Pituusheiton MM-kisat 2008: Big D in the desert VIII
Valvoja: HALLITUS
-
- Viestit: 38
- Liittynyt: Su 28 Loka 2007, 15:02
- Viesti:
Jussi Meresmaa / pituusheiton maailmanmestari 2008
Käsittääkseni Suomen Frisbeeliitto ry:llä ei ole virallista tiedottajaa kaudelle 2008. FrisbeeSports Promotions hoiti sopimuksella Suomen Frisbeeliiton kanssa viime kauden SM-Tour tiedotuksen sekä European Open TV-tuotannon yhdessä Discmanian kanssa.
Silti olen tänään käyttänyt osan työpäivästäni lehdistötiedottamiseen ja medianäkyvyyteen Jussi Meresmaan maailmanmestaruuden tiimoilta.
Alla oleva lehdistötiedote on lähtenyt kaikkiin Suomen päämedioihin. Kiekko on nyt heillä, se on heitetty. Joko suomalainen urheilujournalismi kokee tarpeelliseksi uutisoida aiheen, tai sitten ei. Lähipäivinä saamamme palaute, joko näkyvyyden tai näkymättömyyden osalta, kertoo meille paljon lajista ja sen yleisestä arvostuksesta.
Tiedotusvälineille
Julkaisuvapaa 7.4.2008
Jussi Meresmaa, Tampere, voitti frisbeen pituusheiton maailmanmestaruuden!
Viikonloppuna 5.-6.4.2008 järjestettiin WFDF, maailman liitokiekkoliitto, frisbeen pituusheiton maailmanmestaruuskilpailu Primm, Nevada, USA:ssa. Kilpailuun osallistui maailman parhaat pituusheittäjät eri puolilta maailmaa.
Jo kilpailun alkuerissä Meresmaa heitti uuden Suomen ennätyksen 203 metriä, ja hän on ensimmäinen suomalainen joka on virallisesti heittänyt frisbee-kiekkoa yli 200 metrin maagisen haamurajan.
Maailmanmestaruuskilpailun finaalissa uusi Suomen ennätys, 204 metriä.
Pituusheiton MM-kilpailun avoimen sarjan finaaliin eteni suomalaisista Jussi Meresmaa, Tampere ja Juho Parviainen, Oulu. Kumpikin onnistui ylittämään finaalissa maagisen 200 metrin rajan. Meresmaa voitti maailmanmestaruuden uudella SE tuloksella, 204 metriä. Parviainen onnistui myös loistavasti, 201 metriä ja saavutuksena MM-hopeaa.
Kilpailun ennakkosuosikit kuten, maailmanennätyksen (250 m.) haltija Ruotsin Christian Sandström, Saksan Cris "Max" Voigt ja USA:n Avery Jenkins epäonnistuivat pahoin kilpailun semifinaalissa ja karsiutuivat finaalista. Olosuhteet olivat haastavat,"tuuli oli erittäin navakka ja juuri oikean lähtökulman saavuttaminen noin 125 km/h kädestä irtoavalle kiekolle oli haastavaa", kertoo tuore maailmanmestari Jussi Meresmaa.
Menestystä myös seniorisarjassa.
Kari Vesalalle Seniorit-40 sarjan MM-pronssia SE-tuloksella 181 m.
Jussi Meresmaa on ensimmäinen suomalainen avoimen sarjan maailmanmestari frisbee-urheilussa.
Taustaa suomalaisten menestyksestä frisbeen yksilölajeissa / suomalaiset avoimen sarjan MM-mitalistit:
- Mikko Laakso, MM-hopeaa, 1989 tarkkuusheitto
- Mikael Nordman, MM-pronssia, 1990 freestyle
- Timo Vaskio, MM-hopeaa, 1997 discathon
- Petri Isola & Visa Ruuhinen, MM-hopeaa, 1997 freestyle
> Jussi Meresmaa, MM-KULTAA, 2008 pituusheitto.
Kuvat lehdistön käyttöön:
High res / printtimedia
http://www.frisbee.fi/kuvat/
Kuvaaja: Janne Kotka
Kuvissa: Jussi Meresmaa
low res / internetmedia:
http://www.frisbeesports.net/press_2008/
Kuva CA-4 199.jpg tuore maailmanmestari Jussi Meresmaa
Kuva CA-4 205.jpg suomalaiset MM-mitalistit, vas. Juho Parviainen MM-hopeaa, kesk. Jussi Meresmaa
maailmanmestari, oik. Kari Vesala seniorit-40 MM-pronssia.
Suomalaisen frisbee-urheilun päämedia:
http://www.frisbeesports.net/news_fin/
http://www.frisbeesports.net/news/
Lisätietoja:
Promoottori / tiedottaja
Visa Ruuhinen
040-740 5822
visa@frisbeesports.net

- Viestit: 255
- Liittynyt: Ti 22 Marras 2005, 13:22
- Oikea nimi: Erno Väyrynen
- Seura: Oulun Frisbeeseura
- Paikkakunta: Oulu
- Viesti:
Tänään ennätystenrikkojaispäivänä tuuliolot eivät olleet suotuisat. Ainoastaan viimeisellä kierroksella tuli mahdollisuuksia pitkiin heittoihin, ja Erin Hemmings onnistui heittämään koko kisan pisimmän heiton 228 m. Tässä heitossa tuulen nopeus ei ollut lähelläkään lauantain parhaita lukemia, mutta heitto onnistui aika lailla nappiin. Olin itse merkkaamassa heittoa, ja voin kertoa että kovaa sai juosta että ehdin näkemään kiekon laskeutumispaikan. Mikään muu heitto ei tainnut lentää lähellekään 200 metriä. Erin käytti pääsääntöisesti 165-luokan Star Roadrunneria, niin tässäkin heitossa.
Team Finlandin kolmannella eli viimeisellä kierroksella Jussi piti heittotaukoa ja luki muille tuulilukemia. SE olisi ollut tehtävissä, mutta ruuti oli jo kastunut sen verran että seuraava yritys jää seuraavaan Big D:hen, mikäli kotimaisissa kenttälajikisoissa ei saada huipputuulia.
Kokonaisuutena viikonloppu oli todella hieno kokemus. Paikat ovat aika kipeinä, ja sormenpäät parilla heittäjällä revenneet. Kävimme vielä pois lähtiessä kisapaikan viereisessä vuoristoradassa, joka kuului jollain mittarilla USA:n top 10:een. Kyyti oli sen verran rajua, että Käpä jännitti pohjelihaksensa jumiin, ja kävely on nyt vaikeaa.
Nopea analyysi suomalaissuorituksista:
Jussi: tasaisia huippuluokan heittoja joka päivä
Juho: uusi ykkösluokan siivuttajanimi frisbeetaivaalla, keräsi mainetta myös kasinolla
Kari: koko kisan tasaisimmat suoritukset, SE:n parannus useaan kertaan
Erno: hyvä kisa-aloitus, mutta sunnuntain semien riskiheitot aiheuttivat karsiutumisen, hieman yliyritystä
Perjantain harjoituksissa moni, myös CS, heitti todella pitkälle. Tuuli oli tuolloin tasaisin. Epätasaisiin puuskiin on vaikeampi heittää.
Kiitos kaikille tsemppaamisesta ja onnitteluista! Toivottavasti Team Finland nähdään jatkossakin Big D:ssä, oli joukkueen koostumus mikä tahansa. Jussi heitti jo meidät Vegasiin, ja jatkoi matkaansa kohti Los Angelesia. Kaikki aloittavat paluulentonsa huomisaamuna paikallista aikaa.

- Viestit: 1120
- Liittynyt: Ke 29 Elo 2007, 17:36
- Oikea nimi: Markus Mäntylä
- Seura: Tampereen Frisbeeseura
- Paikkakunta: Tampere
Melkosen pommin äijät on kyllä pudottaneet jenkeissä. Mahtava juttu..onnea vaan koko tiimille!
ps. Oli juttu päätynyt näköjään Aamulehteenkin ihan jopa kuvallisena, siitä kiitos kuuluu ilmeisesti Visalle? Muuten hyvä juttu, mutta en ihan ymmärtänyt, miten Visan harjoitusheitot liittyivät MM-kisoihin. Nyt jäi vähän sellainen kuva, että kuka vaan jantteri kiskoo treeneissäkin yli 200m.

- tumpsi
- Viestit: 735
- Liittynyt: Ti 26 Kesä 2007, 15:24
- Oikea nimi: Tomi Niemenmaa
- Seura: Tampereen Frisbeeseura
- Paikkakunta: Oulu
Joo en kyl tajua miten asiasta tiedottavan tahon harjoitusheitot kuuluuAMA kirjoitti: ps. Oli juttu päätynyt näköjään Aamulehteenkin ihan jopa kuvallisena, siitä kiitos kuuluu ilmeisesti Visalle? Muuten hyvä juttu, mutta en ihan ymmärtänyt, miten Visan harjoitusheitot liittyivät MM-kisoihin. Nyt jäi vähän sellainen kuva, että kuka vaan jantteri kiskoo treeneissäkin yli 200m.
tohon Jussin MM-uutiseen. Hyvä homma että julkisuutta tulee.
-
- Viestit: 298
- Liittynyt: Ke 13 Huhti 2005, 11:40
- Oikea nimi: Kim Lindblad
Toinen pieni kysymys tähän väliin:
Monessa paikassa lukee, että Kari Vesala kuuluu Master- tai Seniorisarjaan 40+.
Mutta eikös nuo kenttälajien vaihtoehdot ole "Men (35 and older)" ja "Men (45 and older)"?

Viimeksi muokannut Kim Lindblad, Pe 11 Huhti 2008, 15:35. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- Viestit: 255
- Liittynyt: Ti 22 Marras 2005, 13:22
- Oikea nimi: Erno Väyrynen
- Seura: Oulun Frisbeeseura
- Paikkakunta: Oulu
- Viesti:
Olet Kim ihan oikeassa: Kari sijoittui kolmanneksi seniorit-35-sarjassa, mikä nostaa entisestään suorituksensa arvoa. Karin finaalikierroksen tulos 146 metriä on hämäävä tulos, sillä mittamies jätti pisimmän heiton merkkaamatta. Oikea tulos olisi ollut luokkaa 170-180 metriä, mutta se ei olisi muuttanut sijoitusta.
Kannattaa huomata myös vasta 12-vuotiaan David Wiggins Jr.:n heitot, mm. uusi 13-vuotiaitten ja nuorempien ME 176 metriä.
Kisan tulokset:
https://www.discgolfvalues.com/BigDVIIIresults.htm
Kannattaa huomata myös vasta 12-vuotiaan David Wiggins Jr.:n heitot, mm. uusi 13-vuotiaitten ja nuorempien ME 176 metriä.
Kisan tulokset:
https://www.discgolfvalues.com/BigDVIIIresults.htm
-
- Viestit: 38
- Liittynyt: Su 28 Loka 2007, 15:02
- Viesti:
BigD in the desert / WFDF pituusheiton MM-kilpailu
Tiedottavan tahon harjoitusheitot noin 10 vuotta sitten eivät ole mitenkään relevantteja Jussi Meresmaan pituusheiton maailmanmestaruuden tiedotuksen saralla. Toimittajathan kirjoittaa mitä lystää. Keskustelin toimittajan kanssa puhelimitse puolisen tuntia ja annoin syventävää informaatiota lajista. En ymmärrä miksi hän halusi artikkelissa mainita allekirjoittaneen ja allekirjoittaneen kommentin: "on pelaajia, jotka ovat syysmyrskyssä heittäneet harjoituksissa 200 metriä. On kuitenkin aivan eri asia harjoitella itsensä kuntoon, että 200 metrin ylittäminen on mahdollista kilpailutilanteessa". Foorumin kommenteista saa käsityksen, että allekirjoittanut halusi tavalla tai toisella itselleen näkyvyyttä. Tämä ei pidä paikkaansa.
Visa Ruuhinen
www.frisbeesports.net
Visa Ruuhinen
www.frisbeesports.net
-
- Viestit: 104
- Liittynyt: Ma 29 Tammi 2007, 20:39
- Oikea nimi: :PPPP
- Seura: Oulun Frisbeeseura
- Paikkakunta: Oulu
Joo helvetin hauska reissu, kiitos siitä Ernolle, Karille ja Jussille.
Grand Canyoni oli huvittavan uskomaton paikka, jossa kannatti käydä.
Las Vegas oli itsessään jo niin läppä paikka myös.
Kisa oli ihan viihdyttävä, vaikka rankan sunnuntai juhlimis-gämbläys illan jälkeen maanantaina oli aika tyhjä olo.
Mutta muuten kisat sujuivat hyvin.
30h tunnin rankkojen lentojen jälkeen Oulussa olikin mahtava porukka vastassa, kiitos heille, mukava yllätys.
Untakin tuli vedettyä 18h tuntia putkeen omassa tutussa sängyssä.
Toivottavasti saa toistettua saman reissun tulevina vuosina uudestaa.

http://powergrip.fi/ -"melko hyvä frisbeekauppa"
-
- Viestit: 639
- Liittynyt: To 27 Loka 2005, 7:57
- Oikea nimi: jari väyrynen
- Seura: V- ja U-seura Korven Korvenpojat ry / Bats
- Paikkakunta: nurmijärvi
Eikä siitä ole vielä pitkäkään aika kun Velin papru varaston hylyllä, VR lavalla makuupussissa makasi pieni kirkas silmäinen poika, joka paapatti yötä päivää hysseistä, foreista, annukoista.
Ja nyt tää sama kaveri, jolle silloinen Vaasan matka oli kaukaisin kohde missä oli ikinä käynyt, kirjoittelee Vegasin läpistä, ja Canyonin huvittavuudesta. Ja kaiken lisäksi heittää kiekkoaankin jumalattoman kauaksi.
Juho on ansainnut paikkansa tässä maailmassa, niinkuin jo Pelle Miljoona taannoin lauloi.
-väykkä-
Ja nyt tää sama kaveri, jolle silloinen Vaasan matka oli kaukaisin kohde missä oli ikinä käynyt, kirjoittelee Vegasin läpistä, ja Canyonin huvittavuudesta. Ja kaiken lisäksi heittää kiekkoaankin jumalattoman kauaksi.
Juho on ansainnut paikkansa tässä maailmassa, niinkuin jo Pelle Miljoona taannoin lauloi.
-väykkä-
-
- Viestit: 104
- Liittynyt: Ma 29 Tammi 2007, 20:39
- Oikea nimi: :PPPP
- Seura: Oulun Frisbeeseura
- Paikkakunta: Oulu
Joo tuo väykän mainitsema Vaasan kisa vuonna 2000 on kyllä jäänyt hyvin mieleen. Paperivarasto oli lepposa paikka nukkua 3m korkeudessa.
Avoimelle sarjalle jäi varmaan mieleen se, että la pelattiin 4x15 väylää.
Avoimelle sarjalle jäi varmaan mieleen se, että la pelattiin 4x15 väylää.
http://powergrip.fi/ -"melko hyvä frisbeekauppa"
pelimies syntyjään
Olikohan se tosiaan v.2000 kuitenkin ensimmäistä kertaa lähdettiin juhon kanssa Vaasaan pelaamaan ja pelimies kun on harrasti vedonlyöntiä jo nuorena ja oli tarkoitus pelata pitkävetoa, mutta huolena oli se että "onkohan Vaasassa R-kioskeja?" muistaakseni vastasin "on se sen verran iso paikka, että R-kioskeja löytyy"
tämä tarina on tosi
kakkonenonykkönen kirjoitti:Joo tuo väykän mainitsema Vaasan kisa vuonna 2000 on kyllä jäänyt hyvin mieleen. Paperivarasto oli lepposa paikka nukkua 3m korkeudessa.
Avoimelle sarjalle jäi varmaan mieleen se, että la pelattiin 4x15 väylää.
Pyövelillä lipsahtaa aina välillä, kaikkea voi kokeilla kerran periaatteella. Ja sitten kun kaikkea on jo kertaalleen kokeiltu niin pitää keksiä jotain uutta. Oittaa oli varmaan yksi hyvä esimerkki.
Mukavaa, että Suoramainonnan trukkihyllyt ovat jääneet lämpimästi mieleen
- tumpsi
- Viestit: 735
- Liittynyt: Ti 26 Kesä 2007, 15:24
- Oikea nimi: Tomi Niemenmaa
- Seura: Tampereen Frisbeeseura
- Paikkakunta: Oulu
Re: pelimies syntyjään
anders110 kirjoitti:Olikohan se tosiaan v.2000 kuitenkin ensimmäistä kertaa lähdettiin juhon kanssa Vaasaan pelaamaan ja pelimies kun on harrasti vedonlyöntiä jo nuorena ja oli tarkoitus pelata pitkävetoa, mutta huolena oli se että "onkohan Vaasassa R-kioskeja?" muistaakseni vastasin "on se sen verran iso paikka, että R-kioskeja löytyy"