keskustelu.frisbeegolfliitto.fi

Frisbeegolfin nuoruuden kilpalajina huomaa siitä, että treenaamatta voi vielä pärjätä

Lajin treenaamiseen kannalta suurimmat haasteet mielestäni ovat:

Tutkitun lajitiedon puuttuminen

Meillä on paljon käsityksiä lajissa käytettävistä hyvistä ja oikeista tekniikoista, mutta niitä on tutkittu hyvin vähän. Feldbergihän oli tehnyt tätä työtä käsittääkseni jonkin verran jonkun amerikkalaisen yliopiston kanssa. Hän toikin näitä tekniikoita klinikallaan esille, mutta hitaastihan ne leviävät, kun hän tekee käsittääkseni käytännössä yksin tätä työtä.

Harjoittelukulttuurin puuttuminen

En tiedä järjestetäänkö missään säännöllisiä tai edes epäsäännöllisiä frisbeegolf-harjoituksia, muuten kuin satunnaisina koulutustilaisuuksina? Meillä ei myöskään ole systemaattista valmennus- tai ohjaajakoulutusta eikä tietenkään koulutusjärjestelmää. Näin harjoittelu jää yksilön oman aktiivisuuden ja tiedonkeruun varaan.

Harjoittelutilojen puuttuminen

Feldberginkin ohje oli, että harjoitelkaa (myös) avoimilla kentillä. Tällaisia ulko- tai sisätiloja on aika vähän tarjolla.

Harjoitteluvälineiden puuttuminen

Ja harjoitteluvälineillä tarkoitan tietenkin kiekkoja. Samalla tavalla kuin jääkiekkotreeneissä vedetään ne sata laukausta siniviivalta per treeni, pitäisi meidän pystyä heittämään mahdollisimman monta samaa heittoa toistona samanmallisella ja painoisella kiekolla. Harvalla niitä tietenkään laukusta kovin montaa löytyy.

Näihin haasteisiin pureutumalla voimme viedä lajia eteenpäin. Osaan pystymme vaikutttamaan helposti itsekin, osa ei ole täysin meidän omissa käsissämme

az_kip kirjoitti:...
Tutkitun lajitiedon puuttuminen
...

Harjoittelukulttuurin puuttuminen
...

Harjoittelutilojen puuttuminen
...

Harjoitteluvälineiden puuttuminen

...

Klap-klap! Asian ytimeen että sujahti.

Tästä suoraa copy-paste-tekstiä liiton toiminnan kehitykseen/tavoitteisiin/haasteisiin!

Vaikka tiedän frisbee-liiton toiminnasta vielä kovin vähän, niin ajattelisin homman olevan vielä jossain mielessä vähemmän organisoitua.

Esim. Perustetaan maajoukkueharjoittelurinki = valmennusryhmä. Valmennusryhmä kokoontuu säännöllisesti liiton valmennusleireille/viikonlopuille. Liitto hommaa muutaman sata kiekkoa (sponsorien avulla tietty!) ja maksaa vähän vaivanpalkkaa ammattilaisille valmennuksen järjestämisestä. Hommaa pyöritetään organisoidusti ja säännöllisesti.

Tämä siis vain karkeana esimerkkinä ja omana johtopäätöksenä az_kipin mietteistä, jotka muuten olivat loistavia!

Jep! Ja valmennusryhmä lähetetään talveksi Etelä-Afrikkaan treenaamaan. Mä voisin lähteä. Koska liitto laittaa lentoliput postiin?

Miksi liiton pitää järjestää harjoittelua kilpapelaajille? Olisihan se hienoa, ja ihan hyvä juttu, jos liitto pystyisi tilaamaan pari sataa kiekkoa ja huiput niillä heittämään.

Huiput heittävät tietty omilla kiekoillaan, he eivät tee mitään liiton sponssikiekoilla, jotka ovat erilaisia, kuin omansa. Vähän eri asia, kuin lätkässä.

Moniko "maajoukkuetason" pelaaja lähtee lerille kuuntelemaan, mitä liiton "valmentajalla" on sanottavaa pelaamisesta. Itse en näkisi vaikkapa Toni Asikaista kuuntelemassa ohjeita puttaamiseen kentän laidalla. Huiput tekevät asiat omalla laillaan.

Ja onhan se vähän ongelmallista, että oletetaan liiton hallituksen hoitavan kaikki asiat, mitä frisbeegolfissa Suomessa tapahtuu. Tavoite on, tietenkin, että valmennus ja harjoittelukulttuuri saataisi elämään Suomessa. Tämän tulee kuitenkin lähteä seuratasolta. Seurat tavoittavat ne noin 800 liiton jäsentä paljon tehokkaammin, kuin liiton hallitus. Onhan paljon parempi, että valmennusta järjestetään siellä, missä on pelaajia, eli heidän kotikentillään ja seuran sisällä. Se olisi paljon suositumpaa, kuin leirille lähteminen silloin tällöin, pienen huippuporukan kanssa.

Eikös olisikin tärkeämpää, että valmennusta jaettaisiin suurelle harrastajaporukalle, ennemmin kuin terävälle kärjelle?

Valmennuskulttuurin puutetta varmasti osaltaan selittää parikin seikkaa. Ensinnäkin laji on perinteisesti ollut hippien puuhastelua ja sitä on harrastettu enemmänkin mukavana ajanvietteenä kuin varsinaisen veren maku suussa kilpaurheiluna. Tämä on sitten varmasti taas osaltaan vaikuttanut toiseen seikkaan, eli siihen, että erilaisten "todistetusti" toimivien tekniikoiden määrä on aivan valtava. Mikä olisi siis se auktoritoitu taho, joka voisi kertoa, miten jonkun junnun tarvitsisi jatkossa heittää/pelata. Fyysisen ja henkisen kunnon kohotusta voidaan kätevästi tehdä leireillä ja sitäkautta auttaa myös pelaajan tasoon, mutta varsinaiset heittotekniikkavinkit ovatkin sitten vaikeampi osio, varsinkin jo ennestään jonkinmoisen tekniikan omaaville. Mielestäni edes Feldbergin natsat maailman ykkösreitattuna pelaajana eivät riitä siihen pelkistykseen, mitä hän opetuksessaan käyttää.

Jaani kirjoitti:Miksi liiton pitää järjestää harjoittelua kilpapelaajille? Olisihan se hienoa, ja ihan hyvä juttu, jos liitto pystyisi tilaamaan pari sataa kiekkoa ja huiput niillä heittämään.

Nyt ei kannata halkaista kokonaisuudesta pienen pieniä epäkohtia. Mun pointti ei ollut se, että liitto tilaa pari sataa kiekkoa ja huiput käy niillä heittämässä. Ilmeisesti on tabu kirjoittaa mitään rakentavaa liiton toiminnasta jos vastaanotto on heti tällaista.

Kommentoidaan vielä viestisi loppuun asti ja sen jälkeen voinkin lopettaa tänne kirjoittelun.

Jaani kirjoitti: Huiput heittävät tietty omilla kiekoillaan, he eivät tee mitään liiton sponssikiekoilla, jotka ovat erilaisia, kuin omansa. Vähän eri asia, kuin lätkässä.

Esimerkkini paneutui az_kip:n viimeiseen otsakkeeseen. Ihan oikeasti moni kilpapelaaja (etenkin juniori) voisi pitää hyvänä asiana ettei niitä sataa samanlaista kiekkoa tarvisi ostaa omilla rahoilla, vaan esim. liitolla olisi tällaiset "yhteisessä käytössä"

Jaani kirjoitti:Moniko "maajoukkuetason" pelaaja lähtee lerille kuuntelemaan, mitä liiton "valmentajalla" on sanottavaa pelaamisesta. Itse en näkisi vaikkapa Toni Asikaista kuuntelemassa ohjeita puttaamiseen kentän laidalla.

No nyt on sitten viimeistään puurot ja vellit sekaisin, niin pitkällä ollaan alkuperäisestä pointista. ..joka muuten liittyi enemmänkin homman organisointiin ja "keskittämiseen" eikä kenenkään yksittäisen pelaajan ohjeiden kuuntelu kentän laidalla. Monikin junnu voisi pitää hyvänä saada ryhmänä valmennusta huipuilta ja liitolta resursseja tätä varten (eli juuri esimerkissä mainitsemani kiekot, harjoittelutilan ja mahdollisen valmentajan.)

Jaani kirjoitti:Huiput tekevät asiat omalla laillaan.

Ei kaikkia asioita. Toki joissain lajeissa enemmän kuin toisissa.

Jaani kirjoitti: Ja onhan se vähän ongelmallista, että oletetaan liiton hallituksen hoitavan kaikki asiat, mitä frisbeegolfissa Suomessa tapahtuu. Tavoite on, tietenkin, että valmennus ja harjoittelukulttuuri saataisi elämään Suomessa. Tämän tulee kuitenkin lähteä seuratasolta. Seurat tavoittavat ne noin 800 liiton jäsentä paljon tehokkaammin, kuin liiton hallitus. Onhan paljon parempi, että valmennusta järjestetään siellä, missä on pelaajia, eli heidän kotikentillään ja seuran sisällä. Se olisi paljon suositumpaa, kuin leirille lähteminen silloin tällöin, pienen huippuporukan kanssa.

Kaikki asiat? Kukas tuollaista on olettanut? Ja tottakai seuroillakin on oma vastuunsa valmennuksesta ja harjoittelukulttuurista, mutta kyllähän aina lajiliiton toiminta pitkälti määrää mihin suuntaan laji on menossa. Frsbeegolffin tapauksessa tällä hetkellä lajin räjähdysmäinen suosio kylläkin määrää mihin suuntaan ollaan menossa ja toivottavasti lajiliitto ehtii kyytiin mukaan. (Tähän tapojeni vastaisesti hymiö, sillä ainakin mun mielestä suunta on oikea)

Jaani kirjoitti: Eikös olisikin tärkeämpää, että valmennusta jaettaisiin suurelle harrastajaporukalle, ennemmin kuin terävälle kärjelle?

Tärkeintä olisi, että valmennusta jaettaisiin myös suurelle harrastajaporukalle.


Summa summarum: En tiennyt, että aihe oli näin arka. Olen pahoillani, jos pahoitin jonkun mielen ehdotuksillani. En vast-edes puutu asioihin, jotka eivät minulle kuulu. My bad.

Eipäs nyt aleta marttyroimaan...

Aihe ei ole ollenkaan arka, vaan tärkeä ja toivottavasti aina vain ajankohtaisempi. Silti olisi tärkeämpää saada seurojen aktiivit tekemään valmennustyötä, vaikka sitten liiton avustuksella. Näin on itseasiassa toimittukin, ainakin Meresmaa on vetänyt klinikoita seuran tilauksesta, ja Davekin kävi ikäänkuin seuran "vieraana" vetämässä klinikkaa.

Mikäli jokin järjestytynyt valmennustoiminta kehitellään, niin sen soisi koskevan ennen kaikkea laajaa seurajäsenistöä. Huiput voivat olla sitten niitä valmentajia. Tätä tarkoitin.

Peace!

Aluksi: kyllä käsittääkseni loytyy henkiloitä jotka treenaavat. Ehkä ei mitään Coloradon susia, mutta ajankäytön oletan kuitenkin olevan ihan vertailukelpoisen moneen oikeaan urheilijaan.

Sitten spesifisempää: Oulussa on tälle kesää "pyörinyt" Team-Powergripin heittoklinikka. Odotankin innokkaasti jo ensi kautta josko klinikalla suoritettaisiin käden ja pään vaihto-operaatioita.
On kai näitä opastuksia ollut muillakin tahoilla..

Minusta treenejä tulisi olla kaikentasoisten pelaajien saatavilla ja valmennustietoa. Kuinkahan paljon huiput ovat valmiita jakamaan niksejään, etteivät toiset vain pääse tasoihin tai niskan päälle? Kenellä on tutkittua tietoa, eli kenestä olisi valmentajaksi, vai meneekö huippujen kanssa asiat vain omien niksien jakamiseksi, jos edes suostuvat niksilaariaan raottamaan? Muutamia asioita taitaa kaikki huippuheittäjät tehdä, joten edes niiden opettelu voi olla hyödyllistä ja siten valmentajan opetettavissa. Ja niiden taitojen opettajaksi ei tarvitse olla edes huippuheittäjä. Sitten on tämä perinteinen valmentaja/pelaaja kähinä, eli jotkut asiaan perehtyneet ammattivalmentajat muissa lajeissa ovat parempia kuin pelaajasta valkuksi muutuneet ei opiskelleet. Ja päin vastion sekä opiskellut pelaajavalmentajakin voi silti olla huonompi kuin paras valkku. Ei ne turhan päiten rahalajeissa valmentajia vaihtele, kyllä tulokset puhuvat, kun rahasta on kyse. Asiat ovat mitattavissa.

AMa kirjoitti painavaa asiaa:

AMA kirjoitti:Valmennuskulttuurin puutetta varmasti osaltaan selittää parikin seikkaa. Ensinnäkin laji on perinteisesti ollut hippien puuhastelua ja sitä on harrastettu enemmänkin mukavana ajanvietteenä kuin varsinaisen veren maku suussa kilpaurheiluna. Tämä on sitten varmasti taas osaltaan vaikuttanut toiseen seikkaan, eli siihen, että erilaisten "todistetusti" toimivien tekniikoiden määrä on aivan valtava. Mikä olisi siis se auktoritoitu taho, joka voisi kertoa, miten jonkun junnun tarvitsisi jatkossa heittää/pelata. Fyysisen ja henkisen kunnon kohotusta voidaan kätevästi tehdä leireillä ja sitäkautta auttaa myös pelaajan tasoon, mutta varsinaiset heittotekniikkavinkit ovatkin sitten vaikeampi osio, varsinkin jo ennestään jonkinmoisen tekniikan omaaville. Mielestäni edes Feldbergin natsat maailman ykkösreitattuna pelaajana eivät riitä siihen pelkistykseen, mitä hän opetuksessaan käyttää.

Kaikille ei onnistu joka tekniikalla heittäminen. Feldy sanoo, ettei hän pysty heittämään biometrisesti parhaalla tavalla. Tuohon lisäisin sen, että parhaalla tavalla, mitä hän tietää. Onko parempaa tapaa olemassa, en tiedä. En tiedä, mistä Feldy ja Jenkins ovat torailleet ja välit viilentyneet, mutta ainakin Averyn ote on erilainen ja peukalon käytöllä melko pystyssä alas painaen ilman kämmenkontaktia kiekkoon Avery sanoi, että kiekkoon kohdistuu vähemmän kitkaa ja siksi se lähtee kädestä nopeammin. Nopeammin kuin mikä muu ote jäi speksaamatta, mutta rivien välistä tulkkaan power gripin tai mahdollisesti Feldyn otteen, joissa molemmissa peukalon juuri on isossa osassa puristusvoiman teossa heiton aivan loppuvaihetta lukuunottamatta. Feldy suosittaa draiveihin pääosin kämmenen takaosan voittoista puristusvoimaa ja Averyn otteessa on pakosta isompi osuus peukalolla ja etusormella, vaikkei muutkaan sormet automaattisesti jää vähälle käytölle. Peukalon juuren nosto pois kiekon päältä vie väkisin Averyltä ja Valarieltä paljon tehoa pois puristuksesta. Ainakin Avery on selkeästi voimakkaampi kuin Dave.

Mielstäni lyhyellä tähtäimellä jokainen voi itse nähdä, miten mikäkin muutos tekniikkaan vaikuttaa, jos heittää paikassa, josta on saanut tarkat mitat. Pidempi sekä tarkempi tekniikka voittaa. Tämän tavan ongelma on se, että se ei kerro pitkän tähtäimen maksimipotentiaalista, joka saattaa olla suurempi toisella tavalla heitettäessä. Siksi kannattaa tehdä sanity check silloin tällöin kokeilimalla toisiakin tapoja.

Kun ihmiset ovat erilaisia on täysin mahdollista, että joskus datan kertyessä voidaan mittaamalla todentaa heittäjien jakautuvan eri tyyppeihin, joille parhaat tulokset voivat tulla eri tavoin heitettäessä. Tälläisen datan puuttuessa vielä (tietääkseni) Feldyn mittaustavoista tietämättömänä minäkään en pidä auktoriteettiuskoa hyödyllisenä. Pitäisi olla julkisesti ruodittavana usean voimiltaan, nopeudeltaan, koordinaatioltaan, ruumiin muodoilta, pituudelta yms. erilaisia koehenkilöitä eri lähtötasoilla, joita mitataan vuosien aikana eri tekniikoilla heittäen ja varmistaen, että joka tapaa oikeasti treenataaan ja osataan käyttää, jotta voisi edes aloittaa tutkimukset. Siis "sen ainoan parhaan tavan" tai kullekin heittäjätyypille parhaiten soveltuvan tavan tai sitten ohi noiden väkisin tehtyjen rajojen kullekin yksittäiselle heittäjällä parhaiten sopivan tavan etsimisen. Sittenkin treenaamiseen on eri strategioita, eli pelaako vahvuuksillaan, vai poistaako heikkouksia, vai molempia ja onko mahdollista edes saavuttaa tuloksia millään/yhdelläkään noista strategioista. Ja kauheasti muita juttuja varmaan liityy totuuden setvimiseen. Monissa lajeissa tälläisten asioiden setvimistä on tehty tieteellisellä tutkimuksella tieteilijöiden mittaamana vuosikymmeniä miljoonien vuosibudjeteilla per maa. Ei taida heti löytyä rahkeita Suomen liitolta tai yksittäisiltä heittäjiltä, jos ei ole suhteita mittavälineiden haltijoihin, kuten Jyväskylässä korkeakoulussa (en muista missä niistä yliopisto, AMK?) ja ehkä joissain urheiluopistoissa yms. löytyvistä tiloista ja välineistä, jos sinne pääsisi ilmaiseksi. Sittenkin se voi jäädä yksittäisten heittäjien sen hetken tutkimukseksi varsin harvoilla tavoilla heittäen. Ellei liitto, jokus seura tai yksilö onnistu järjestämään mahdollisuutta. Mä ainakin haluaisin koekilla tuollaista hommaa, mutta normaalisti päivä maksaa kai lähemmäs tonnin per naama

Christian Sandström kävi läpi eri heittotekniikoita mittalaitteiden kanssa ennen pituuden ME tuloksen heittämistä. Ei mittaaminen ehkä huono tapa kehittyä ole, kun muissakin lajeissa siitä on apua ollut kautta aikojen. Tekniikan muutosten avulla on uusittu monissa lajeissa maailmanennätykset pitkän aikaa. Kuuluisin täällä päin lienee mäkihypyn v tyyli ja aikanaan hyppyä on tehty myös kädet eteen vieden. Moniko on sellaista nähnyt tänä päivänä? Onnea vain hiihdossa perinteisellä tyylillä vapaan hiihtotavan kaveria vastaan kilpailevalle. Eli tiedon mukana lisääntyy tehokkaammat tekniikat ja sitä kautta tulokset, joten tiedä sitten, miten tulevaisuudessa heitetään. Kun ei ole tieteellisesti riippumattomasti todistettua toistettavaa akikille käyvää yhtä parasta tapaa ehkä vielä tiedossa, suosittelen jokaiselle itse eri tekniikoiden hiomista kuntotreenin ohella. Ja avointa tietojen jakamista heittäjien välillä vinkeistä, jotka ovat auttaneet itseään. Ties vaikka muutkin hyötyisivät ja vaikka itse saisi vastineeksi toisilta auttavan niksin. Sormet ristissä

Koska kyseessä on yksilölaji, tuntuu äkkiseltään kummalliselta, että olisi jokin maajoukkerinki. Joukkuettahan ei ole, jokainen pelaaja vastaa itsestään. En ainakaan ole kuullut, että pallogolfissakaan (johon voi ainakin nyt verrata) olisi mitään yhteisöllisyyttä harjoittelussa. Omia valmentajia pelaajilla varmasti on, mutta "golf-treenit" kuulostaa vieraalta. Onko niitä?

Tämän topicin tarkoitus oli lähinnä se, että olisi kiva lukea muiden pelaajien kokemuksia treeneistä ja treenaamisesta. Ammattimaisesta valmentamisesta ja opetuksen tarjoamisesta en oikeastaan ollut kiinnostunut, nyt. Aihe ei ole minulle kipeä, vaan nyt talven tullen (ja muutenkin) treenaaminen ja tekniikan hiominen on ajankohtaista.



Jatketaan mieluummin harjoittelusta, koska se on mielenkiintoisempaa. Tekniikasta voi jauhaa Pimp my Drivessa ja liiton toiminnan kehittämiselle lienee sata viestiketjua jossain.

mä en ainakaan huomaa mitään eroa heitoissa heitänkö yhellä sormella vai kaikilla sormilla onko peukola kiinni kiekossa vai ei.. kaikilla lentää yhtä pitkälle... toisaalta jos on jollain tavalla treenannu niin siihen luottaa enemmmän... putissa taas saatan vaihtaa kieroksen aikana 18 kertaa otetta ja tyyliä ja aina menee ihan eri osotteeseen eli tiedä sitten näistä... mä kaipaan ainaki putti valmentajaa saa ilmottautua.. korvaus on varmasti jotain päätä huimaavaa

... Ei muuta kuin viestiä KIHULLE , että alkaa tekemään lajista tutkimusta.
Noi Kihun tutkijat pystyvät mun mielestä tutkimaan kaikesta kaiken. HEH

Kantsii käydä surffailemassa ja kattelemasa näitä sivuja: http://www.urheilututkimukset.fi/web/etusivu/

KIHU: http://www.kihu.fi/

- Kalle

Aloitin lajin pari vuotta sitten, ja vasta viime kesänä aloin enemmän miettiä tekniikkaa. Sitä ennen homma oli vaan päätöntä roiskimista. Minulla draivit alkoi edes jotenkuten luonnistua vasta, kun viime kesänä ostin kasan samalaisia kiekkoja ja paiskoin niitä urheilukentällä sarjana menemään. Kaukana ollaan vieläkin hyvästä tekniikasta, mutta suunta on ainakin oikea. Tänä keväänä aloin videoida heittoja, ja johan alkoi parannettavaa löytyä. Kunpa olisi tajunnut tuon ennenkuin oppi heittämään väärällä tavalla. Se kun on jo tässä ajassa iskostunut liiaksi selkäytimeen. Nyttemmin olen jättänyt tuon usean samanlaisen kiekon heittelyn vähemmälle, ja ottanut urheilukentälle mukaan vain kierroksella mukana kantamani kiekkoarsenaalin. Yleensä tähtäilen joka kiekolla samaan pisteeseen erilaisilla lentoradoilla - samalla oppii tuntemaan paremmin juuri niiden kierroksella mukana kannettavien kiekkojen erot.

Puttausta harjoittelin alkuun heittämällä kasan samanlaisia kiekkoja samasta pisteestä. Jossain vaiheessa se kuitenkin alkoi tuntua ihan turhalta. Jos eka osuu, niin osuu yleensä kaikki muutkin. Jos taas eka ei osu, niin sitten lähtee korjailemaan heittoa sinne tänne, eikä se tuntunut kehittävän mitään. Paljon tehokkaammaksi reeniksi osoittautui heittää kukin kiekko aina eri pisteestä, ja etäisyydeltä. Putti mulla on kyllä edelleen aivan hakusessa, vaikka on se aika-ajoin tuntunut kulkevan ihan hyvinkin. Lähinnä silloin kun sitä on tahkonnut päivittäin edes jonkinverran. Olenkin kuullutkin jonkun viisaan sanovan, että sitä pitäisi harjoitella päivittäin edes vähän.

Lähestymistä en ole harjoitellut erikseen käytännössä lainkaan. Kotiradan (Sappee) kiertäminen käy erittäin hyvästä sellaisesta. Siellä kun väylät on lyhyitä, ja pääosin ahtaita. Ei siellä ole montaakaan väylää missä avauksen saisi heittää tosissaan driverilla. Loput on pelkkää lähestymistä tiiltä alkaen.

BacWooZ kirjoitti:Nyttemmin olen jättänyt tuon usean samanlaisen kiekon heittelyn vähemmälle, ja ottanut urheilukentälle mukaan vain kierroksella mukana kantamani kiekkoarsenaalin. Yleensä tähtäilen joka kiekolla samaan pisteeseen erilaisilla lentoradoilla - samalla oppii tuntemaan paremmin juuri niiden kierroksella mukana kannettavien kiekkojen erot.

Näin treenaan itsekin, koska käytännön syistäkin johtuen samanlaisia kiekkoja ei montaa löydy. Suurin ongelma tässä mielestäni tulee siitä, että isolla kentällä ainakin itse heitän eri tavalla kuin kapealla väylällä. Eli vaikka draivi sujuisikin kohtalaisesti kentällä, se ei sitä välttämättä tee enää oikealla väylällä.

Kyseessä on varmasti psykologinen ongelma (kapea väylä, tuuli ja kisatilanne saavat "kropan jäykäksi"). Kentällä pitäisi myös harjoitella sellainen "vauhdinotto"-tekniikka, joka toimii myös kapealla tiillä.

Puttausta harjoittelin alkuun heittämällä kasan samanlaisia kiekkoja samasta pisteestä. Jossain vaiheessa se kuitenkin alkoi tuntua ihan turhalta. Jos eka osuu, niin osuu yleensä kaikki muutkin. Jos taas eka ei osu, niin sitten lähtee korjailemaan heittoa sinne tänne, eikä se tuntunut kehittävän mitään. Paljon tehokkaammaksi reeniksi osoittautui heittää kukin kiekko aina eri pisteestä, ja etäisyydeltä. Putti mulla on kyllä edelleen aivan hakusessa, vaikka on se aika-ajoin tuntunut kulkevan ihan hyvinkin. Lähinnä silloin kun sitä on tahkonnut päivittäin edes jonkinverran. Olenkin kuullutkin jonkun viisaan sanovan, että sitä pitäisi harjoitella päivittäin edes vähän.

Puttitreeninhän voisit jakaa kolmeen osa-alueeseen (taas noita ameriikan herroja mukaeltaessa): Vaisto-, kisa- ja itseluottamustreeneihin.

Vaistotreenissä kehität vain aivojesi ja lihaksesi jo olemassa olevaa kykyä yhteistyössä putata kiekko koriin. Treenissä sinun pitäisi ikään kuin turhia ajattelematta paiskia kiekkoja suht nopeastikin koriin.

Kisatreenissä merkkaat liesi, haistelet tuulen, kaivat putterisi laukusta, keskityt kuin kyseessä olisi kisan ratkaisuputti, kuvittelet lentoradan, puttaat sisään, haet kiekon, tervehdit vienolla kädennostolla taputtavaa yleisöä ja aloitat sarjan uudestaan.

Itseluottamustreenissä puttaat vain siltä matkalta, jolta kaikki putit menevät sisään. Joka kerralla ajattelet, että putti menee sisään ja näin työnnät negatiiviset ajatuksesi pois.

Voisi ajatella, että varsinkin ennen kisaa lämmitellessä on enää turha kokeilla löytää se kymmenen metrisen putin lentorata. Puoli tuntia ennen kisaa voit vain saada itseluottamusta tai menettää sitä. Miksipä et siis vain puttaisi kasan viisimetrisiä sisään ja jättäisi korviisi soimaan ihanan ketjujen kilinän.

Lähestymistä en ole harjoitellut erikseen käytännössä lainkaan. Kotiradan (Sappee) kiertäminen käy erittäin hyvästä sellaisesta. Siellä kun väylät on lyhyitä, ja pääosin ahtaita. Ei siellä ole montaakaan väylää missä avauksen saisi heittää tosissaan driverilla. Loput on pelkkää lähestymistä tiiltä alkaen.

Eikö silloin juuri kannattaisi harjoitella lähestymisiä? Ja nimenomaan ilman vauhtia, koska aika harvoin pääsee enää avauksen jälkeisiä heittoja kunnon vauhdinoton kanssa heittämään. Suoraa, hysseä ja annukkaa. Paikaltaan. Lähelle ja kauas.

Itse olen huomannut, että tärkeintä olisi oppia heittämään heittoja, jotka eivät (oikeakätisellä rystyllä) feidaa tai jotka jopa lievästi kääntävät lopussa oikealle (ei siis annukka-kulmalla heti alusta asti vaan laittamalla kiekkoon sopivasti kierrettä). Ainakin niillä väylillä, joilla itse olen heittänyt, aika harvoin kiekko saa vapaasti feidata heiton lopussa vasemmalle.

az_kip kirjoitti: jotka eivät (oikeakätisellä rystyllä) feidaa tai jotka jopa lievästi kääntävät lopussa oikealle (ei siis annukka-kulmalla heti alusta asti vaan laittamalla kiekkoon sopivasti kierrettä)

Nyt en mene vannomaan, mutta uskoakseni kierteen määrällä ei ole mitään tekemistä oikealle feidaamisen kanssa. Kiekon kuluneisuudella kylläkin, joten hysseflip-lähärit kannattanee heittää kuluneilla kiekoilla.
Forelähestyminen on muuten ihan pakollinen osattava. Jokaisen itseään kunnioittavan pelaajan tulisi osata heittää paikaltaan 60 metriä forea. Ei sitä välttämättä joka kiessillä tarvitse, mutta usein kuitenkin.