Alla kuvitettuja mietteitä eilen päättyneen pikavisiitin jälkeen muutamilta eteläisen Kalifornian radoilta. Kaikki Losin ympäristössä.
Vetarans Park, Sylmar
Hienossa puistossa sijaitseva maksullinen ($2) ja hyvin hoidettu rata. Pro-shop löytyy. Paikotellen mahtavat näkymät. Kaikki väylät par kolmosia, mutta korkeuseroa ja vaihtelevuutta ihan mukavasti. Pienenä miinuksena, että suurimmalla osalla väylistä pohjana haketta/multaa/yms, muttei nurtsia. Veikkaan, että tästä saattaisi tulla yksi roberdin suosikeista
La Mirada
Todella upeassa puistossa sijaitsee kaksi 18-väylästä rataa. Ilmainen kiertää ja puiston keskellä myös pro-shop. Front 18 on mukavaa pikkunättiä puisto - par 3 neppailua tarjoten kohtalaisia korkeuseroja. Back 18 on kuitenkin selvästi haastavampi ja sieltä löytyy myös kaksi par nelosta muiden ollessa kolmosia. Kaiken kaikkiaan aika avoin puistorata mutta tarjoaa kuitenkin sentään jonkin verran haasteita. Kokonaisuutena yksi parhaimmista, missä on tullut pelattua.
Verdugo Hills
Edelleen aktiivisella mailagolfkentällä sijaitseva maksullinen ($5) rata todella mahtavissa maisemissa. Frisbeegolffarit ja mailagolffarit pelaavat suurinpiirtein samat väylät, joten kannattaa valita joku järkevä peliaika ruuhka-aikojen ulkopuolella. Arkiaamuna tuntui pelaaminen etenevän ihan sujuvasti. Kuten arvata saattaa, radan hoito on tip top ja koko rata on hyvin hoidetulla nurtsilla. Kaikki mailagolf-greenit ovat frisbeegolffareille out ja hieman tylsästi kori sijaitsee yleensä noin 10-20m greenin takana. Lähes kaikilla väylillä siis samanmoinen OB-saareke ennen koria. Korkeuseroja on todella paljon ja harva väylä on tasaisella. Paikoitellen aika hurjiakin mäkiä, joka tuo lisämausteen pelaamiseen. Väyläpituudet ovat mailagolfkentäksi todella maltilliset ja monet väylistä ovat riittävän ahtaita frisbeegolffiinkin. Väyläpituudet varmaan jotain 70-170m. Ei ehkä ratana niitä suosikkeja, mutta kokemuksena ehdoton. Täällä on myös valot koko radalla, joten pelaaminen onnistuu pimeälläkin.
Kalifornian kentät
Valvoja: HALLITUS
-
- Viestit: 1120
- Liittynyt: Ke 29 Elo 2007, 17:36
- Oikea nimi: Markus Mäntylä
- Seura: Tampereen Frisbeeseura
- Paikkakunta: Tampere
Re: Kalifornian kentät
"play for show, work for dough" -Lloyba
-
- Viestit: 75
- Liittynyt: Ma 15 Touko 2006, 12:44
- Oikea nimi: Jari KYngäs
- Seura: Liitokiekkoseura Mustavaris
Re: Kalifornian kentät
Tuli sitten pelattua 10 eri rataa (LA:n ympäristössä) ja täytyy sanoa, että it was great. Osa radoista oli todellakin "karuja" eli nurtsista ei ollut tietokaan tai hyvin vähän tietoa. Kiekot oli jatkuvasti paksussa pölyssä joka ei ollut kivaa. Pöly ei lähtenyt edes pyyhkellä pois - ainakaan putterista eikä R-Pro -muovisista kiekoista. Ois pitänyt olla paloauto mukana.
Kentistä jäi mieleen lähinnä se, että väylät ovat lyhyempiä kuin suomessa ja (samalla?) tukkoisempia. Mun noin sadan metrin kantamalla oli lähes aina mahdollista vääntää itsensä korille. Repiä ei tarvinnut (saanut?) juuri missään.
Maailman vanhin kenttä, Oak Grove, oli mielestäni loistava. Pelikaverit eivät osanneet sanoa mitkä rei'istä oikeasti olivat peräisin vuodelta 1974, mutta joka tapauksessa väylät olivat mieleeni. Pöly otti toki aavistuksen pattiin, mutta kalkkarokäärmeet korvasivat sen Kummajaisena mainittakoon, että vitosväylän oikealla puolella tehtiin pornoelokuvaa! Emme tietenkään tienneet sitä, mutta kun pelikaveri heitti sinne kiekon joka tuli sieltä takaisin aika vauhtia niin sitten tiesimme. Sitten alkoi hauska sanasota, jossa nimittelyltä ei säästytty. Isotissinen muija oli pretty paha suustaan
La Mirada 2*18 väylää oli ehkä kuitenkin paras. Kun peli vielä kulki loistavasti niin olihan siellä mukavaa. Aivan ehdottomasti pelaamisen arvoinen nurmipuisto. Miinuksena kuitenkin pari aivan älytöntä väylää - ihan tien ja parkkipaikan välissä. Helmenä noin 60-70 metriä pitkä ja 10 metriä leveä väylä, jossa toisella puolella tie outtina ja toisella puolella parkkipaikka. Ja autot oli käytännössä väylässä kiinni. Taka 18:n viidennellä väylällä tein lopultakin! elämäni ensimmäisen holarin, joka tietenkin on omiaaan lisäämään radan hyvyyttä
AMAn mainitsema Veterans Park oli myös erinomainen. Siellä alusta ei oikein mielyttänyt, mutta ehdottomasti parhaasta päästä.
Verdugo Hills oli myös OK, mutta himpan tylsä. Erityisesti takaysin, 11-15, olivat täysin samanlaisia. Mutta toisaalta, harvoin sitä saa heittää golf-kentän griinille lätkän pystyyn! Väylällä 16 on jyrkkä alamäki, jossa nakkasin hyssen taivaalle ja kun lätkä tuli alas keskelle greeniä niin se upposi puoliväliin nurmeen. Pallogolfiakin harrastavana minusta tuntui todella pahalta. Greenihaarukkana ois tarvinnut käyttää talikkoa.
Etäisyydet LA:ssa ovat kuitenkin sitä luokkaa, että autoa tarvitaan. Yleiset kulkuneuvot kyllä toimivat, mutta etäisyydet tekee ne aika hankaliksi. Autollakin menee siirtymisiin ihan riitävästi aikaa. Me tapasimme onneksi aloittelevan golffarin, joka kuskas meitä bensarahalla ympäri kaupunkia. Ja kelit oli aivan loistavat. Suosittelen.

- Tee8mu
- Viestit: 1842
- Liittynyt: Su 18 Touko 2008, 12:25
- Oikea nimi: Teemu Malmelin
- Seura: Nokian frisbeeseura
- Paikkakunta: Nokia
Re: Kalifornian kentät
Vaikuttaapa erittäin onnistuneelta reissulta. Täytyy joskus pyytä tarkempaa ohjeistusta kun ehtii tuonne päin pelailemaan.