Nurmijärven SM- osakilpailu
Valvoja: HALLITUS
-
- Viestit: 639
- Liittynyt: To 27 Loka 2005, 7:57
- Oikea nimi: jari väyrynen
- Seura: V- ja U-seura Korven Korvenpojat ry / Bats
- Paikkakunta: nurmijärvi
REIKÄ 18
Tee on samalla tasanteella kun 16 kori. Jos jaksatte surffailla golfkeskuksen sivuilla, niin sieltä löytyy C7 kohdalta aika hyvä kuva reiästä. Klikkaa kuva tiiltä, siinä oikeastaan näkyy koko reiän syvin olemus. Kuvassa näkyy tee pallot, meidän pallot on siitä oikealle sen tasanteen reunassa. Kori sijoittuu greenin oikealle puolelle, pienelle kummulle kuvassa näkyvän kolmen koivun eteen. Kuten huomaatte niin OB alueita on siellä sun täällä, mutta rohkeantarkat heitot palkitsevat kakkosella. Kolmoseen yltää seiftaamalla. Epäonnistuneilla rohkeantarkoilla voi saada vaikka mitä, tuskin kuitenkaan nelosta suurempaa.
Vaan minkälaisiin suorituksiin ylsivät futis intoilijat. Väykkä lähti uhkikseen. Loiva annukka kaari meni pitkäksi alas korin taakse. Antero tyytyi varmanpäälle pelaamiseen, ja avasi greenin etupuolelle, keskelle väylää. Siitä sitten neljään metriin. Väykkä seitsemästä metristä varmistellen korin alle. Pieni tuulen vire sai XXXL kokoisen puttaajan hermoilemaan, ja lyhyt putti jäikin torsoksi, alarautaan. Vielä joutui jo hieman hapoilla oleva kilpakumppani nostamaan kiekon koriin. Saman teki väykkä.
Reikä meni siis väykällä kolmella, ja Anterolla neljällä heitolla.
Olemme tällähetkellä tilanteessa,
Antero 70 väykkä 66
Onko ero kasvanut jo liian suureksi? Vielä kaksi lyhyttä, ja kaksi pitkähköä reikää tähteellä.
-väykkä-

satoi tai paistoi, paistoi tai satoi mä tän sanoman sanon. Pelataan me mielin avoin joko paljain jaloin tai kera kumisten kontioiden tai haiden, sen sinä päättää saat JOTEN ELÄMME VUOTTA 2006! FRISBEEGOLFAAJAT MIEHITTÄVÄT GOLFKESKUKSEN... MUTTA EIVÄT AIVAN KOKONAAN VAAN C-RADAN 22-23.4.-06 SM-OSAKILPAILUUN KOTISIVUILLA OLEVAN AIKATAULUN MUKAAN.
-
- Viestit: 138
- Liittynyt: Ti 12 Huhti 2005, 8:38
- Oikea nimi: Markus Stigzelius
- Paikkakunta: Veräjämäki
- Viesti:
Kyllä se kesä tulee. Talissakin hevostie on jo ihan sula.r.oksa kirjoitti:- Vielä kun sää selkenis...
http://www.tallaajat.org/arkisto/kuvat/ ... index.html
-
- Viestit: 639
- Liittynyt: To 27 Loka 2005, 7:57
- Oikea nimi: jari väyrynen
- Seura: V- ja U-seura Korven Korvenpojat ry / Bats
- Paikkakunta: nurmijärvi
Jotenkin tuntuu siltä, että tää mun frisbee elämä on pelkkää oravan pyörää tällähetkellä. Joka päivä mä istun tän koneen ääressä kirjoitellen näitä typeriä veisujani. Ja edessäni olevasta ikkunasta avautuu aina sama luminen takapiha/pallokenttä/puisto/peltomaisema ja lumisade. Taas tota vanhan surmaa on tullut parisenttiä lisää.YEAH!
Mutta kyllä oli yllätys kun vilkaisin noita Jussin ylläpitämiä kotisivuja. Tammisaari oli pannut koko pelaaja listan ihan sekaisin, ennakkoilmoittautuneita nyt jo 94. Aika upeeta. Kiva ettei porukat ole vielä menettäneet uskoaan.
Eilen Rajamäkeläinen lihaksista sääennusteita tekevä profeetta soitti, ja väitti että päivän asiakkaiden lihas säikeet, ja hermoradat viittaisivat siihen, että kisaviikonloppuna olisi n. 10-15 astetta lämpöä. Ja kun aurinko oikein päivällä lämmittää, nousee celssiukset jopa 20 plussaan. Kuulemma Ilkan shortsi keli odotettavissa.
-väykkä-
Mutta kyllä oli yllätys kun vilkaisin noita Jussin ylläpitämiä kotisivuja. Tammisaari oli pannut koko pelaaja listan ihan sekaisin, ennakkoilmoittautuneita nyt jo 94. Aika upeeta. Kiva ettei porukat ole vielä menettäneet uskoaan.
Eilen Rajamäkeläinen lihaksista sääennusteita tekevä profeetta soitti, ja väitti että päivän asiakkaiden lihas säikeet, ja hermoradat viittaisivat siihen, että kisaviikonloppuna olisi n. 10-15 astetta lämpöä. Ja kun aurinko oikein päivällä lämmittää, nousee celssiukset jopa 20 plussaan. Kuulemma Ilkan shortsi keli odotettavissa.
-väykkä-
-
- Viestit: 639
- Liittynyt: To 27 Loka 2005, 7:57
- Oikea nimi: jari väyrynen
- Seura: V- ja U-seura Korven Korvenpojat ry / Bats
- Paikkakunta: nurmijärvi
REIKÄ 19
Ensinnäkin tämä reikä pelattiin edellisessäkin kisassa. Silloin totteli numeroa 14. Tällä kertaa väylä on saannut uuden ilmeen. Eli heitto paikka on siirtynyt muutamia metrejä vasemmalle, pallotiille. Eli hyvä tasainen alusta. Nyt edessä on leveähkö puuportti, viimeksi sillä paikalla oli ryteikkö. Edessä vasemmalla on myös uusi puucee, johon voi mennä hätäkakille jos oikein jänskättää. Reikä on mielestäni todella mukava. Suora, lyhyt, selkeän simppeli. Kummallakin puolella väylää(leveää) on metsää. Oikealla harvempaa kuusi/männikköä on siellä koivujakin. Ja vasemmalla sekä korin takana pajukkoo/koivikkoo, ja tmä nuori risukko on vielä jyrkässä rinteessä. Joten kaikesta helppoudesta huolimatta ole tarkkana kuin porkkana, ja koitappa joskun dipata sitä hunajaan.
Alkaako tältä reiältä Anteroisen huima loppukiri? Avauskiskaisu ei ainakaan sitä lupaa. Liiallinen vasemman pusikon välttäminen, johti oikean puoliseen metikköön. Siitä riemastuneena väykkä lähti kakkosen hakuun, mutta juuri ennen kori tasannetta Gazelle kurvasi vasemmalle pöpelikköön. Antero lähestyi ison kuusen oks.. eikun juuresta n.kaheksaan metriin. Väykkä lähestyi lähimpään pajuun, ja vasta seuraavalla korin tuntumaan. Väykän pienoinen epäonnistuminen antoi valtavasti valtavalle virtaa, ja se johti täydelliseen puttiin, ja korttiin 3.
Väykkä naama naulapussina otti nelosen, mutta sisimmissään kuitenkin tyytyväisenä ison miehen onnistumisesta, saadaahan vielä kisa viimeisillä rei`illä.
Tilanne Antero 73 wäykkä 70

Edellinen reikä on muuten reilu ysikymppinen.
Koska huomenna mulla ei ole aikaa olla tietsikan ääressä kuin pakollisen Fantasy premier leaguen verran, niin paljastan tänään tässä ja nyt reiän 20 syvimmän olemuksen.
REIKÄ 20
Sama kuin viimeksi 15, 273 metriä, aluksi tasasta, ja puolivälistä alamäkeen. Keskuksen sivuilta kenttä/kenttäopas/c8/kuva tiiltä antaa kivan yleiskuvan alkutaipaleelta. Kuva greenin takaa kertoo hieman väylän lopputaipaleesta. Korin paikkaa ei näy, se on kuvassa greenin oikealla puolella kiven vieressä. Reikä sinällään on erittäin helppo, mutta pituus ja muutama OB alue vaatii kuitenkin tarkkaavaisuutta. Kolmoseen jos pyrkii, niin pari kertaa joutuu kiskomaan oikein tosissaan. Jos reikää 22 ei pystytä alkuperäis suunnitelman mukaan pelata, niin tämä 20 saatetaan muuttaa vaikeammaksi.
Antero sai aloittaa, ja hyvin aloittikin keskelle leveää väylää. Wäykkäkin täysin tyynellä säällä kontrolloi hienosti Gazellen, ja vielä 10 m. pidemmälle kuin Antsa. Jätti kajautti kakkosen rinteeseen, ja siitä liikaa vasemmalle harvaan männikköön. Wäykkä repi täysii, puoliväliin rinnettä keskelle väylää. Antsa tuli hienosti metsästä ulos, mutta korille on vielä 40m matkaa. Wäykkä joutui jo hieman löysäämään, ja pahasti vasemmalle, sieltä neljäs heitto 10m päähän korista. Antero onnistui neljännellään. Wäykkä ei saannut epätoivoista puttiaan sisään, joten nosto korin alta oli jo kuudes heitto. Antero ylitti itsensä ja nappasi kunnioitettavan vitosen.
Tilanne kiristyy Antero 78 Wäykkä 76

- Viestit: 110
- Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 9:28
- Oikea nimi: Antero Erhiö
- Seura: Talin Tallaajat
- Paikkakunta: Stadi
Kauhulla odotan Wäykän yliluonnollisen selvänäön lopputulosta, sillä jos heittäisin 3,9 keskiarvolla kuten arvostettu puheenjohtajamme (TT:n tietenkin) kertoi, niin vuoden 2010 tavoite olisi saavutettu...hyzer kirjoitti: Tilanne kiristyy Antero 78 Wäykkä 76
Ihme nimittäin on, jos selviän radasta alle 100 heitolla tällä nyky"kunnollani".
Hyvää psyykkausta, täytyy myöntää.
Talin radanhoitoa jo vuodesta 2004.
-
- Viestit: 639
- Liittynyt: To 27 Loka 2005, 7:57
- Oikea nimi: jari väyrynen
- Seura: V- ja U-seura Korven Korvenpojat ry / Bats
- Paikkakunta: nurmijärvi
Olen ton virtuaali kisan pelannut itseni kohdalta aivan nappiin, ja koska Antero on tasoiseni viskoja niin tulos on sen mukainen.
Ne jotka olivat tänään Savelassa, kokivat nuoskalumen raskauden saappaittensa alla. Jos kahden viikon kuluttua Nurmijärvellä on enää noin vähän lunta, niin olisin tyytyväinen. Ajatelkaapa, perjantaina parigolf ja muu harjoittelu saattaa kerätä n.40 pelaajaa. Ja kun lauantaina 80 pelaajaa talsii kaksi kierrosta, niin eiköhän lumi sunnuntaina ole jo aika hyvin tallaantunut.
Tulevia tapahtumia kisan suhteen:
Maanantai: Korkea arvoinen valtuuskunta ja minä talsimme radan läpi, luomme arvion lumi tilanteesta, ja päätämme korien lopulliset sijainnit. Paitsi 22 jäänee viime tippaan.
Tiistai: Menen keskustelemaan toimitusjohtajan ja kenttämestarin kanssa
tilanteesta, ja samalla kartoitamme ruokailu tilanteen. Kierrän myös radan lumikolan kanssa, ja aurailen tiiaus paikat, että saisimme eden ne suliksi kisaan mennessä. Teen myös ratkaisut mille reiìlle tulee tekonurtsi matto palat. Näin saadaan edes ne kohtuu hyvään kuntoon.
Keskiviikko: Menen jatkamaan hommia radalle, jos on tarvista.
Maanantai 17.4: Suoritamme pooli arvonnat siihen mennessä ilmoittautuneiden kesken. Jussi julkaisee kisa sivuilla poolit, heti kun ehtii.
Tiistai 18.4: OB narujen laittamista.
Keskiviikko, torstai, perjantai: Rajamäen ja Nurmijärven radan purkua, korien roudaamista golfkeskukseen jne.
Tällaista kaikkee ainakin, ja tietenkin päivitän tänne foorumiin ainaskin kaikkia kiinnostavasta lumi/vesi tilanteesta.
Kaikille Belgiaan meneville onnea kisaan, ja nauttikaa oikeasta keväästä, puitten lehdistä ja vihreästä nurmesta!

REIKÄ 21
Uuden uutukainen alamäkireikä. Avajainen sinkautetaan metsätieltä. Alkuun vasemmalla puolella synkkä metsä, ja alhaalla se vaihtuu kaalipelloksi. Vasenpuoli on tiiltä asti OB. Oikealla puolen on alkuun harvaa puustoa, ja alhaalla avointa. Kori on tasanteella, eli jos heität pitkäksi joudut pieneen ylämäki lähestymis/puttiin. Reikä on suora, eikä kovin pitkä, mutta vasemmalla oleva OB on mukava pelote. Ja jos lumet ovat sulanneet, niin pelto lienee ihanan kurainen. Ainakin syksyllä, kun rataa suunniteltiin niin reikä näytti kivalta.
Miten alamäen kesyttivät Pitkä ja Pätkä. Pitkän draivista loppui liito, ja kiekko kaartoi OB:lle. Wäykän heitossa oli voimaa kuin pienessä kylässä. Voima loppui kyllä lyhyeen, kun kiekko kapsahti puolivälin krou.. koivuun, ja kimmahti siitä vasemmalle OB narun väärälle puolelle. Molempien kakkoset leijailivat ohi kori tasanteen, joten vielä lähestymiset korille, ja sitten ineen.
Molemmille kivat vitoset.
Ennen kaiken ratkaisevaa viimeistä veisuuta wäykkä 81 Antero 83
Ja ainakin näin virtuaalisesti reikä 22 pelataan alkuperäisuunnitelmien mukaan, ja se voi kaiken muuttaa.