EM-kilpailut 2008, Söhnstetten, Saksa, 25.-31.8.2008
Valvoja: HALLITUS
-
- Viestit: 2284
- Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 11:14
- Oikea nimi: Sami Poimala
- Seura: Talin Tallaajat
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
Perjantai, viides päivä:
Tänään pelattiin toiset kierroset Brenzparkia ja Söhnstetteniä. Keli oli mitä mainioin, hieman oli jopa pilvistä, joten aivan kauheassa helteessä ei tarvinnut huhkia. Vesisateesta ei onneksi ollut kuitenkaan tietoakaan ja lämmintä oli juuri sopivasti.
72 parasta avoimen pelaajaa pelasi ensin Brenzparkin. Siellä peli menikin paljon tasaisemmin kuin eilen. Eilen tuli kaikkia lukuja, niin isoja kuin pieniäkin - tänään ei yhtään vitosta isompaa. Toisaalta, putti alkoi hieman haparoida, joten kakkosetkin jäivät harvoksi. Tuloksena kuitenkin pieni parannus eiliseen, 62.
Ville sen sijaan räjäytti pankin ja töräytti uskomattoman kierroksen, 50! Tällä noustaan ykköspooliin.
Kelvottoman ruokailun jälkeen kierros Söhnstettenissä. Rata alkaa olla jo tuttu ja tuntua jo ihan pelattavalta. Edelleenkin kyllä useimmat täällä ovat sitä mieltä, että OB-alueet ovat järjettömät sekä BP:ssä että SS:ssä. Hyvänä esimerkkinä on SS:n väylä #13, jossa heitin kaksi lähes täydellistä heittoa, päätyen n. 9:ään metriin korista. Tuloksena OB-5. Toinen samanlainen on #6: 180-metrinen avaus jyrkkään alamäkeen, joka päätyy 10 metriin korista, EI VOI olla niin huono avaus, että siitä pitää rankaista OB:lla. Tällaisia OB:eitä tuli tänään kerättyä riittävästi. Onneksi peli toimi muuten ja tuloksena 61. Näillä eväillä ollaan luultavasti jatkossa (72/144 jatkaa).
Päivän kohokohta oli varmaan väylällä #10. Avaus 8 metriä pitkäksi, josta putti alamäkeen, helvetillinen pudotus korin takana, ja ei muuta kuin sisään vain. Ja kaikki tämä on vieläpä dokumentoituna kuvasarjana. Toivottavasti tulevat nettiin pian
Kaiken kaikkiaan suomalaisittain sangen kelvollinen päivä: Ville ilmeisesti on toisena (tulospalvelu tökkii todella pahasti), Juho ja Kalle neljäntenä. Johdossa on Norjan Espen Möggelgjerd. Ilmeisesti. Ruotsalaiset ovat tippuneet jonnekin kaus pois.
Fun facts of the day:
* Visa on täällä täysin turha kapistus
* Saksalainen tapa pysäköidä autoja keskelle risteystä
* Saksalainen tapa pysähtyä keskelle risteystä (autolla) juttelemaan kaverin kanssa
* Kiinalainen ravintola Heidenheimissa, jossa ruoka ei maksa juuri mitään ja on hyvää.
* Jaani teki Länsiöt.
* Jaanin poolissa pari muuta kaveria teki myös Länsiöt.
Not so fun facts:
* Kisalounaat, joilla ei pärjää edes pieni lapsi
* Kinuamalla kinuttu lisäannos, joka koostui lähinnä kastikkeesta
* Tulospalvelu, tai paremminkin sen puute
* Saksalainen jääräpäisyys: B.Hoeniger oli tarjonnut apua tulospalveluun, mutta ei ollut kelvannut
* Söhnstettenissä oli spotterit pitkällä kahvitauolla
* Kiekkojen palautuminen on hidastunut huomattavasti.

Tulokset suvaitsivat jopa viimein saapua: http://scores.ec08.de/
Hyva Soomi!
Unohtu mainita pari vähemmän hauskaa faktaa:
* Saksalainen vessa, missä huuhtelupainike on "selkänojassa"
* Brenzparkin väylällä #13 oleva Drop Zone, joka on käytännössä heittokelvoton paikka (metri joesta, ja keskellä heittopaikka on 20:n sentin porras). Siitä pitäis nykäistä sellanen 70-metrinen siivu kapeaan aukkoon.

Poimala soitti ja kehotti kertomaan seuraavat tulokset:
Piippo on kolmossijalla ja päätyi siis finaaliin. Kakkospaikka on yhden heiton päässä, ykköspositio ehkä tavoittamattomassa 9 heiton päässä. Anne pääsi niin ikään finaaliin. Senioreissa Käpä pelaa myöhemmin iltasella sudaria viimeisestä finaalipaikasta. Muut suomalaiset olivat romahtaneet tänään. Villi spekulaatio kertoo, että edellisillan tapahtumilla oli vaikutusta asiaan. Ja kuumaa on kuulemma...

- Frisbeezer
- Viestit: 329
- Liittynyt: Ma 11 Huhti 2005, 21:55
- Oikea nimi: Jussi Meresmaa
- Seura: Disc Golf Club Tampere
- Paikkakunta: Lempäälä
- Viesti:
Puhelin-update avoimen osalta:
Finaaliin siis:
1) Espen
2) Stelzer
3) Piippo (58 tänään)
4) Anders Källström tai Emil Dahlgren (sudari)
6) Nybo
7) Jesse (57 tänään)
Järjestelyt eivät ole saaneet kovin korkeita arvosanoja..
Espen johtaa reilusti ja on ottamassa toista titteliä!
Finaalit huomenna iltapäivästä, eli tuloksia sitten taas ensiviikolla...
Finaaliin siis:
1) Espen
2) Stelzer
3) Piippo (58 tänään)
4) Anders Källström tai Emil Dahlgren (sudari)
6) Nybo
7) Jesse (57 tänään)
Järjestelyt eivät ole saaneet kovin korkeita arvosanoja..
Espen johtaa reilusti ja on ottamassa toista titteliä!
Finaalit huomenna iltapäivästä, eli tuloksia sitten taas ensiviikolla...
-
- Viestit: 2284
- Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 11:14
- Oikea nimi: Sami Poimala
- Seura: Talin Tallaajat
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
Lauantai, kuudes päivä
Tänään oli avoimen semifinaalit ja muiden sarjojen 5. kierros Söhnstettenissä. Keli olikin mielenkiintoinen: tuuli oli melko kova ja aivan eri suunnasta kuin kertaakaan tällä viikolla. Ilmeisesti ainakin osittain tämän vuoksi tulostaso olikin keskimäärin aiempia päiviä heikompi. Taivas oli myös täysin pilvetön ja lämmintä oli jotain 30:n pintaan. Raskasta siis oli.
Suomalaispelurit erityisesti hyytyivät, liekö taustalla sitten ollut kelin lisäksi jotain muitakin syitä. Lähes koko joukkue tekikin ns. Länsiöt. Vain Ville pysyi kärjen vauhdissa, ja pelasi itsensä finaaliin kolmannelle tilalle. Eroa kakkostilaan on vain yksi heitto mutta kärkeen 9 heittoa. Kaikki on kuitenkin mahdollista, joten jännittävä päivä tulossa huomisestakin.
Itse pysyin samalla tasaisella linjalla kuin tähänkin asti, tänään se tarkoitti tulosta 62. Sijoitus on siten 51. Hieman alle tavoitteen, mutta selvästi yli oman ratingin, joten tyytyväinen kai pitää olla. Tämä varmaan lienee myös ensimmäinen kisa, jonka jälkeen ei voi itkeä putin toimimattomuutta: monia pitkä putteja meni sisään, ja lyhyitä missejä tuli todella vähän.
Käpä taisteli tiensä finaaleihin hienosti sudden deathin kautta.
Fun facts of the day:
* Top1, joka toimi allekirjoittaneen caddienä, väsähti muutaman väylän jälkeen ja otti pienet päikkärit #10:n griinin vieressä.
* Tsekkiläiset, jotka ovat ihastuneet suomalaisiin. Tai ainakin paitoihin. Maajoukkuepaitamme olivat haluttua vaihtotavaraa.
* Kisojen pisin heitto, by KJ Nybo: rapiat yli 300 metriä (tapahtui kylläkin jo eilen)
Not so fun facts:
* Tänään oli joku side event "SHOW" ja tutustumiskäynti meteorkraatterille, ja nämä olivat tasan aikataulussa klo 15. Mitä siitä, että meidän kierros loppui n. klo 16:20 (alkoi tunnin myöhässä)

Tuloksia!
HIENOA KÄPÄ! Nihkeän alun jälkeen mahtavasti finaaliin!
Ja välionnittelut Annelle ja Villelle - mitalitaisteluun huomenna!
Complete Results
Complete and detailed results will be available as soon as possible after each round.
http://scores.ec08.de
Tulospalvelu (jota kohtaa oli odotukset korkealla) ei toimi kovin nopeasti:)
Päivän kierrokset ovat päättyneet jo useampi tunti sitten.
Nokialla tulokset olivat online noin 10 minuuttia pelaajan lopetettua kierroksen (tästä ajasta 8 minuuttia meni pelaajan siirtymiseen kisakeskukselle sekä oman kortin tarkistamiseen ja allekirjoitukseen). Mutta tämä olikin Suomessa..

Täällä on vähän vaikeeta kaiken kaikkiaan, kun reiälle siirtyminen vie n. 20 minuuttia pahimmillaan, eikä aikataulu pidä, eikä kukaan tiedä milloin kiessi lähtee, koska kukaan ei sitä ilmoita. Tänään tuli ilmoitus kiessin myöhästymisestä n. 30 minuuttia kiessin alkuperäisen alkamisajankohdan jälkeen. Yhtenä päivänä Junnu Vainio oli istunut tiillä 40 minuuttia ja odotellut poolia.
Täällä keskieuroopassa järjestelyt ei ihan tyydytä, vieläkään. Katotaan tuleeko palkintorahat tällä kertaa niille, ketkä sen ansaitsevat. Ruokailussa on ainakin on pahasti rahastuksen maku.
Täällä on panostettu kyllä näyttävyyteen, ulkokuori on korea, mutta sisältö ei toimi.
Ans kattoo, josko kisat tulisi taas pohjoiseen ensi kerralla.

- MikeJones
- Viestit: 285
- Liittynyt: Pe 24 Elo 2007, 18:01
- Oikea nimi: Mikko Järvinen
- Seura: Liitokiekkoseura Mustavaris
- Paikkakunta: Pori
Re: Tuloksia!
Harvemmin turpaani avaavana ja vain vähän aikaa lajia harrastaneena, haluan täten myös kiittää Nokialla hienosti toiminutta järjestelyä ja varsinkin nopeaa kisakeskusta. Jotenkin Jussin järjestelyissä tuntuu olevan aika hyvä tuntu tuohon laatuun. Ehkä kiekkojen palautusprosentti ei ollut sitä mitä olisi voinut olla, mutta who cares. Samoin lippumiehillä (pojilla) oli pastillit mennyt jonkin verran sekajakona.Frisbeezer kirjoitti:HIENOA KÄPÄ! Nihkeän alun jälkeen mahtavasti finaaliin!
Ja välionnittelut Annelle ja Villelle - mitalitaisteluun huomenna!
Nokialla tulokset olivat online noin 10 minuuttia pelaajan lopetettua kierroksen (tästä ajasta 8 minuuttia meni pelaajan siirtymiseen kisakeskukselle sekä oman kortin tarkistamiseen ja allekirjoitukseen). Mutta tämä olikin Suomessa..
Etänä olisi halunnut seurata näitäkin em-kisoja vähän nopeammalla rytmillä, mutta suomalainen täsmällisyys taitaa olla vähän aliarvostettua keski-eurooppalaiseen verrattuna...
Anyways, hienoa nähdä (taas) suomalaismenestystä, jota tullee lähiaikoina vielä huomattava määrä lisää. Mitä nyt Juhon epätasainen kaari vituttaa, koska älyttömän mukavasta ja positiivisesta kaverista on kyse , mutta trust me, se ykköspaikkakin tulee varmasti
*hik* hyvää humalahakuista illanjatkoa muillekin!
-
- Viestit: 2284
- Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 11:14
- Oikea nimi: Sami Poimala
- Seura: Talin Tallaajat
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
Muistaakseni täällä ilmoitettiin, että maksetaan in cash? En niin tarkkaan kattonut, kun ei itseä kosketa.Jaani Länsiö kirjoitti:Katotaan tuleeko palkintorahat tällä kertaa niille, ketkä sen ansaitsevat.
Mutta kisoista on tulossa farssi muutenkin: Anders Källström ja Emil Dahlgren ajautuivat sudden death -kilpailuun viimeisestä finaalipaikasta. Anders voitti ekan väylän 3-5, mutta jostain käsittämättömästä syystä scorejen pitäjä sanoi "pelataan kaikki viisi väylää", ja lopulta Emil voitti "viiden väylän kisan". Tästä epäselvyyudestä johtuen TD päätti suuressa viisaudessaan, että finaaliin meneekin sekä Anders että Emil.
Odotamme innolla, mitä tästä seuraa...
PS. Semien jälkeisistä tuloksista ei tietoa vieläkään...
-
- Viestit: 11
- Liittynyt: Ke 28 Touko 2008, 17:06
- Oikea nimi: Kalle Rinne
- Seura: HaHy FG
- Paikkakunta: Hanko
poimis kirjoitti: Mutta kisoista on tulossa farssi muutenkin: Anders Källström ja Emil Dahlgren ajautuivat sudden death -kilpailuun viimeisestä finaalipaikasta. Anders voitti ekan väylän 3-5, mutta jostain käsittämättömästä syystä scorejen pitäjä sanoi "pelataan kaikki viisi väylää", ja lopulta Emil voitti "viiden väylän kisan". Tästä epäselvyyudestä johtuen TD päätti suuressa viisaudessaan, että finaaliin meneekin sekä Anders että Emil.
- Frisbeezer
- Viestit: 329
- Liittynyt: Ma 11 Huhti 2005, 21:55
- Oikea nimi: Jussi Meresmaa
- Seura: Disc Golf Club Tampere
- Paikkakunta: Lempäälä
- Viesti:
Hauskaa oli myös se että lauantaina väylällä numero 13 oleva spotteri käytti kaiken energiansa pelaajille vittuilemalla. Ei ollut mitään hajua mihin kiekot laskeutui. Kun etsittiin yhtä puuttuvaa kiekkoa niin noheva spotteri ei siihen osallistunut vaan kävi nappaamassa jallen kiekon vastarinteeltä ja heilutteli sitä meille.
Sitten kun viimein päästiin aloittamaan lähestymiset, niin kaveri nosti vihreän lipun pystyyn ja yritti saada tiillä olevan poolin heittämään meidän päälle. Samalla kaveri vittuili mulle että "Hey you should be quiet, because other people are playing golf, you know", "good luck man, good shots"," you guys should hurry up, you are playing bit slow". Seuraavaksi tuli heittämään ylävitosta ja tarjoamaan jotain gangstanyrkkiä. Jatkoi parin minuutin vittuilusession ruotsalaisen pelaajan kanssa, ja huuteli vielä perään kun Daniel yritti jatkaa matkaa.
Pääsin sitten vihdoin heittämään 130m lähestymisen, liukastuin heitossa ja nyrjähdin selälleen piikkipensaaseen, hieman kirpaisi. Kaveri näytti tyytyväiseltä
Sitten kun viimein päästiin aloittamaan lähestymiset, niin kaveri nosti vihreän lipun pystyyn ja yritti saada tiillä olevan poolin heittämään meidän päälle. Samalla kaveri vittuili mulle että "Hey you should be quiet, because other people are playing golf, you know", "good luck man, good shots"," you guys should hurry up, you are playing bit slow". Seuraavaksi tuli heittämään ylävitosta ja tarjoamaan jotain gangstanyrkkiä. Jatkoi parin minuutin vittuilusession ruotsalaisen pelaajan kanssa, ja huuteli vielä perään kun Daniel yritti jatkaa matkaa.
Pääsin sitten vihdoin heittämään 130m lähestymisen, liukastuin heitossa ja nyrjähdin selälleen piikkipensaaseen, hieman kirpaisi. Kaveri näytti tyytyväiseltä
-
- Viestit: 2284
- Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 11:14
- Oikea nimi: Sami Poimala
- Seura: Talin Tallaajat
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
Spotterit ovat kyllä muutenkin loistaneet esityksillään. Legendan mukaan mm. mastereiden finaalissa Käpälle liputettiin vihreää, mutta lopulta kiekkoa ei löytynyt, joten se tuomittiin kadonneeksi.. Ja näin taisi käydä vieläpä kahdesti.
Käpä siis neljäs, Anne neljäs. Avoimen finaali on ilmeisesti vielä kesken, ainakin mikäli livescoringiin on uskominen. Mutta mutta! Ville on näyttänyt ottaneen Mökkelin kiinni! Vielä siis Suomi taistelee EM-tittelistä!
Itse siis olen jo Münchenin lentoasemalla nettikahvilassa ja kisapaikka on taaksejätetty. Hieman jäi kyllä keski-eurooppalainen maku suuhun näistä kisoista.
Ja juuri saamani tiedon mukaan Ville johtaa kahdella heitolla ennen viimeistä väylää!!!!!!!!!!!!!!!!!
Jatkamme jännittämistä!