko ajan porukka oli vaarassa. Siksi nostan hattua ja kiitän Petrin ryhmää, että he eivät heittäneet ykkösväylän ryhmän, Christianin ja minun päälleni.
-
- Viestit: 390
- Liittynyt: Ma 18 Huhti 2005, 9:38
- Oikea nimi: Timo Kuusela
- Paikkakunta: Koikkari
Re: Tali Open 2012
Olis pitäny sitä ja olis pitäny tätä. Aikamoista selittelyä. Varotusta kehiin tai suuta kiinni, se ei asiaa viä eteenpäin, että kisan jälkeen itketään suomen foorumilla kuinka iso paha Christian korotti vähän ääntä kiessillä.
Re: Tali Open 2012
Kiekon liikkeistä ei taideta saada vedenpitävää selvyyttä, mutta Christianin käytös tilanteessa on ollut sopimatonta ja epäurheilijamaista, riippumatta siitä onko hän ollut tuolloin katsoja tai pelaaja.Nosturi kirjoitti: ... iso paha Christian korotti vähän ääntä kiessillä.
Marko
39 vuotta frisbeegolfia.
39 vuotta frisbeegolfia.
- Tee8mu
- Viestit: 1842
- Liittynyt: Su 18 Touko 2008, 12:25
- Oikea nimi: Teemu Malmelin
- Seura: Nokian frisbeeseura
- Paikkakunta: Nokia
Re: Tali Open 2012
Kyllä foorumilla lätistä voi. Mahdolliset toimenpiteet tapahtuvat kuitenkin muita reittejä ja niistä vastaavat TO:n toimitsijat.Nosturi kirjoitti:Olis pitäny sitä ja olis pitäny tätä. Aikamoista selittelyä. Varotusta kehiin tai suuta kiinni, se ei asiaa viä eteenpäin, että kisan jälkeen itketään suomen foorumilla kuinka iso paha Christian korotti vähän ääntä kiessillä.
Re: Tali Open 2012
isot kiitokset kaikille Tallaajille kisan järjestelyistä. Kaikki toimi hienosti. Rata oli hyvässä kunnossa. Risukasoista ja siivotusta maastosta näki, että Tallaajien talkoolaiset olivat viettäneet aikaa radalla ennen kisaa.
Valkoiset ob kepit näkyivät hyvin maastossa. (Huonosti näkyvistä kepeistä annoin jo palautetta Köpiksen järjestäjille.)
Kiitos. Saas nähdä missä sarjassa ens kerralla pelais?
Valkoiset ob kepit näkyivät hyvin maastossa. (Huonosti näkyvistä kepeistä annoin jo palautetta Köpiksen järjestäjille.)
Kiitos. Saas nähdä missä sarjassa ens kerralla pelais?
Marko
39 vuotta frisbeegolfia.
39 vuotta frisbeegolfia.
- tumpsi
- Viestit: 735
- Liittynyt: Ti 26 Kesä 2007, 15:24
- Oikea nimi: Tomi Niemenmaa
- Seura: Tampereen Frisbeeseura
- Paikkakunta: Oulu
Re: Tali Open 2012
voiko? kuluvan kevään aikana ei oo aina ollu ihan tollaset fiilikset :--)Tee8mu kirjoitti:Kyllä foorumilla lätistä voi. Mahdolliset toimenpiteet tapahtuvat kuitenkin muita reittejä ja niistä vastaavat TO:n toimitsijat.Nosturi kirjoitti:Olis pitäny sitä ja olis pitäny tätä. Aikamoista selittelyä. Varotusta kehiin tai suuta kiinni, se ei asiaa viä eteenpäin, että kisan jälkeen itketään suomen foorumilla kuinka iso paha Christian korotti vähän ääntä kiessillä.
- Tee8mu
- Viestit: 1842
- Liittynyt: Su 18 Touko 2008, 12:25
- Oikea nimi: Teemu Malmelin
- Seura: Nokian frisbeeseura
- Paikkakunta: Nokia
Re: Tali Open 2012
voi.tumpsi kirjoitti:voiko? kuluvan kevään aikana ei oo aina ollu ihan tollaset fiilikset :--)Tee8mu kirjoitti:Kyllä foorumilla lätistä voi. Mahdolliset toimenpiteet tapahtuvat kuitenkin muita reittejä ja niistä vastaavat TO:n toimitsijat.Nosturi kirjoitti:Olis pitäny sitä ja olis pitäny tätä. Aikamoista selittelyä. Varotusta kehiin tai suuta kiinni, se ei asiaa viä eteenpäin, että kisan jälkeen itketään suomen foorumilla kuinka iso paha Christian korotti vähän ääntä kiessillä.