EM-kisat 2007, Belgia
Valvoja: HALLITUS
Voisin tähän valaista asiaa suomeksikin.
Viime torstaina Euroopan maiden edustajien kanssa pidetyssä puhelinneuvottelussa kuultiin, että selityksenä maksujen hitauteen on heidän pankinsa menettelyssä, jonka mukaan on laillista maksaa ulos vain 2500 euroa kuukaudessa.
Kyseltyäni onko mikään maa saanut rahojaan, vastaus oli kielteinen kaikkien osalta. Eli rahaa ei ole siirtynyt vielä mihinkään.
PDGA:n suunnalta asiaa pidetään erittäin vakavana ja Paul Franczin välityksellä järjestäjältä on pyydetty tämän viikon kuluessa luetettavaa selvitystä asioiden tilasta. Jos uskottavaa selvitystä ei kuulu, niin painostuskeinoja mietitään. Järjestäjän hyllyttäminen kansainvälisten kilpailuiden toimitsijatehtävistä on ainakin vaihtoehtona.
Tulevaisuutta ajatellen saman ryhmän kesken mietitään miten tällaiset voitaisiin estää ja mitä sanktioita on käytettävissä.
Tiedotan lisää jos asia etenee.

Alkaa hieman jo huvittaa tuo touhu.
Itse en pankkimaalimasta tiedä yhtään mitään, mutta kuinkahan kauan sellainen pankki on pystyssä, jonka kautta saa liikuttaa vain 2500 euroa kuussa
Huomioitavaa on myös, että tämä selitys on vetäisty hatusta vasta tässä vaiheessa, eikä ollenkaan aikaisemmin, vaikka varmastikin on ollut tiedossa pankin toimintatavat jo kauan aikaa.
Huom.Pascal ei tykkää vihjailuista, jossa häntä syytetään varkaaksi...(lue ruotsin foorumi)...

Mitenkäs nostat kanteen?
"Noi kaverit ei antanu mulle 100euroo palkintorahoja kun meillä oli sellaset kisat, missä heitellään muovia koriin...ja ne lupas maksaa ihan kohta...oikeesti..."
Mä kyllä luulen, että jätkillä ei ole mitään asiaa Ruotsin kisoihin, ja jos musta on kiinni (eikä ole), ei myöskään Suomen kisoihin.
Hiukkasen ottaa päähän tollanen epärehellisyys ja lupausten pettäminen.
Uskooko kukaan enää saavansa mitään sieltä? Ei oo rahoja tulossa, eikä liioin kisakiekkoja...ja siitäkin syyttävät Discraftia.

Kyllä tossa täyttyy selvät rikoksen tunnukset. Menee varmaan petoksena tai kavalluksena. Kyllä tosta kannattas keskustella jonkun lakimiehen kanssa, sillä summahan ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ole pieni. Eihän tossa oo muusta kyse kuin saako siitä selvän näytön. Ja en usko että siinä on mitään ongelmaa...
Kun nyt joskus ensin näkis jotain palkintorahoja sieltäpäin saatuna!!KURKO kirjoitti:Varokaa kuitenkin julkisuutta näiden palkintoraha-asioiden kanssa. Ajatelkaas jos kaikki joutuisi maksamaan takautuvasti verot jo saaduista palkintorahoista mätkyjen kera sekä jatkossa kaikista tulevista palkkioista.
-
- Viestit: 138
- Liittynyt: Ti 12 Huhti 2005, 8:38
- Oikea nimi: Markus Stigzelius
- Paikkakunta: Veräjämäki
- Viesti:
Hei joukosamme tiettävästi liikkuu ovela verovirkailija. Onneksi hänen ei ole tarvinnut vielä puuttua asiaan, koska kaikki ilmoittavat voittonsa verottajalle. Niinkuin se yksikin joka pyysi maksamaan voittonsa isänsä tilille, että ei käry kävisi....KURKO kirjoitti:Ajatelkaas jos kaikki joutuisi maksamaan takautuvasti verot jo saaduista palkintorahoista mätkyjen kera sekä jatkossa kaikista tulevista palkkioista.
HEH HEH !
-
- Viestit: 1867
- Liittynyt: Ti 25 Loka 2005, 19:44
- Oikea nimi: Petri Behm
Ruotsin foorumille ilmestyi seuravaa ennen joulua..
Hello,
The problem was explain to your captain, all will be resolved in thew days, i'll send all informations to your captain next week.
(Our treasurer has died on september and our bank account was blocked because of signature...it takes time to change the statute, now it's done and every thing will be clear pretty soon) : confidential....thanks
Also many changes in our staff....
Regards
Pascal