keskustelu.frisbeegolfliitto.fi

Ai eiks tää ollukkaan voimalaji...

AG kirjoitti:Ai eiks tää ollukkaan voimalaji...

Noo...On kai tuo nykyinen Euroopan mestari melkoisen voimakas, eikä Sandströmkään aikoinaan mikään ihan pikkumies ollut. Avery Jenkinskin on aika raamikas mies ja heittää pitkälle, vaikka eihän sitä perus punttivoimaa välttämättä tarvitse pitkiin siivuihin. Muut heitot ratkaisee enemmän kuin draivi.

Fyysinen vahvuus ei kyllä kerro mitään henkisestä vahvuudesta.

Koskakohan Hjalliksen pojat löytää tän palstan ?

ketä ne on ja mitä ne täällä tekis?

Mennäkseni takaisin asiaan.

Henkistä tasapainoa saa aika helposti harrastamalla meditaatiota tai joogaa tai niiden yhdistämistä.
Meditaatiossa tyhjennetään mieli kaikista ajatuksista ja tunteista, siinä keskitytään pelkkään tyhjyyteen.
Tuloksena on korkeampi tietoisuuden tila ja syvä rauha + stressitön tila.
Tuota korkeampaa tietoisuuden tilaa on vaikea analysoida. Voisin ehkä yrittää kuvata sitä siten, että henkilö tiedostaa ajattelematta erikseen mitä omissa tunnetiloissa liikkuu ja miksi. Henkilö myös tiedostaa ympärillä olevan luonnon, ihmiset ja heidän tunnetilansa ajattelematta asiaa erikseen. Toki moni tiedostaa ne muutenkin, mutta meditaation jälkeen selkeämmin ja paremmin.
Kun nuo asiat tiedostaa, niin negatiivisia tunnetiloja on helpompi käsitellä.

Syvä rauha taas tulee siitä, että stressi katoaa kokonaan. Pää on ikäänkuin tyhjentynyt kaikista murheista ja muista huolista, olkoon vaikka kisastressistä.

Itse meditoin usein hetken ennen tärkeää asiakaskäyntiä. Se auttaa minua keskittymään olennaiseen ollessani asiakkaalla ja jos se kerran toimii siinä, niin miksei myös frisbeegolfissa? (koska en kilpaile, en ole sitä kentän laidalla harrastanut).

Kirjallisuutta aiheesta löytyy paljonkin ja erilaisia tapoja meditoida on useita.

Jooga taas on puhtaasti venyttelyä ja palvelee hyvin kaikkia urheilijoita lajista riippumatta. Kulttuuriimme ei kuulu jooga eikä meditaatiokaan, mutta se ei tarkoita sitä etteikö niistä olisi hyötyä.

Perusjoogassa keskitytään oikeanlaiseen hengittämiseen ja tiettyjen rauhallisten liikesarjojen tekemiseen oikeassa järjestyksessä.
Puhun siis Hatha-joogasta. Olen harrastanut sitä kauan. Kaikki selkävaivat katosivat kun rupesin sitä taas tekemään. (Staminassa Mustikkamaalla hoidin rasittunutta selkääni joogaamalla noin 10 minuuttia - kaikki vaivat katosivat kuin taikaiskusta. Poolikaverit taisivat naureskella minulle, mutta pitää olla aika heikko itsetunto jos sellaista häpeää.)
Joogaan on helppo yhdistää meditaatio, sillä se tapahtuu siinä kuin itsestään. Puolentoista tunnin jooga/meditaation jälkeen olo on iloinen ja helpottunut. Mikään paikka ei kolota edes tällaisella hieman öh... ylipainoisella kuin minä.

(Asialla ei ole sitten mitään tekemistä minkään uskonnon kanssa - ihan tiedoksi vain. Sanon tämän siksi, koska tämä otetaan usein vastaan sillä tavoin.)

jone kirjoitti:Koskakohan Hjalliksen pojat löytää tän palstan ?

Tällä varmaan viitataan narreihin, tunnetaan myös pelleinä.

Mutta joo mitä tähän henkiseen peliin tulee niin kai se tärkeintä että pelaa aina positiivsella asenteella epäonnistumisista huolimatta. Muistaakseni luin joskus jutun Ilosen Mikosta joka mainitsi tämmöisen seikan.

Minua rupeaa henkisesti ahdistamaan siinä vaiheessa kun kauan odottamastani kisaviikonlopusta on enää muutama väylä jäljellä ja lysti loppuu kesken. Vuonna 2007 oli yhtä juhlaa kun onnistuin parissa SM-skabassa pääsemään 8 parhaan joukkoon ja sain vielä heittää yhdeksän lisäväylää! Vieläkin tulee elävästi mieleen tiukka taisto Sappeessa sijoista 7 - 8 , jonka eräs ansioitunut Tallaaja lopulta hävisi. Nyttemmin semeistä on luovuttu ja lisäväylien pelaaminen omalta kohdaltani on utopiaa kun kaiken maailman Vesalat, Tammiset, Niemiset, Väykkikset sun muut Barmannit ja Österlundit vie kaikki kärkisijat.

Tässä korteni kekoon, jossa on jo paljon samanmallisia havuja (prkl). Osa siis toistoa, mutta ehkä joukossa on jokunen ajatuksensäie uuttakin.

Näkisin että nimen omaan tuo positiivisuus on avain henkisesti vahvaan peliin. Kuulostaa tietysti kliseiseltä, mutta kun vyyhtiä lähtee hieman avaamaan frisbeegolffarin näkökulmasta, se ei tule itsestään selvyytenä.
Uskon myös, että kilpailevan pelurin kannattaa panostaa henkisten ominaisuuksiensa harjoitteluun siinä missä heittotekniikan monipuolistamiseen ja parantamiseen. Yllä on funtsittu paljon itse suorituksen aikaisia aivoituksia. Siirtäisin painopistettä enemmän etukäteen suoritettavaan, kokonaisvaltaiseen valmistautumiseen.

Jo harjoitellessa voi pyrkiä saavuttamaan tietyn tyyppisen "positiivisuuden kierteen", jonka sisäistämällä voi siirtää pelitilanteeseen. Tämän kuitenkin tulisi olla niin harjoiteltua, että siirtäminen tapahtuu Antsankin mainitsemalla korkeamman tietoisuuden tai metatietoisuuden tasolla, ilman huomion kiinnittämistä asiaan.

Valtaosa kehittymään pyrkivistä frisbeegolffareista analysoi, analysoi ja ylianalysoi tekemiään virheitä ja pyrkii ottamaan niistä opikseen. Välttämään saman virheen toteuttamista uudelleen ja karttamaan suurimmat riskit. Tämä on olennainen osa pelin kehittämistä omien taitojensa kanssa tasapainoon. Kuitenkin ongelmana tässä on se, että fokus säilyy niissä epäonnistumisissa ja niiden välttämisessä. Varsinkin väsyneenä mielleyhtymät muodostuvat samankaltaisiin kokemuksiin vastaavista tilanteista ja heittopaikoista harkoitusradoilla. Ja kuinkas sitten käykään, valitettavan *kops* usein.

Kun on oppinut tunnistamaan itselleen tyypilliset virheet ja takonut tarpeeksi kauan päätään seinään ja rystysiään puihin, eivät virheet ole välttämättä kadonneet minnekään, mutta pipo on entistä piukemmassa.

Itse olen hiljattain pyrkinyt siirtämään harjoittelussa painopistettä nimen omaan henkisten valmiuksieni parantamiseksi (mikä ei välttämättä vielä näy kentillä... ). Omalla kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että keskityn nykyään virheiden sijaan onnistumisiin. Analysoin, analysoin, ylianalysoin kuten ennenkin, mutta samalla nautin onnistumisten tuomasta hyvän olon tunteesta. Tällä pyrin tuohon yllä mainitsemaani "positiivisuuden kierteeseen". Ehkä jonain päivänä olen kypsä tai KYPSÄ jättämään jo analysoinnit muille ja pelaamaan niillä eväillä mitä on.

Epäonnistumisia tulee aina. Omana tavoitteenani on kuitenkin siirtyä niiden pelimiesten joukkoon, joille ne ovat loppujen lopuksi vain yksi luonnollinen osa peliä. Pakka ei niistä sekoitu sen kummemmin ja omat vahvuudet ja pelifiilis kantavat pelisuorituksia.

Katsotaan kuinka äijän käy.

Tsemppiä kaikille kanssatunaroijille.

Hyvää tekstiä, Mixu. Ei uskois et vuonna 2005 Oslossa sama kaveri puri hampaansa poikki kun "vähän korpes"..

:D

Flow!

Joskus olen vähän urheilupsykologiaa ja valmennuskirjoja lueskellut ja jossain SUPY:n seminaarissakin käynyt… ja mieleen on jäänyt ainakin englanninkielinen käsite, flow! Sillä tarkoitetaan vapautunutta tilaa, jolloin urheilusuoritus tapahtuu ikään kuin automaattisesti ja ponnistelematta. Tähän flow-tilaan liittyy mm. mielen rauhallisuus, korkea itseluottamus, fyysinen rentous, vahva energian tunne, mielen hallinta ja ulkopuolisen ympäristön poissulkeminen.

Tähän me tietysti kaikki pyrimme. Flow-tilaan. Mutta ei ole helppoa… Joskus tuntuu siltä, kun päässä on kaikkea muuta ajateltavaa kuin frisbeegolfia, niin pelikin sujuu paremmin. Joskus kun kisaan valmistautuminen on jäänyt puutteelliseksi, ja lähtee suoraan kisaan, niin silti peli kulkee kuin unelma. Joskus taas on niin ”kiire”, että ei ehdi ajatella "mitään" (=ei ehdi jännittää), niin kaikki menee sisään… On se ihmeellistä!

Mutta ei kai sen ihan näin pitäisi mennä. Kilpailutilanteessa tämä laji on useimmiten odottamista ja keskittymistä, odottamista ja keskittymistä… Siis pitkiä kierroksia, joiden aikana pitäisi säilyttää hyvä henkinen vire. Pitkäkestoinen keskittyminen ja loppukierroksilla paineensietokyky on tärkeässä asemassa. Näiden harjoittelemiseen on tietenkin olemassa paljon erilaisia tapoja ja menetelmiä, kuten edellä on kirjoitettu. Jokaisen täytyy vain löytää se oma yksilöllinen tapansa keskittyä, jolla tuloksia syntyy.

Urheilupsykologit usein korostavat, että kaiken lähtökohtana on rentoutumisen harjoittelu. Pakko sanoa, että välillä ajattelin tämän olevan pelkkää huuhaata. Ajattelin, että ”voittajaksi synnytään”, ei siinä mitkään meditaatiot auta… Mutta muutin mieltäni, kun seurasin läheltä yhden urheilijan henkistä valmennusta. Tulin siihen tulokseen, että kyllä siitä jotain hyötyä oli. Ei siitä maailmanmestaria tullut, mutta hyvä urheilija kuitenkin.

Se on mielenkiintoinen kysymys, että kuinka paljon pystyy henkisellä valmentamisella vaikuttamaan lahjakkaisiin mutta heikkohermoisiin urheilijoihin.. Uskon, että jokainen kehittyy ainakin vähän, kun vain löytää sen oman yksilöllisen tapansa keskittyä…

Flow vaan kaikille!

no makin laitan muutaman oman mielipiteeni nyt.itse ainakin keskityn pelaamaan treenikierroksia ja yleensakin jokaista heittoa tosissani.monet pelaajat kiertavat ryhmissa ja enemman roiskivat menemaan ja pitavat hauskaa.ei siina mitaan etta on hauskaa mutta monella tuntuu isommassa porukassa unohtuvan etta taa ei ole joukkueurheilua,itsekin tykkaan kiertaa rundia enemman kylla jonkun kanssa mutta yritan keskittys kunnolla jokaiseen heittoon.yleensakin pyrin loytamaan jokaiselta vaylalta riskittomimman tavan avata vayla.tuloksen laskemisesta olen todellakin huomannu etta siita ei ole muuta kuin haittaa ja olen pyrkinyt unohtaan laskemisen,se tosin on aarimmaisen vaikeaa kun on tottunut siihen.parhaat rundini ovat aina tulleet silloin kun en ole aivan varma tuloksestani.itse usein suutun kesken kierroksen kilpailuissa,mutta pyrin aina unohtamaan edellisen heiton ennen seuraavaa.toisten pelaajien tuloksen ja heittojen seuraaminen saattaa usein myos vaikuttaa omiin suorituksiini,siksi olen yrittanyt yleensa oleen itsekseni kisoissa.toisaalta se on vahan tylsaa ja vakavaa mut mut...

Jenni kirjoitti:...
Valmentautumisen psykologia kilpa- ja huippu-urheilussa / Satu Kaski

Olen menossa myös Psyykkisen valmennuksen perusteet kurssille marraskuussa.

Huomasin, että Kirjatorilla on tuo kirja: Valmentautumisen psykologia kilpa- ja huippu-urheilussa, hintaan 7 euroa. Ei tämän takia todellakaan kannata rynnätä kauppaan, mutta se on aika laaja ja helppolukuinen johdatus aiheeseen.

Kävikös Jenni siellä kurssilla? Jos kävit, niin onko jotain kommenttia? Kannattiko käydä?

Juu, kävinhän minä. Aika siellä vähän loppui kesken.

Ihan perusteita siellä käytiin läpi ja saatiin työkirja kotiin viemisiksi. Eli ei hirveesti uusia juttuja tullut. Paikalla oli paljon joukkueuelajien valmentajia, joten aiheet käsittelivät aika paljon joukkueurheilua. Näkökulma oli enempi siinä valmentajan roolissa ja erityisesti nuorten valmentamisessa. Ihan OK kurssi, ei nyt ihan tähän lajiin ja omaan treenaamiseen tullut uutta, mutta kuitenkin.

Mailapeliliitot yhdessä järjestivät tällaisen koulutuksen, harmi kun en päässyt mukaan, vaikka mua sinne pyydettiin.

Jotain koulutusta tai seminaareja ois kiva järkkää meidänkin liitossa... no aika näyttää.