Kuten Käpäkin mainitsi, Japan open tulee olemaan yksi mielenkiintoisimmista Majoreista tänä vuonna. Ajattelinkin hieman alustaa tulevaa matkaa ja kertoa, mitä Japan Open oikein on?
Kulttuuria
Japani on kuin toinen maailma. Se on kulttuurishokki. Ainakin monelle. Japanilainen kulttuuri on erilaista, mihin me länsimaiset olemme tottuneet. Varsinkin käyttäytymisnormeissa. Se ystävällisyys, mitä Japanissa kohtaa, on vaivaannuttavaa. Esimerkki: Vuonna 2006 kun matkustin yksin Suomesta
turnaukseen, saavuin sateisena iltapäivänä Nasu Shiobararan paikalliselle asemalle. Olin matkustanut jo 18 tuntia, lentäen ja junalla. Aikaero painoi silmissä. Olin soittanut hotellille jo Tokiosta ja saanut tiedon, että minua ollaan vastassa asemalla. Niin taphtuikin - minua ei ollut kovin vaikea löytää, koska olin ainoa junasta poistunut "ulkomaalainen". Vastassa oli mustaan pukuun sonnustautunut mies, joka ystävällisesti kysyi "mister meresma?". Hän vaati painavimmat kantamukseni eikä suostunut lähtemään autolle, ennen kuin oli ottanut matkalaukkuni lisäksi toisen kassini. Ulkona satoi ja tämä herrasmies avasi varjonsa ja nosti sen pääni yllä, kastue itse samalla, kun kävelimme autolle. Tilanne oli vaivaannuttava. Ajomatka kesti puolisen tuntia ja juttelimme kisasta, frisbeegolfista ja säästä:) Perillä hän auttoi minua kirjautumaan hotelliin ja ajoi minut mökilleni. Mökit ovat itseasiassa paritaloja, joissa on kaikki mukavuudet. Hän kertoi, mitä missäkin on ja esimerkiksi, mikä tarkoitus on kokoa 35 olevilla sisätohveleilla...
Seuraavana päivänä, kun kävin respassa tutustumassa tarkemmin Towa Pure Cottageen, huomasin, että tämä ystävällinen mies oli hotellin johtaja!
Että silleen...
Tässä pelaajien tuleva majapaikka. Mainittakoon, että täältä löytyy mm. oma "Japanise hot-spring" -kylpylä, noin 12 tenniskenttää, oma 9-väyläinen frisbeegolfrata ja noin Särkänniemenkokoinen huvipuisto!
Ruokaa
Japanissa on erikoisia, mutta erinomaisia ruokia. Lähdin matkalle sillä asenteella, että kaikkea pitää maistaa ja kokeilla. Noh, raakaa hevosenlihaa, sakea ja miso-keittoa ja erilaisia lihoja tuli ainakin maistettua.
Tässä kisalounas. Illalliset, jotka kuuluvat majoitushintaan ovatkin sitten jo aivan eri tasoisia... taisi olla parhaillaan yli tusina erilaista ruokalajia.
Niin, ja jos olet oikein kokeilunhaluinen, kysy Sam Ferransilta "Natoa".
Seremonioita
Japanissa on monenlaisia seremoinioita. Avajaisissa esitetty muinainen tarina Japanista ja sen mytologiasta oli vaikuttava. En ole koskaan nähnyt 100 frisbeepelaajaa niin hiljaisena, kuin tämän esityksen aikana, missä naamioituneet esiintyjät esittivät tarinan rumpujen kera.
Kisaan kuuluu myös "teehetki", joka pidetään jokaisen kierroksen jälkeen klubitalolla. Sen tarjoilevat geishat ja siellä on hyvä hiljentyä muistelemaan edellisen kierroksen mokiaan...
Lisää tarinoita Japanista myöhemmin... toivottavasti sai edes vähän kutinaa lähtijöiden ja muidenkin mieliin.. Tämä ei ole pelkkä golf-kisa!