Itse olen ongelmissa heittotekniikkani kanssa. Parhaimmillaan heitot kantavat vain vaivaiset 60 metriä (yleisin tulos on noin 40-50 metriä).
Teen mielestäni kaiken niinkuin pitääkin, mutta silti heitot eivät tahdo lentää oikein kunnolla. Mikä on pielessä kun teen niin pitkän vedon kuin onnistun ja annan kiekolle kierrettä niin paljon kuin voin?
Sen olen huomannut että saan rystypuolelta heitettynä heittoihini enemmän pituutta jos heitän selkä heittosuuntaan päin kuin kylki heittosuuntaan päin. Mistä tämä voisi johtua? Mikä olisi yleensäkkin paras heittotekniikka kun heittää rystypuolelta?
Heittotekniikka
Valvoja: HALLITUS
Heittotekniikasta
Koitappa seuraava treeniä:
Teet heittoharjoituksen pelkillä putterella. Heittelet suoria, annukoita ja hyzzejä. Mieluiten myös eri tuulensuuntiin. Viiden kiekon erä on sopiva.
Mieluiten myös samanlaisia kiekkoja, jolloin voit heittää aina samanlaisen heiton eikä siten että joudut vaihtamaan heittoa kiekon mukaan. Putteriksi suosittelen esim. Aviar Puteria joka pitää loistavasti heitetyn kulman eikä "yritä kääntää kumpaankaan suuntaan".
Parin treenikerran jälkeen huomaat, yllätysyllätys heittopituutesi on parantunut ja pystyt konrolloimaan draivereita paremmin.
Se mitä heitossasi voisi kokeilla tehdä toisin, pitäisi nähdä paikanpäällä.
Sami

Yksi ongelma voi olla, että irrotat kiekosta liian aikaisin: Vaikka veto on takana pitkä ja suora, niin kiekko alkaa ehkä irrota kädestä jo ohitettuaan rintakehän. Eli loppuveto ja sitä kautta vauhti puuttuu ja kiekko ei lennä. Tähän viittaa myös se, että heität selkä "menosuuntaan" pitemmälle. Tällöinhän loppuvedon on pakko olla pitkä koska muuten kiekko lähtee vasemmalle. Niin ja kyllä sen loppurepäisyn pitää olla aika rivakka. Tavoitteet kannattaa myös asettaa realistisiksi. Aika harva heitää kierroksella 120 - 150 metrisiä siivuja. Semmoinen 70-80 metrinen on ihan riittävä perusdraivi.
Vauhtiaskeleita kannattaa myös kokeilla. Niillä voi saada heiton rytmin paremmin kohdalleen - tai sitten sekaisin.
Itse kyllä treenaan draiveja mieluummin draivereilla kuin puttereilla. Hanki pino (5-6 kpl) samanlaisia ja suunnilleen saman painoisia alivakaita draivereita (esim. Stratus, DX Valkyrie, DX Archangel, Ch Sidewinder tms.). Ja niitä sitten vaan viskomaan...

-
- Viestit: 65
- Liittynyt: Ti 26 Huhti 2005, 12:44
- Oikea nimi: Anssi Sahri
- Seura: Talin Tallaajat
- Paikkakunta: Helsinki
Pari pientä pointtia
- Kun heität, pidä huoli että kiekon "keula" on alhaalla Jos kiekkoa heittä keula ylhäällä, saa aikaan korkean jyrkästi hyzeria harrastavan heiton
- Yritä saada veto kiihtymään. Se räjähtävä nopeus pitäisi olla siellä vedon lopussa, ei alussa
- Älä revi
- Kuten mika sanoi, heitä tarpeeksi alivakaata muovia.
- Puttereita kannataa heittää, mutta perinteisesti se aloitetaan vasta kun on opittu huonoille tavoille ja kaiken joutuu opettelemaan uudestaa

- Viestit: 1
- Liittynyt: To 17 Marras 2005, 12:33
- Oikea nimi: Sami Kalliokoski
- Paikkakunta: Rovaniemi/Vaasa
En tosin tiedä heittotyylistäsi, mutta kokeile rentouttaa vetoa ja harjoitella tekniikkaa, joka sopii juuri sinulle. Jos olet jäykkänä ja yrität pelkällä voimalla heittää mahd. pitkälle ei siitä juurikaan kehity.
pidä koko vartalo rentona kun harjoittelet heittoa, ja nopeutta (ja sen myötä myös pituutta) tulee ajan myötä lähes huomaamatta lisää. Tämä vaatii tosin aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta mikäpä ei vaatisi
Siis lyhennettynä:
Rentoutta
Harjoittelua
Kärsivällisyyttä!