Sivu 4/7

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 10:57
Kirjoittaja JohnEagle
Juhani kirjoitti:Itse jouduin kerran denffaamaan loukkaantumisen takia, joka vähän harmittaa vieläkin.

Mutta eikös tästä ollut jo joskus keskustelukin, että kuinka paljon se ratingiä suojeleva denffaaminen lopulta vaikuttaa omaan ratingiin?
Jos olisin taktisesti keskeyttänyt urallani usean kilpailun, niin kuinka paljon olisin rating-listalla korkeammalla? Tuskin merkittävästi kuitenkaan, enkä edes olisi yhtään parempi pelaajana. Loppupeleissä nykyään kilpailujen järjestäjät heittävät hatusta jotain lukuja millä pääsee ilmoittautumaan ensimmäisessä vaiheessa. Ja sekin viime kesän pojoilla. Eikö homman pitäisi olla juuri päinvastoin, että vasta pari viikkoa ennen kisoja otetaan ilmoittautuneista parhausjärjestyksessä kisa täyteen?
joo todella helppoa saada esim ulkomailta pelaajia parin viikon varoitusajalla, muutenkin jos on vähän isommat kisat kun vihiojan viikkikset kyseessä niin ihmiset joutuvat varaamaan hotelleita ja tekemään muita järjestelyitä hyvissä ajoin että pääsevät pelaamaan. Pari viikkoa ennen kisoja paikkojen julkistaminen tarkottais suhteelisen köyhiä kisoja, paikalliset sepät rating listan alapäästä kisaamassa keskenään..

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 11:06
Kirjoittaja Bogey-Beemi
Hyvin noi Pdga-Europen asettamat ratingrajat ovat toimineet. Köpiksen pelaajalista näyttää erinomaisen hyvältä verrattuna viime vuoteen. Siellä muuten järjestetään karsintakisa heikon ratingin omaaville jonotuslistalaisille.

Huomasin muuten just, että mun viestien määrä tälle foorumille on ylittänyt mun ratingin. Ei hyvä.

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 11:11
Kirjoittaja Jaani
Hallitushommissa kun on, niin kirjoittelua tulee yllättävän paljon...

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 11:28
Kirjoittaja letiss
Eikös nää rating jutut ole hieman, kuten par keskustelutkin ? Yhdentekeviä, ei vaikuta pelaamiseen
millään tavalla.

Mun mielestä hienoa, kun jäsenmaksulle saa vastinetta ja joku niitä päivittää ja laskee.Jos joku ei ratingista
ole kiinnostunut tai ei koe, että laskentatapa miellyttä, niin ei kai niitä tarvitse katsoa ja vertailla ?

Itse tekisin (nyt ensimmäistä kertaa rating perusteet luettuani) ainoastaan yhden muutoksen eli, jos DNF, niin koko
kisa mitätöidään. Silloin pitää jaksaa maaliin asti, jotta uudet lukemat saa komeilemaan taululle. Tämähän olisi reilua
niin nilkan nyrjäyttäjille, kuin myös "ei huvita" denffaajille ja varsinkin kaikille muille, joita DNF ei kosketa.

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 11:33
Kirjoittaja Jaani
Mutta kun ratinging on vähän pakko kiinnostaa, koska se vaikuttaa mm. siihen, pääseekö kisaamaan. Se vaikuttaa melkein yhtä paljon kuin heitot radalla, koska ne vaikuttaa mm. siihen, pääsekö finaaliin.

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 11:34
Kirjoittaja Juhani
Niin no se pelaajien "saaminen" kisoihin onkin taas ihan eri juttu sinänsä, mutta eiköhän niillä ulkomaankin huipuilla ratingit riitä jokatapauksessa. Tai jos ei riitä niin olis parempi pistää lötää mukiin ennenku varailee hotelleja.
Tarkotin Janne sitä vaan, että vissiin muissa urheilulajeissa ei viime kauden tuloksilla pääse kisoihin jos muut parantavat tasoaan kuluvan kauden aikana.

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 11:41
Kirjoittaja letiss
Mutta pitääkö sellaiseen kisaan sitten päästä, johon ei ole tarpeeksi hyvä ? Mä luulen, että esim. Jaanin rating riittää kaikkiin
kisoihin.

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 11:46
Kirjoittaja Juhani
Jaanillahan on automaattinen paikka kaikkiin kisoihin. Ei vaan jaksa mennä kun ei oo tarpeeks fyrkkaa jaossa :P

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 11:47
Kirjoittaja Tapanote
Juhani kirjoitti:Niin no se pelaajien "saaminen" kisoihin onkin taas ihan eri juttu sinänsä, mutta eiköhän niillä ulkomaankin huipuilla ratingit riitä jokatapauksessa. Tai jos ei riitä niin olis parempi pistää lötää mukiin ennenku varailee hotelleja.
Tarkotin Janne sitä vaan, että vissiin muissa urheilulajeissa ei viime kauden tuloksilla pääse kisoihin jos muut parantavat tasoaan kuluvan kauden aikana.
Eiköhän melkein lajissa kuin lajissa ole mahdollista mennä kisoihin vanhoillakin tuloksilla. Siinä olen samaa mieltä, että ainakin SM-kisoihin tulee päästä sisään myös kuluvan kauden tuloksilla. Eli ainakin muutama kotimaan kisakin pitäisi näkyä ratingissa ennen kuin ilmoittautumiset lyödään lukkoon.

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 12:41
Kirjoittaja Nosturi
Tapanote kirjoitti: Eli ainakin muutama kotimaan kisakin pitäisi näkyä ratingissa ennen kuin ilmoittautumiset lyödään lukkoon.
Voi olla turhaa pilkun viilausta meikäläiseltä, mutta eihän sillä pitäis olla mitään väliä missä maassa niitä kisoja pelaa? Eikös sillä ratingilla sitä haeta.

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 12:45
Kirjoittaja Tapanote
Nosturi kirjoitti:
Tapanote kirjoitti: Eli ainakin muutama kotimaan kisakin pitäisi näkyä ratingissa ennen kuin ilmoittautumiset lyödään lukkoon.
Voi olla turhaa pilkun viilausta meikäläiseltä, mutta eihän sillä pitäis olla mitään väliä missä maassa niitä kisoja pelaa? Eikös sillä ratingilla sitä haeta.
Tarkoitin, että ei pitäisi sulkea ratingin mukaan järjestettyä ilmoittautumista ennen kuin PDGA:n ratingpäivityksiin on ehtinyt Suomen kevään ensimmäiset kisat. Valtaosa ei kuitenkaan lähde ulkomaille pelaamaan, joten tulisi olla mahdollisuus näyttää tasonsa tällä kaudella ennen SM-kisojen ilmoittautumista.

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 12:56
Kirjoittaja AMA
Harvapa talven aikana silti ihan hirveesti taitaa kehittyä, vaan suurimmalla osalla ne kovimmat kiessit ajottuu loppukesään/syksyyn. Itellä ainakin menee kevät aina ihmetellessä...

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 13:00
Kirjoittaja Tapanote
AMA kirjoitti:Harvapa talven aikana silti ihan hirveesti taitaa kehittyä, vaan suurimmalla osalla ne kovimmat kiessit ajottuu loppukesään/syksyyn. Itellä ainakin menee kevät aina ihmetellessä...
No ehkä sitten pitää antaa mahdollisuus näyttää kuinka paljon on taantunut =).

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 13:43
Kirjoittaja HS
Tapanote kirjoitti:Eiköhän melkein lajissa kuin lajissa ole mahdollista mennä kisoihin vanhoillakin tuloksilla. Siinä olen samaa mieltä, että ainakin SM-kisoihin tulee päästä sisään myös kuluvan kauden tuloksilla. Eli ainakin muutama kotimaan kisakin pitäisi näkyä ratingissa ennen kuin ilmoittautumiset lyödään lukkoon.
Onko niin, että jos kuvitteellisesti uusi ratingia vailla oleva pelaaja käy pelaamassa yhdet kisat ennen sm-kisoja ja saa kierroksilta vaikkapa 952 ja 956 ratingit, pelaajan ratingiksi tulee seuraavassa päivityksessä 954? Viime vuonna Sm-kisojen ensimmäinen ilmoittautumisvaihe oli ratingillä 950, joten esim. näillä rajoilla tämä uusi pelaaja varmistaisi paikkansa kisoihin. Jos kuvitellaan, että samoissa kisoissa on useamman vuoden pelannut pelaaja, jonka vaikkapa kuudelta kisakierrokselta tullut rating on 899 ja pelaa samoissa kisoissa samanlaiset kierrokset 952 ja 956, paljonko rating nousee? Tuskin vielä lähellekään 950:tä ja SM-kisapaikka jää saavuttamatta, vai olenko väärässä?

Tällaisessa tapauksessa mielestäni pelkästään ratingin perusteella ei voi mitata pelkästään tämän kauden kuntoa, koska se laittaa kauemmin pelanneet ja juuri pdga:han liittyneet eriarvoiseen asemaan. En sitten tiedä, onko 950 rating tavoitettavissa kuinka monella "uudella pelaajalla", mutta samalla tavalla tämän voinee suhteuttaa vähän alempiinkin rating-arvoihin.

Mielestäni, jos kauden menestystä halutaan palkita SM-kisapaikalla, se tulisi tehdä siten, että esim. pyry-tourin amatöörisarjan top 5 (tai top10) lunastaisi automaattisesti itselleen pelioikeuden SM-kisoihin. Ratingistä riippumatta. Tällainen käytäntö antaisi ainakin teoreettisen mahdollisuuden pelata itsensä SM-kisoihin ilman korkeaa ratingiä ja mahdollisesti myös toisi ns. karsintakilpailuna lisäarvoa pyry-tourille?

Re: Rating

Lähetetty: Ti 08 Maalis 2011, 13:50
Kirjoittaja AMA
Tuo on totta, että vanhat kierrokset ovat rasite, jos taso on pelaajalla kovasti noussut. PDGA-koittaa jonkin verran tätä korjata rating-systeemissään sillä, että uusimmilla kierroksilla on tuplavaikutus.