No problems noi on täysin asiaa olevia kommenteeja. Olet Jaani oikeassa siinä, että mulla on repivyyttä heittotekniikassa parissa suhteessa. Ja en aina käännä lantiosta yläruumista polvia kauemmas kohteesta ja hartioita koskee sama -saattoonkin tulee vaihtelua. Miten heitän riippuu siitä, mitä yritän tehdä. Alle maksimitehon tarkkuusheitossa vähennän taakse vientiä ja saattoa verrattuna maksimitehoyrityksiin.
Varmasti Jaani on huomannut, että kun juoksen pitkät kovat alkuvauhdit, juoksen heiton läpi, enkä pyörähdä kunnolla saatossa, kun vasen jalka ei ehdi pukata tarpeeksi nopeasti sekä laahaa. Lantiosta varsinkaan en ehdi kääntämään kunnolla ja hartioiden kääntö eteen vaihtelee. Sinänsä säälittävää, että heitän näin pisimmälle kokeilemistani tekniikoista. Mulla on tosiaan aika hurjat vauhdit päällä, juoksen lähes täydellä vauhdilla. Kontrolliheitoissa olen paljon oikeaoppisempi jalkojen käytössä ja saan käännettyä enemmän lantiolla ja hartioilla saatossa. Tässä näkyy se, ettei mun keskiruumistani saa lähellekään samanlaisia tehoja kääntöön oikealle kuin ennen selän hajoamista. Siksi tekniikkani hajoaa suurissa vauhdeissa. Toivon, että tulevaisuudessa kunnon kohentuessa ja selän tervehtyessä saan takaisin lantiotehoja, jolloin en tarvitse juosta yhtä kovaa pitkiä heittoja tehdäkseni. Suhteessa ennätykseeni. Minusta max noin 120 m joteknkuten kontrolloitavalla heitolla ei ole tarpeeksi, siksi rynnin, jotta en joka kerta häviä tykkikäsille yhtä paljon. Välillä rynniminen onnistuu. Kun se on epävarmaa, rajaan käyttöä avoimiin ja pituutta tarvitseviin väyliin, jossa riskit eivät ole suuret. Paitsi jos pitää puskea tai on evvk meininki, kun homma on jo mennyt plörinäksi. Sillloinkin se on jo mennyt enemmän treenin puolelle kuin tuloksen haun.
Käsivetoni loppu on aikamoinen myöhäinen kiihdytys ja ainakin osin Barry Schulzin herky jerkyksi kutsumaa tyyliä. Siihen on lisäpituuden saamisen lisäksi _päkiäpyörähdyksellä_ tarkkuussyy, kun hitaasti aloittaen ja lopussa kovaa kiihdyttäen saan parhaan tuntuman sormiin kiekon kiihdytyksen aiheuttamasta paineesta. Se yhdessä näöllä tähtäämisen ja käden vedon suoruudella takaa eteen koko ajan kohti kohdetta liikuttamalla auttaa mua tarkkuuden ja toistettavuuden parantamisessa. Kantapääpyörähdykseen haluan siirtyä, jos sen tulokset ovat yhtä lupaavat kuin alku ja voin oppia tekemään sen turvallisesti monissa olosuhteissa kovillakin vauhdeilla, käden kiihdytyksen aloitusajankohta pitää luultavasti muuttaa, kuten myös kiihdytyksen jyrkkyys. Vasta monet kokeilukerrat itseäni tyydyttävän oppimisen jälkeen voivat kertoa, missä mennään ja minkälaisia tuloksia voin saada aikaan. Ja kestääkö nillkani vielä tuota.
En ihmettele, että Jaani luulee, ettei voi parantua noin tylyillä tempuista, mitä teen. Käytän välillä kaiken jalkarääkin lisäksi Brinster hopia, mikä lisää rasitusta. Kaikkiin mun vammoihini lekurin hoito-ohje on rasittaminen ja tukevan lihasmassan ja jänteiden vahvistus. Se on pelitulosten ja kunnon kohotuksen ohella yksi taustatekijä näin rasittavan heittotyylin omaksumiselle. Se näkyy selkeästi väsymisessä ennen aikoja, jolloin toistettavuus sekä tarkkuus kärsivät selvästi. Ranteiden muljahtelut haluamattomiin asentoihin jne. Ja se on positiivinen ongelma. Ongelma tulosten kannalta ja positiivista, kun taas on viety itseään yli mukavuusalueen, jolloin kehtiystä on tulossa lihaskunnossa. Mulla ei voi olla kuin pitkän tähtäimen tavoitteita heittämisen oppimisessa. Vielä ei ole lähelläkään hetki, jolloin kannattaisi miettiä kisaamisen optimointia. Mulla ei ole hetkeäkään hukattavaa taitojen lisäämisestä poikkeamiseen. Kisatulokset hiiteen, jos ne jarruttavat oppimistani. Tuloksia kannattaa hakea vasta, kun paikat kestävät heittämisen niin kuin pää suunnittelee. Toistaiseksi mun käteni on satunnaislukugeneraattoria liian lähellä. Tosin mä oonkin ollut liian laiska noissa Pasin mainitsemissa alkuvatkauksissa, kun en viitsi tehdä niitä kovin usein. Ainakaan treeneissä. On hyvä toki osata heittää ilman niitä, mutta kyllä niistä mulle on pieni apu ollut silloin, kun jaksaa hidastella harjoitusheiton läpi ennen varsinaista viskausta.
Eihän maksimeiden haussa kontrollia olekaan, siksi se yliyrittäminen on hyvä treenitapa muun valikoiman lisänä, kun tietää, että on parannettavaa ja tietää, mitä menee pieleen puskettaessa yli kontrolloitavuuden. Siitä saa treenin lisäksi motivaatiota ja kehityskohteita epälajinmukaisten treenikeinojen valintaan sekä harjoitteluun.
Yliyrittämisestä tarkoituksellisena treenitapana olen toistaiseksi saanut lisämetrejä, voimia jalkoihin, hieman vähemmän huonot keuhkot (paskana edelleen) ja havainnon, että mulla on turhan iso pituusero kylmiltään-40-60 minuuttiin sekä kunnolla lämpimänä heittämisen välillä. Lämpenen ja verryn yleensä tosi hitaasti, ei taida työni auttaa asiaa. Lämminneenä saan paremmin ruumiin hallintaan ja toki moni harjoitusheitto palauttaa mieleen paremmin, mitä kaikkea pitikään tehdä, jotta ääritehoilla revittäessä tehty heitto lähtisi edes enemmistössä heitoissa sinne päin, mihin pitikin oikealle korkeudella ja oikealla nokkakulmalla. Nokkakulman säätövara on mulla surkeaa, en saa nokkaa niin alas kuin haluan korkeissa vaakaheitoissa ilman Stokelyn lopussa sormen nostokikkaa ja sen treeni ei ole edes oikeasti alkanut, joten en osaa sitä ja en voi käyttää sitä radalla vielä, tehotkin ovat ongelma kovemmissa heitoissa, ei meinaa onnistua toistettavasti millään. Kun olen tehnyt yliyrittämistreenejä kenttätreenissä enemmän, nousee jopa kylmiltään tehtyjen radalla heitettyjen yliyritysten onnistumismäärä. Tai sitten alkoi jotain jäädä päähän pysyvämminkin viime syksynä. En pidättäisi hengitystä tuon suhteen. Täytyy katsoa, miltä asiat näyttää, kun saan pitävämpää alustaa jalkojeni alle ja talviruosteet karisteltua.
Ei pidä aliarvioida haluttomuuttani ristiintreenaukseen, joten tuntikausien sarjatuliriuhdonta kentällä on sen lisäksi, että se on _kivaa_!!!, myös treeniä, mitä tekee mielellään, eli tulee jopa tehdyksi. Mukavuuden, heittämään oppimisen ja kunnon kohottamisen kannalta. Eli kaikki repimisessä on hyvää paitsi ehkä se, ettei aikaa käytä puttitreeniin tai helpommin kontrolloitavien vähätehoisempien heittojen hiomiseen huippuunsa. Saapa ainakin raitista ilmaa, jos muu ei toimi, joten ei tuollaista treenaamista voi täydeksi ajan hukaksikaan kutsua
Eli eipä kannata vielä laittaa itsestäni videota ainakaan kovilla vauhdeilla heittämässä, kun se antaa ihan väärän kuvan. Ei kenenkään terveen varmaan kannata treenata noin. Itsellenikin se on vain välttämätön pakko ja epäideaalinen tapa lisätä pituuksia kontrollin kustannuksella. Punttia saa vielä vetää ja pinaattia syödä. Esikuvia hakiessa kotomaasta kannattaa rystyissä katsoa, Timo Pursiota, Jussi Meresmaata ja Miko Fyhriä esimerkiksi. Joonas Hynönen tekee ovelia temppuja, joihin mun taitoni ei riitä. Ehkä jos ajan kanssa treenaisin kunnolla, voisin saada kopioitua käsien liikettä, mutta onpahan mulla muutenkin haluja kopioida trikkejä Ruotsin pohjoisosista, joten kopioitavaa riittää. Ja Jonsu on tainnut katsoa Dave Greenwelliä
Joten näin se tieto valuu alas vanhoilta pelaajilta tuoreemmille. Ei lopu opittava kesken ihan vähällä. Ei kai tarvitse miettiä, ketä kannattaa opiskella kämmen- ja upsiheitoissa?
