Hienoa että rakentava keskustelu lähti heti käyntiin! Seuraavassa kootusti vastauksia tähän mennessä esitettyihin kysymyksiin.
> Onko mitään tarkempia ajatuksia miten yhdistyminen käytännössä tapahtuisi
Ei sen tarkempia kuin mitä edellä on kuvattu.
> miten jaetaan varat (vai jaetaanko) ja miten paikat jaetaan uudessa hallituksessa?
Näistä ei ole päätetty, mutta ovat selkeästi asia, joista pitää olla selkeä linjanveto ennenkuin yhdistymisestä päätetään suuntaan tai toiseen. Selvää lienee, että alkuvaiheessa mentäisiin aika 50-50 periaatteella, ajan saatossa sitten pitää kehittää selkeä malli tähän. Oma kysymyksensä on toki myös, miten yhdistysten nykyiset varat käytetään.
> Mitä valtionavut käytännössä tarkoittavat, saataisiinko vihdoin frisbeepuolellekin esim. ihan ohjattua junioritoimintaa liiton puolelta?
Valtionapu tarkoittaa tässä yhteydessä OPKM:n myöntämää rahallista avustusta. Ohjattua junioritoimintaa saadaan heti, kun löytyy joku/joitakin aktiiveja sitä järjestämään - tämä täysin valtionavusta riippumatta.
> Riittääkö uuden liiton jäsenmäärä avun saamiseen, jos nykyinen jäsenmäärä säilyy?
Varmaa tietoa uusista vaatimuksista ei ole. Suuntaa-antavina lukuina on esitetty 2000 jäsentä tai 20 seuraa. Nämä ehdot täyttyvät seurojen osalta jo nyt.
> Montako jäsentä on varaa menettää molemmalta puolelta, jotta avut tulevat ja onko nähtävissä vaaraa siitä, että jäsenmäärä putoaisi alle rajan?
Kukaan ei tietenkään toivo kenenkään eroavan liitosta tämän takia. Toistaiseksi en ainakaan ole kuullut yhtään "uhkausta" siitä, että jäseniä poistuisi tämän myötä. Paremminkin näen tämän mahdollistavan uusien jäsenten saamisen - yhdessä olemme enemmän ja varsinkin ultimate-tietoisuus kasvaisi yhdistymisen myötä merkittävästi.
> Montako ja onko SLKL:n puolelta nähtävissä uusien seurojen lisäystä, vai onko kasvu saatava vain frisbeegolfista?
Minun tiedossani ei ole ultimate-puolen kasvunäkymiä. Viime vuosien historiaa jos katsoo, niin frisbeegolf on se vahvemmin kasvava laji. Tosin, kuten edellä mainitsin, en pitäisi ihmeenä vaikka ultimatekin saisi uusia harrastajia sen myötä, että frisbeegolfiin tutustuvat uudet henkilöt tutustuisivat samalla myös ultimateen.
> onko SLU/valtio asettanut jotain tavoitteita rahankäytölle ja muita ehtoja rahan saamiselle?
Tälle on kriteerit olemassa, ks.
http://80.248.162.139/export/sites/defa ... jestot.pdf
> Mutta urpolla on pointtia siinä, että lajithan ovat ihan erilaisia, väline on vain samanlainen. Vähän niinkuin keilaus ja koripallo.
Tämä lajien erilaisuus -pointti nousee aina esiin. Esimerkkejä toimivista monilajiliitoista löytyy useita, aloitetaan nyt vaikka Suomen Urheiluliitosta, joka kattaa kaikki yleisurheilulajit. Ja sitä ei voi Jaanikaan kieltää, että jos osaa heittää ultimate-kiekkoa, osaa heittää myös golf-frisbeetä.
> Koska ei kai ajatuksena ole ollut, että uudessa Superliitossa olisi jäsenenä vain kaksi yhdistystä SFL ja SLKL
Ei, koska se ei ole mahdollistakaan. Yhdistyslaki edellyttää, että perustamisasiakirjan allekirjoittaa vähintään kolme perustettavan yhdistyksen jäseneksi liittyvää.
> vaan irtojäsenten olisi "kylmästi" liityttävä jonkun jäsenseuran jäseneksi.
Tällä hetkellä SFL:n vajaasta 900:sta jäsenestä 100 ei kuulu mihinkään jäsenseuraan. Seuraan kuuluvien pelaajien osuus on kyllä kiitettävästi kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana. Ehkäpä ensi vuoden aikana tilanne korjaantuu entisestään. Joissakin liitoissa on käytössä tällainen "virtuaaliseura", johon kuuluvat kaikki ne jäsenet, joille ei muuten löydy paikallista seuraa.
> Mitään kiintiöityjä hallituspaikkoja yhdistyslaki ei salli tähän uuteen Superliittoon.
Hallituspaikat voidaan kyllä jakaa sovitulla tavalla.
Yhdistyslaki 18 §
Valtuutettujen päätösvalta
Jos päätösvaltaa annetaan valtuutetuille, säännöissä on mainittava valtuutettujen lukumäärä tai sen määräytymistapa sekä toimikausi, valitsemistapa ja tehtävät.
Säännöissä voidaan myös määrätä, että valtuutettujen paikat tai osa niistä on jaettava yhdistyksen jäsenten tai näiden muodostamien ryhmien kesken säännöissä mainituilla perusteilla. Tällöin voidaan myös määrätä, että valtuutetut on valittava asianomaisten jäsenten tai ryhmien asettamista ehdokkaista. Jos joku on laiminlyönyt ehdokkaitten asettamisen, voidaan valtuutetut valita muiden asettamista ehdokkaista.
> Toki hallinnollisesti helpointa olisi, että SFL sulautuu SLKL:ään. Mutta silloinkin näkisin järkevimpänä, että se tapahtuisi nimenomaan siten, että SFL:n jäsenseurat liittyisivät SLKL:n jäsenseuroiksi ja näin tasavertaiseksi vanhojen SLKL:n jäsenseurojen kanssa.
SLKL on siinä mielenkiintoisessa tilanteessa (samoin kuin SFL) että sillä ei ole varsinaisia jäsenseuroja, vaan liiton varsinaisia jäseniä ovat henkilöjäsenet. Kokouksissa jäsenseuroilla ei ole äänioikeutta. Näin ollen "SFL:n jäsenseurat liittyisivät SLKL:n jäsenseuroiksi ja näin tasavertaiseksi vanhojen SLKL:n jäsenseurojen kanssa" ei käytännössä tarkoita mitään.
> Jenni ja muut SLKL:n toimijat, mitä siellä SLKL:n puolella tästä yhdistymisestä ajatellaan, toivotaan ja pelätään?
"Kansan syvistä riveistä" en osaa sanoa, mutta ainakin hallituksessa yhdistymistä tavalla tai toisella kannatetaan.
> Tuntuu olevan kova huoli rahanjaosta, tuskin tuo valtionosuus ainakaan nykyisestä (0,-) paljoa vähenee.
Näin, SFL:n osalta ei paljon menetettävää ole. Muiden viimeaikaisten yhdistymisten valossa on ollut niin, että uuden liiton tuki on ollut suurempi, kuin yhdistyneiden liittojen edellisten tukien summa.
> Mutta eikös olisi jo aika myöntää, että se on SLKL, joka sulautuu SFL:oon, koska SFL on tällä hetkellä aika paljon isompi
Monessa mielessä näin, mutta jos sulautumisvaihtoehdosta puhutaan, niin hallinnollisesti on järkevämpää SFL:n siirtyä SLKL:n sisään, jotta vältytään erilliseltä SLU-jäsenyyden ja valtionavun hakuprosessilta. Esimerkkejä löytyy myös tapauksista, joissa liitto X sulautuu liittoon Y, mutta uudeksi nimeksi tulee liiton X vanha nimi.
> Jäin tässä muuten pohtimaan, että miksi SLKL saa 30 000€ avustusta vuodessa, kun SFL saa ruhtinaalliset 0€. Onko heillä sujuvasanaisempia hakemuksia, vai onko SFL jättänyt tämän mahdollisuuden käyttämättä?
Ihan SFL:n alkuajoista en tiedä, mutta viime vuosina avustusta ei ole edes haettu. Toistaiseksihan SFL:n tilanne on ollut muutenkin se, että rahankäyttökohteita ei juuri ole keksitty. Valtionavun saamista voisi perustella vasta sitten, kun joku a) keksii mihin sitä rahaa käyttää ja b) löytyy ihmiset toteuttamaan keksityt ideat.
Tähän asti rutiinitoimintojen hoitamiseen jälkeen ei hallitukselta ole löytynyt paukkuja "ylimääräisen" toiminnan järjestämiseen - eikä hallituksen ulkopuoleltakaan ole intoa löytynyt. Jos nyt yhdistymisellä saataisiin a) helpotettua rutiinitoimintoja ja b) rahaa oikeasti käytettäväksi, voisi tilanne olla eri.
Suuri kiitos tähän astisista kommenteista, antaa tulla vain lisää kommentteja ja kysymyksiä!