Sivu 67/73
Re: Pimp my drive
Lähetetty: To 22 Maalis 2012, 0:50
Kirjoittaja jiiärrä
En usko, että Jaanilla ei olisi vielä menetetty mahikset kansainväliseen menestykseen, jos vain terveys mahdollistaa treenit. Vammautumisesta en tiedä, mutta luulisi puhtaan tekniikan enemmän suojaavan kuin satuttavan. En ole hirveän monta kisaa pelannut niin, että näen Jaanin peliä, mutta silloin kun näin, Jaanilla ei ollut niin hyvää tekniikkaa kuin nyt. Aiemmin Jaanilla tekniikkavirheet olivat sen verran yleisiä, että usein kierroksen alussa parhaat pelaajat saivat kaulaa. Minusta näytti, että Jaani pelaa voitosta ja pelaajia vastaan, ei itseään ja rataa vastaan pelkästään. Kun esim. monsteri sai Meikussa muutamalla ekalla väylällä kaulaa, Jaanin motivaatio näytti usein laskevan ja keskittyminen katosi. Kuulin sellaista kommenttia, että ei monsteria enää saa kukaan kiinni useampaan kertaan. Seurauksena tulokset olivat paljon huonompia kuin kisoissa, joissa Jaani taisteli voitosta. Siinä mielessä allekirjoitan henkisen puolen tärkeyden, vaikka en tiedäkään, mitä Jaanilla oikeasti on tavoitteina. Nämä olivat vain arvauksia, en ole jutellut Jaanin kanssa siitä, mitä mielessä liikkuu kisan aikana eri tilanteissa. Kun tekniikka kehittyy parempaan suuntaan koko ajan, voi tuloksiinkin tulla hyvää. Aika näyttää. Minusta olisi parempaa, ettei luota pelkkään ongelmien vähentämiseen parannetun tekniikan puolelta, vaan lisäksi kehittäisi vastoinkäymisten taakse jättämisen taitoa ja lähtisi seuraavaan heittoon puhtaalta pöydältä. Jälkikäteen ei tulos muutu, joten pieleen menneen heiton murehtiminen ei voi kuin pahentaa seuraavien väylien tulosta, ei parantaa niitä.
Re: Pimp my drive
Lähetetty: To 22 Maalis 2012, 10:00
Kirjoittaja Jaani
Voidaan joskus kahdestaan vaikka setviä näitä juttuja. Voin vinkata, että töitä tehdään...
Draiveista tässä ketjussa oli kai kyse. Eilen ekat ulkotreenit paljastivat, että putteri ja vastatuuli on vaikea yhdistelmä.
Re: Pimp my drive
Lähetetty: To 22 Maalis 2012, 10:15
Kirjoittaja Tee8mu
Jaani kirjoitti:Voidaan joskus kahdestaan vaikka setviä näitä juttuja. Voin vinkata, että töitä tehdään...
Draiveista tässä ketjussa oli kai kyse. Eilen ekat ulkotreenit paljastivat, että putteri ja vastatuuli on vaikea yhdistelmä.
Ekat ulkotreenit voi joskus tehdä hiukka epätoivoiseksi pitkän sisäkauden jälkeen
Re: Pimp my drive
Lähetetty: La 24 Maalis 2012, 12:59
Kirjoittaja jiiärrä
No mä en tunnusta hirveitä, eli juuri mitään, tietäväni henkisestä valmennuksesta. Mä olen lähtenyt siitä, että kun kiusaa itseään ja aiheuttaa itselleen häiriötekijöitä, se kasvattaa häiriönsietokykyä. Paineensietokykyä on luontaisesti ja sitä ei ehkä edes pysty täysin oppimaan. Mutta en ole spesialisti, joten mitäpä mä teidän, kun olen vaan eri liemissä keitetty, enkä aktiivisesti muuten treenannut kuin itseäni haukkumalla. Tosin mulla on koko ajan myllyn kivi kaulassa eri vammojen ja huonon kunnon yhdistelmästä, joten lähes joka heitto on jonkinlaisen epävarmuustekijän värittämää. Ehkä sekin karkaisee. En vain tiedä, kannattaako muiden aktiivisesti treenata itseään laittamalla ihoon kiinni hauenleukoja tjms.
Monet ovat kehuneet Bob Rotellan golfia käsitteleviä kirjoja ja kuulemma monet jutut sopivat fribailuunkin. En ole lukenut, mutta ei ehkä ole huono idea.
Re: Pimp my drive
Lähetetty: La 24 Maalis 2012, 14:33
Kirjoittaja az_kip
jiiärrä kirjoitti:Monet ovat kehuneet Bob Rotellan golfia käsitteleviä kirjoja ja kuulemma monet jutut sopivat fribailuunkin. En ole lukenut, mutta ei ehkä ole huono idea.
Nyt kun liiton koulutusjärjestelmää lähdetään rakentamaan, niin itsekin uskoisin, että monesta asiasta kannattaa ottaa oppia nimenomaan pallogolfin puolelta. Pitääpä tutustua noihin kirjoihin.
Re: Pimp my drive
Lähetetty: Pe 30 Maalis 2012, 14:27
Kirjoittaja jiiärrä
Re: Pimp my drive
Lähetetty: Pe 30 Maalis 2012, 15:31
Kirjoittaja Jaani
Siis onko tuo kaveri joku hyväkin heittäjä?
Re: Pimp my drive
Lähetetty: Pe 30 Maalis 2012, 21:05
Kirjoittaja jiiärrä
Ei varmaan, laitoin linkin, jotta voitte lähettää hänelle vinkkejä. Kuvauksessakin olisi ollut hyvä saada kaikki liikkeet kuvaan ja suoraa viivaa vedettäessä piirtää suora viiva ja katsoa, miten pitkään kiekko liikkui suoraa viivaa ja paljonko kiekko poikkesi siitä, kun se poikkesi.
Re: Pimp my drive
Lähetetty: To 05 Huhti 2012, 21:53
Kirjoittaja jiiärrä
Feldberg, Gurthie, Hokom ja Locastro klinikan vetäjinä viime vuonna:
http://www.youtube.com/watch?v=lUOq09T2 ... re=related
Re: Pimp my drive
Lähetetty: Ke 18 Huhti 2012, 12:53
Kirjoittaja Gieggoilija
Mitä otetta käytätte draiveissa? itselläni on niin että 3 sormee niin kuin powergripissä mutta etusormi rimmillä. Tuntuu että tällä otteella lähtee paremmin ja tarkemmin. Kannattaako mieluummi käyttää powergrippii?Lähteekö sillä pidemmälle?
Re: Pimp my drive
Lähetetty: Ke 18 Huhti 2012, 13:05
Kirjoittaja Tee8mu
sillä lähtee tarkimmin, mikä tuntuu parhaalta.
Re: Pimp my drive
Lähetetty: Ke 18 Huhti 2012, 14:18
Kirjoittaja MikkoS
Re: Pimp my drive
Lähetetty: Ke 18 Huhti 2012, 14:24
Kirjoittaja MikkoS
Tee8mu kirjoitti:sillä lähtee tarkimmin, mikä tuntuu parhaalta.
Joskus hyvältä tuntuva voi olla väärinkin. Itellä esim. alkuaikoina oli kiekon asemointi kädessä aivan päin honkia, pidin siis kiekkoa näin:
(kuva on
Grip it to Rip It artikkelista, jossa muutenkin hyvää asiaa) Tuntu luonnollisemmalta mut eihän tolla saa kun epäonnistuneita draiveja.
Re: Pimp my drive
Lähetetty: Ke 18 Huhti 2012, 14:47
Kirjoittaja Tapanote
MikkoS kirjoitti:Tee8mu kirjoitti:sillä lähtee tarkimmin, mikä tuntuu parhaalta.
Joskus hyvältä tuntuva voi olla väärinkin. Itellä esim. alkuaikoina oli kiekon asemointi kädessä aivan päin honkia, pidin siis kiekkoa näin:
(kuva on
Grip it to Rip It artikkelista, jossa muutenkin hyvää asiaa) Tuntu luonnollisemmalta mut eihän tolla saa kun epäonnistuneita draiveja.
Avery Jenkinsin powergripissä kiekko on aika lähelle tota. Siis niin, että kiekon "perä" on selvästi kämmenen keskilinjan alapuolella. Monet heittävät tuollaisella "asemoinnilla".
http://www.averyjenkins7495.com/2009/06 ... olf-grips/
Re: Pimp my drive
Lähetetty: Ke 18 Huhti 2012, 16:11
Kirjoittaja Tee8mu
mulla varmaan just ton tyyppinen, näin kun ilman kiekkoa ajattelee. Ikinä en oo tuota asemointia miettinyt sen kummemmin, mut hyvältä tuntuu, ai että.