Kevätjuhla Vihdissä

Ei PDGA/SFL-frisbeekisojen tiedotus ja keskustelu. Kaiken tasoiset kisat tervetulleita.

Valvoja: HALLITUS

Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja Jani »

Pelastetaan ihmiset liioitellulta kahvin ja kakun särpimiseltä järjestämällä koulujen päättymisviikonloppuun frisbeeurheilua. Tarjolla yökisa golfkentällä ja uuden kentän avajaiskisat.

Lauantai 30.5.

Noin 21.00 - 01.00 Yökisa Hillside golf clubin kentällä Vihdin Jokikunnalla. Yhdeksän Chingiä, nurmi noin kaksi senttiä, vesiesteitä, pitkiä väyliä. Tulokset parhaan kierroksen mukaan. Osallistumismaksu 10 euroa, joka menee kokonaisuudessaan golfkentälle (viikonlopun green fee päiväsaikaan 80 euroa). Vapaaehtoinen kaksi euroa palkintopottiin, joten voi joko vain fiilistellä tai pelata omaisuuksista!

Sunnuntai 31.5.

13.00 Frisbeegolfkenttä Kaatiksen avajaiskisat. Kolme kierrosta neitseellistä 12-väyläistä kenttää. Osallistumismaksu 10 euroa, pelioikeuden haltijoilta 5 euroa. Tietoja kentästä tulee toiseen keskusteluun tällä foorumilla.

Ilmoittautumiset ehdottoman mielellään etukäteen, jotta saadaan järjestelyt pelaamaan: jani.nevantausta@kolumbus.fi tai 0505923889.

Osallistujat

Yökisa (Noin neljän hengen ryhmissä matkaan ykkösväylältä. Lähtöaikatoiveet toteutuvat nopeilla ilmoittautujilla todennäköisimmin. Noin kahdeksan minuutin lähtövälit) :

1) Jani Nevantausta, Ari Penttala, Jari Pohjanen, Jaana Järvelin
2) Ilari Tuoma, Leo Piironen, Sami Helle, Sami Husula
3)Kimmo Lindholm, Jari Väyrynen, Pekka Korkala, Anssi Lusenius
4) Jaakko Halttunen ja kumppanit
5)
6)
7)
8)
9)
10)

Avajaiskisa:

Jani Nevantausta
Joonas Hynönen
Harri Hynönen
Joonas Komppa
Ilari Tuoma
Leo Piironen
Ari Penttala
Riku Loman
Jaakko Nurmi
Ville Piippo
Jouni Leskinen
Joonas Eloranta
Sami Husula
Kimmo Lindholm
Lassi Johansson
Janne Toivonen
Valtteri Järvinen
Henry Lehto
Saija Lehto
Niko Sysimies
Toni Asikainen
Riku Pyhältö

Tervetuloa!

J.k.Tähän viestiin muokkaillaan lisätietoja tapahtumista.
Viimeksi muokannut Jani, La 30 Touko 2009, 16:51. Yhteensä muokattu 26 kertaa.
Jan
Viestit: 122
Liittynyt: La 06 Syys 2008, 7:12
Oikea nimi: Jan Salmi
Paikkakunta: Luopioinen

Re: Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja Jan »

Aika valoisaa on jo toukokuun lopulla, mutta tarviikohan yökisassa ledikiekkoja?
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja Jani »

Jos on kirkas yö, niin tuskin tarvitsee ledejä, mutta kannattaahan muutamaan kiekkoon sellaiset varmuuden vuoksi teipata. Ainakin yhden kierroksen ehtii pelata täysin valoisassa. Kirkkaat kiekot luonnollisesti ovat parempia kuin esimerkiksi siniset. Golfkentällä tietenkin on valoisampaa kuin metsissä. Koreihin pannaan varmuuden vuoksi ledit.
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja Jani »

Pituusheittokisaan on ilmoittautunut todennäköinen Euroopan ennätyksen murskaaja! Kaksivuotiaiden poikien ennätys on 8,61 metriä, ja Akseli näytti paiskovan tänään viikkokisoissa suunnilleen kahdeksanmetrisiä siivuja. Vielä on lajivoimakausi meneillään, ja käytössä on yli 170-grammaiset kiekot - mm. myyräkiekko. Pian ryhdytään herkistelemään 150-grammaisilla.
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja Jani »

Muistakaa yökisaan ilmoittautuessanne esittää toiveita ryhmästä ja lähtöajasta.
Tuplakiekkoon ei ole vielä ainakaan ilmoittautuneita. Odotellaan pari viikkoa, ja perutaan kenttävaraus sitten, jos ei kisaa synny.
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja Jani »

Yökisan väylät ovat täysin eri kuin viime vuonna, joten harjoittelun tuomat toiveet etulyöntiasemasta kariskoot. Startataan klubin edestä loivaan alamäkeen, niin saadaan lavat auki saman tien.
Avatar
Ari
Viestit: 6706
Liittynyt: Ke 10 Tammi 2007, 11:57
Oikea nimi: Ari Penttala
Seura: Nummelan Frisbeeseura
Paikkakunta: Nummela

Re: Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja Ari »

Jo ykkösväylä on sellainen liidätysväylä että kannattaa tulla jo sen takia.

Hienoa rataa pukkaa.
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja Jani »

Perutaan lauantain tuplakiekko ja pituusheitto, sillä osanottajia ei ole ilmoittautunut juurikaan. Mutta hieno viikonloppuhan tulee, kun ensin käy Mukkulan avajaisissa ja tulee sitten yökisaan ja avajaiskisaan Vihtiin.

Avajaiskisaamme sponsoroivat Discmania ja Westsidediscs. Kiitokset sponsoreille!
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja Jani »

Eiköhän lukita viikonlopun sääennuste: lauantaina 23 ja sunnuntaina 25 astetta aurinkoa.
Yökisaan toki kannattaa varata vedenkestävää kenkää jalkaan, jos kaste alkaa nousta jo alkuyöstä. Kokoontuminen on tällä kerralla klubin edessä. Ja golfkentän sivuthan löytyvät täältä:

http://www.hillsidegolf.fi
Kimmo
Viestit: 161
Liittynyt: Ma 17 Heinä 2006, 8:34
Oikea nimi: Kimmo Lindholm
Seura: Nummelan Frisbeeseura
Paikkakunta: Espoo - Vihti

Re: Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja Kimmo »

Muutamia kuvia Kaatiksen väylistä...
Sami kirjoitti:Nyt on väyläkuviakin napsittu...toivottavasti kuvista jotain irtoaa.
http://s218.photobucket.com/albums/cc13 ... ?start=all
hyzer
Viestit: 639
Liittynyt: To 27 Loka 2005, 7:57
Oikea nimi: jari väyrynen
Seura: V- ja U-seura Korven Korvenpojat ry / Bats
Paikkakunta: nurmijärvi

Re: Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Kiitos hienosta yö kisasta! Upea keli, mahtavat puitteet, hieno rata.
Eräskin nuori tulevaisuuden lupaus häkeltyi kisa areenasta niin pahoin, että yltyi uhoamaan vanhan konkarin voittamisesta.
Mutta niinhän siinä kävi, että ihan eri kymmenluvuilla aloittelija, ja veteraani pelasivat. Niissä kyyneleissä naulatkin ruostuu.
Kiitos Kimmo, Anssi ja Pekka mukavasta peli seurasta!

Kovan homman Jani teit. Valitettavasti sitä ei palkittu suurilla pelaaja massoilla.

-DDR-
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja Jani »

hyzer kirjoitti: Kovan homman Jani teit. Valitettavasti sitä ei palkittu suurilla pelaaja massoilla.
Tuo itse asiassa on aika helppo juttu, kun vie vain Chingit ja tötsät paikoilleen, vielä kun korien omistajia ja lainaajia asuu riittävästi tässä kulmilla. Varmasti kaikille paikallaolijoille juttu oli hyvä, niin mikäs siinä. Tietty olisi mukavampi viedä toimitusjohtajalle isompi nivaska rahaa mahdollisuudesta pelata noin hienolla kentällä.
Unohdin muuten eilen mainostaa, että kisaa kunnioitti läsnäolollaan mies, jota ilman eilen tuskin olisi Hillsidessa pelattu; Väykän pioneerityö golfkenttien valtaamisessa on ollut ehdoton innoittaja Hillside-kisoille.

Voittaja oli Joonas Hynönen. Loput tulokset tulevat sitten, kun löydän ne...
letiss
Viestit: 416
Liittynyt: Ke 05 Syys 2007, 9:46

Re: Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja letiss »

Olipa mukava sunnuntaipäivä. Harrastamista hyvässä seurassa "omalla radalla"

Hienoa oli saada myös muutama "pro" mukaan, niin heti nähtiin, missä menee
kentän tulostaso.

Rata-arvostelusta jäävään itseni :-)

Käsivarret karrelle palaneet........

Janille ISO kiitos, me muut ollaan neppailtu ja taputeltu, kun yksi mies on
tehnyt + ideoinut lähes kaiken rahoituksesta toteuttamiseen.
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja Jani »

Tulokset:

1) Joonas Hynönen 41+38+39=118
2) Ville Piippo 45+37+40=122
3) Ilari Tuoma 44+40+42=126
4) Sami Husula 44+40+47=131
5) Petri Behm 41+45+46=132
5) Ari Penttala 45+43+44=132
7) Teemu Nissinen 44+46+44=134
8) Joonas Komppa 47+43+46=136
8) Jani Nevantausta 49+45+42=136
8) Jouni Leskinen 44+45+47=136
11) Harri Hynönen 47+45+45=137
12) Markku malo 48+43+50= 141
13) Janne Toivonen 51+46+46=143
13) Seppo Kuikka 49+47+47=143
15) Riku Loman 49+48+49=146
16) Riku Pyhältö 48+47+52=147
17) Jari Huotari 49+48+53=150
18) Ville Kotamäki 53+49+50=152
19) Matti Rintala 53+52+55=160
19) Jaakko Nurmi 51+52+57=160
21) Marko Poikola 54+55+54=163
22) Kim Kiminki 65+58+58=181

Helteen uuvuttamia:

Sami Helle 49+48
Joonas Eloranta 58+61
Saija Lehto 61+55
Lasse Nevantausta 55+51
Kimmo Lindholm 45+46
Leo Piironen 45+45
Toni Asikainen 44+43
Pasi Parviainen 48

Kylmän kangistamat:

Henry Lehto 48+52
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Kevätjuhla Vihdissä

Viesti Kirjoittaja Jani »

Yökisan tuloksetkin löytyivät auton uumenista:

1) Joonas Hynönen 28, 33
2) Jani Nevantausta 30, 32, 32
3) Ari Penttala 30, 35, 36
4) Leo Piironen 30, 37
5) Sami Husula 33, 33
6) Ilari Tuoma 33,34
7) Joonas Komppa 34, 35, 36
8) Kimmo Lindholm 35
9) Jari Väyrynen 36, 39
10) Jari Pohjanen 37, 37, 38
11) Anssi Lusenius 37, 40
12) Jari Marttinen 38, 38
13) Sami Helle 38, 41
14) Jaska Halttunen 39, 42, 44
15) Jaakko Nurmi 40, 41, 43
16) Jussi Hakalax 42, 48, 48
17) Pekka Korkala 44, 45
18) Jaana Järvelin 45, 47, 49
Vastaa Viestiin