keskustelu.frisbeegolfliitto.fi

Tee8mu kirjoitti:lajin suuntahan tällä hetkellä on, ettei par kakkosia ole olemassakaan.

Minä vain en ymmärrä, missä kohdassa tuossa on logiikka. Olen kuullut jonkun sanovan, että väylällä pitää olla mahdollisuus tehdä birdie, siksi ei voi olla par 2 -väyliä. Samalla logiikallahan voidaan väittää, että aina pitää olla mahdollisuus tehdä albatrossi. Siis ei voi olla muita kuin par vitosia tai isompia. Mutta onneksi tässä lajissa ei juurikaan lasketa bogey-pisteitä, joten parit eivät tuloksiin vaikuta. Lajin imagon kehittymisen kannalta olisi suotavaa, että kolmella umpisurkealla heitolla ei voi tehdä väylällä paria.
En muuten pidä par 2 -väylistä. Toivottavasti joskus saadaan pelata kentillä, joissa on neljä par kolmosta, kymmenen par nelosta ja neljä par vitosta.

Vaikea sanoa muiden puolesta, mutta ainakin itselleni birdie on jonkinlainen palkinto hyvin pelatusta väylästä. Par 2 väylillä hankaluutena on se, että tätä palkintoa on melkeinpä kohtuuttaman vaikea saada. Vaikka pareilla ei ole sinänsä mitään merkitystä muuten kuin ehkä tuloksien laskemisen helpottamisen kanssa, on niillä jonkinmoinen psykologinen vaikutus peliin (tai ainakin kierroksen aikaiseen uskoon siitä miten hyvin/huonosti oma peli menee). En nyt välttämättä väkisin lähtisi 30m väyliä par kolmosiksi laittamaan, mutta voisiko vaikeutta lisätä mandolla, ob:lla, siirtämällä tii tai kori jonkun esteen taakse yms, jotta saataisiin siitä "rehellisesti" par 3. Jos keskivertopelaajat laittavat aina kahdella heitolla mukiin, niin eihän par 2 väylä myöskään millään muotoa erottele niitä jyviä akanoista.

+ jos lähdet par2-väylällä yrittämään sitä birdietä ja missaat sen, todennäköisyys par-lukeman ylitykseen kasvaa huomattavasti.


joku näkee tuossa risk&reward-ajattelumallin, minä en.

Vaikka minua ei par-lukemat voisi juuri vähempää kiinnostaa, kommentoinpa nyt kuitenkin:

AMA kirjoitti:Vaikea sanoa muiden puolesta, mutta ainakin itselleni birdie on jonkinlainen palkinto hyvin pelatusta väylästä.

Voisiko se johtua siitä, että perinteisesti kaikki väylät ovat olleet par-kolmosia? Jos helpot väylät olisivat par 2, ja vaikeammat par 3, ja tosi vaikeet sit par 4, homma muuttuisikin niin, että par tulos on palkinto hyvästä suorituksesta. Sit jos pelaat huonosti, niin tule bogeja.

Itse näkisin ehkä mieluummin kehityksen juuri tähän suuntaan. Nämä MM-kisojen -100 -tulokset ovat aika naurettavia.

poimis kirjoitti:...Voisiko se johtua siitä, että perinteisesti kaikki väylät ovat olleet par-kolmosia? Jos helpot väylät olisivat par 2, ja vaikeammat par 3, ja tosi vaikeet sit par 4, homma muuttuisikin niin, että par tulos on palkinto hyvästä suorituksesta. Sit jos pelaat huonosti, niin tule bogeja...

Eiköhän se juurikin siitä johdu. Itse olen kuitenkin nykykäytännön kannalla, että hyvät pelaa alle, keskivertopelaajat pariin ja huonot yli. Näin se pysyy jotenkin selkeämpänä, eräänlaisena rima-arvona. Vasta-alkajille ehkä sen parin saavuttaminen noin niinkun sanana tuo myös enemmän onnistumisen fiiliksiä kuin bogeyn saavuttaminen. Suomenkielen kummallisesta "sanavastineesta" ihannetulos toki voisi päätellä, että sehän on jokaisella väylällä yksi, kun olisihan se jokaisen ihanne heittää joka väylällä holari

poimis kirjoitti:Nämä MM-kisojen -100 -tulokset ovat aika naurettavia.

...joo samaa mieltä. Toisalta par määrittelyt on frisbeegolfissa todella vaikeita, sillä esim. ero Suomen keskitason ja top10:n välillä kisoissa on keskimärin vain noin 0,5 heittoa per väylä. Voisin kuvitella, että vastaava ero pallogolfissa on 2 lyönnin luokkaa.

onhan tuo -100 aika korni luku, mutta muistakaahan se, että sen pelasi maailman korkeimmalle reitattu pelaaja voittaessaan maailmanmestaruuden lähes viikon mittaisessa turnauksessa. tuolla suuren veden takana tuntuu olevan paljon löysemmät par-käytännöt kuin täällä suomessa. nimim. helpohko par3.

Vaikka Ob-naruilla voidaan tehdä paljon kivoja asioita ja rajata tiettyjä alueita pois pelistä, on ne aivan liian yleisiä radoilla. Niitä on liikaa. Naruilla tehty väylä kertoo vain huonosta, liian avoimesta alueesta.

Milloin saataisiin Suomeen rata, joka ei ole metsässä ja jossa ei ole naru-ob:ta, ja joka ei ole liian avoin? Talissa on melko vähän OB-narua, mutta sielläkin usealla väylällä suurin haaste on maassa kulkeva naru, eikä esimerkiksi luonnolliset esteet.

Ob tarkoittaa ulkona pelialueelta, jota se ei frisbeegolfissa tarkoita. Frisbeegolfissa ob-alueet ovat joskus mielivaltaisesti mutkitteleva raja metsän keskellä tai naruin rajattu alue korin vieressä. Rangaistus OB- heitosta on kohtuuttoman kova, varsinkin kun usein seuraavan heiton voi jopa putata sisään. USDGC:n sääntö voisi vähentää naru-ob:n käyttöä, mikäli sitä sovelletaan jatkossa. Osaltaan se toisi vaikeutusta (ei voisi räimäistä outtiin ja putata sisään) mutta myös selkeyttäisi peliä, ja jopa vähentäisi ob-helvetti-ratoja. Mikäli heitto pitäisi aina uusia, ei tulisi liian vaikeita ob-ratkaisuja, sillä muuten kierros ei etenisi.
Parkkipaikat ja talojen pihat ovat ob:ta hyvällä syyllä.

Aivan oma lukunsa ovat saariväylät, tai jopa moniosaiset saariväylät. Frisbeegolf ei saisi mennä kikkailuksi mandoineen ja saarineen. Mikäli halutaan kasvattaa sekä pelaaja- että yleisömääriä, tulisi ratojen peliohjeet, säännöt, olla yhteneväisiä. Nyt tilanne on se, että lähes joka radalla, joka kisassa on erikoisia sääntöjä, jotka ovat vain pelaajille tuttuja, ja vain siksi, koska ovat lukeneet pelaajaopasta.


Selitäppä lajia tuntemattomalle: ensin pelaajan pitää kiertää tuo puu vasemmalta puolelta, mutta se ei saa ylittää tuota ylintä oksaa, muuten joutuu "drop zonelle", ja saa yhden rangaistuspisteen. Seuraavan heiton pitää jäädä 10 metrin säteelle korista, tai muuten joudut heittämään uudestaan, niin kauan kunnes saat sinne, aina yhden rangaistuspisteen kera. Moinen erikoissääntö tuntuisi varmaan kikkailulta etenkin vastikään lajin pariin löytäneelle katsojalle.

Yleensä ihmiset tuntevat golfin säännöt jotakuinkin. Vaikka ei pidä liikaa matkiakaan ja tuoda eri lajin käytäntöjä sekaan, ei silti ole hyväksi kikkaillakaan. Golfissa on toki valtavasti enemmä sääntöjä ja tapauksia, mutta on se vanhempi lajikin. Mielestäni frisbeegolf vaatii selkeyttä, jotta se olisi helppo omaksua niin katsojan kuin pelaajankin ominaisuudessa. Monet Ob:t ovat vain keinotekoisia vaikeutuksia.

Huonoja ratoja tai huonoja sääntöjä ei voida selittää vain toteamalla "kaikille sama"; asioista keskustelemalla ja kritiikin kypsällä antamisella ja etenkin kypsällä vastaanottamisella saa paljon enemmän aikaan.

hyvä puhe!

Olen hyvin pitkälti samaa mieltä Jaanin kanssa. OB:hen täytyy olla jokin perusteltu syy.

Saariväylien ongelmat ratkeavat golfista tutulla vesiestesäännöllä: jos et saa saareen kiekkoa jäämään niin jatkat "vesiesteen" takaa. Saariväylät ovat golfissa erittäin suosittuja juuri sen takia, että niillä mentäessä vaaditaan määrämitttaisia lyöntejä (ja tietenkin hyviä sellaisia). Aloittelijalle ne ovat yhtä helvettiä, mutta taitojen karttuessa yhtä juhlaa (hyvä on - ei aina). Itse kannattaisin niitä aivan ehdottomasti, mutta nimenomaan niin, että käytössä on vesiestesääntö. Ei missään tapauksessa niin, että jollet pääse saarelle olet ob:lla. Vesiestesäännöksi kelpaa drop zone, josta heitetään kolmas heitto, jollei eka ole saaressa.

Suomen radat tarvitsevat lähes kaikki keinotekoisia vaikeutuksia. Golfissahan ne synytävät helposti: jos lyöt pallon pois väylältä olet joko raffissa, hiekassa, vedessä tai metsässä. Ja kaikista on vaikea tulla pois. Frsibeegolfissa noista vaikea on ainoastaan metsä. Niinpä radat tarttis tehdä metsään, jossa on harvassa puita.

Mitä tulee par-keskusteluun niin minä olen sitä mieltä, että pareja pitäisi tiukentaa eli mennä selkeästi golfin suuntaan. Jos väylä on selkeä par-2:nen niin silloin se on. Ei siinä ole mitään suunnittelu-/ toteutusvirhettä. Tukholman Järvassa (paras rata jolla minä olen heittänyt) on useita par-2:sia ja ne ovat mielestäni erinomaisia väyliä. Se, että golfissa pienin par on 3, on aivan eri asia. Kyseessä on kaksi eri lajia (niinkuin joku jo sanoikin, golfissa pienin par on 3 sen takia, että putteihin on varattu 2 lyöntiä).

Golfissa kentän parin saavuttaminen tarkoittaa sitä, että olet todella hyvä pelaaja. Frisbeegolfissa se tarkoittaa useimmiten (vähän riippuu toki kentästä) sitä, että olet heitellyt lätkää muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Joku taisi mainita, että par pitää voida saavuttaa, ettei iske masennus. Tuota ilmiötä ei kuitenkaan esiinny golfissa vaikka hyvin pieni prosentti pelaajista pääsee parin koko pelaajauransa aikana. Ehkäpä mulla on liian golfkeskeinen näkemys asiaan

Kyllä ob-narut on ehdottoman hyvä asia vaikeuttamaan väyliä. Pelaajien välille tulee eroja ja jokaisen heiton on onnistuttava vaikka väylä olisi avoin. Huonompi asia on sitten taas liian tukkoiset metsät.

Mielipiteet radoista juontaa juurensa hyvin paljon siihen millaisella radalla kukin on aikoinaan lajiin tutustunut. Kun meille tuli tämä ensimmäinen metsä-ysiväyläinen niin tämä oli meikäläiselle ensi kosketus lajiin ja muistan ihmetelleeni, että tämmöisiäkö nämä frisbeegolfradat ovat. Kun sitten myöhemmin loppukesästä tuli ( 2005 ) kooste Epilän EO-kisasta tuli mieleen, että toihan on ihan täysin eri laji. Avaraa hyvin hoidettua golfkenttämäistä puistoa. Noihin aikoihin oma innostukseni lajia kohtaan alkoi muuttua yli-inostumiseksi ja sisäistin myös samalla sen, että lajista on olemassa kaksi eri muotoa, joita ei pidä vertailla keskenään. Metsäradat ja puistoradat. Kumpiakin tarvitaan. Parhaita ovat radat, joihin on saatu istutettua mahdollisimman monta eri elementtiä.

Jos ratasuunnittelu kiinnostaa ihan yleisesti, niin tämä herra tietää jotain asiasta.
Etenkin design articles -osastolta löytyy mielenkiintoista luettavaa.

mikko kirjoitti:Jos ratasuunnittelu kiinnostaa ihan yleisesti, niin tämä herra tietää jotain asiasta.
Etenkin design articles -osastolta löytyy mielenkiintoista luettavaa.

http://www.1000rated.com/2008/08/course ... ohn-houck/ <- erittäin hyvä haastattelu, uhrina samainen John. 1000rated.com on muutenkin harvinaisen laadukas saitti mitä juttujen tasoon tulee.