Helsinki Open 2013. 8.-9.06

Keskustelua Major- ja EuroTour-tasoisista sekä muista ulkomailla järjestettävistä kisoista.

Valvoja: HALLITUS

Avatar
KaPu
Viestit: 49
Liittynyt: Ke 20 Elo 2008, 22:33
Oikea nimi: Jesse Viksten
Seura: Talin Tallaajat
Paikkakunta: Helsinki

Re: Helsinki Open 2013. 8.-9.06

Viesti Kirjoittaja KaPu »

Sääntönikkareille pienenä yöknoppina kysymys:

Oletetaan, että vaikkapa nyt Helsinki Open on startannut lauantaina ja jatkuu sunnuntaina ja satunnaiselle pelaajalle tulee lauantai-iltana mieleen, että olisipa mukava osallistua ko. kilpailuun vaikka yhden kierroksen ajaksi sunnuntaina, varsinkin kun kaikki kolme kierrosta pelataan eri radoilla. Ehkä hän on jopa ilmoittautunut kisaan, mutta peruuttanut ilmoittautumisensa ennen kisan alkua.

Jos kisassa on TD'n ilmoituksen mukaan 'tilaa' ja jos ajatellaan, että TD suhtautuisi muutenkin poikkeukselliseen säätämiseen positiivisesti ja suosiollisesti - Olisiko mahdollista:

-Ilmoittautua kisaan, maksaa osallistumismaksu ja pelata toisen päivän yksi kierros
-Saada tuosta kierroksesta omaan ratingiin lopulta vaikuttava PDGA rating ja muista kahdesta 999 eli ei mahdollisuutta turnauksen voittoon tai palkinnoille tietenkään
Avatar
tuminoid
Site Admin
Viestit: 4100
Liittynyt: Ke 09 Kesä 2010, 13:45
Oikea nimi: Tuomo Tanskanen
Seura: Karkkilan Frisbeegolfkerho
Paikkakunta: Nummela

Re: Helsinki Open 2013. 8.-9.06

Viesti Kirjoittaja tuminoid »

Viime vuonna Frisbeepoint-tourilla kävi niin että kilpailija sai ekan kiessin jälkeen ruokamyrkytyksen ja jätti toisen kierroksen pelaamatta, mutta pelasi kolmannella taas. Tämä on käsittääkseni mahdollista TD:n hyvätahtoisuuden perusteella ja käyttäen myöhästymissääntökohtaa. Toiselle kiesille saatiin siis tulokseksi joka väylältä par+4.

Näin se voisi toimia myös kysymässäsi tapauksessa. Ehkä.
booga
Viestit: 134
Liittynyt: Ti 07 Syys 2010, 10:42
Oikea nimi: Ardo Sepp
Seura: Talin Tallaajat

Re: Helsinki Open 2013. 8.-9.06

Viesti Kirjoittaja booga »

niin kävi myös 2011 Helsinkin Openissa ,etta Teet ,Olli ja Hannu ryypäsivat laulantai ja pelasit vika rundi sunnuntai.

http://www.pdga.com/tournament_results/67376
Karkowski
Viestit: 5
Liittynyt: La 23 Helmi 2013, 21:08
Oikea nimi: Eemeli Karkamo
Seura: Muu frisbeeseura

Re: Helsinki Open 2013. 8.-9.06

Viesti Kirjoittaja Karkowski »

Avatar
Jaani
Viestit: 2858
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: Helsinki Open 2013. 8.-9.06

Viesti Kirjoittaja Jaani »

Hienoa, ettei tullut yhtään 888:a korttiin, vaikka joku voisi niin luullakin!
Vastaa Viestiin