Käyttäytymisestä
Lähetetty: La 13 Kesä 2009, 20:59
Olen nyt saanut sekä itse todistaa hyvin läheltä, että kuullut myös puhuttavan yhdestä huolestuttavasta ilmiöstä: kilparadalla käyttäytymisen heikosta tasosta. Radoilla huudellaan, kiroillaan, laukkuja ja rataan kuuluvia esineitä potkitaan jne.
Toinen ikävä asia on roskaaminen, kuten tupakan tumppien jättäminen puistoon.
Säännöt näihin asioihin liittyen ovat selvät:
801.01 B
Toiseksi, varsinkin isompien kilpailuiden - kuten SM-osakilpailut - yhteydessä toimimme kaikki lajiesittelijöinä. Lajimme on kasvanut siihen pisteeseen, että kilpailuja on seuraamassa myös täysin ulkopuolisia henkilöitä. Emme varmaan halua antaa heille sellaista kuvaa, että olemme siivotonta ja huonosti käyttäytyvää porukkaa.
Kolmanneksi, huono käyttäytyminen radalla vie kanssapelaajienkin fiiliksen. Useimmat meistä pelaisivat mieluummin iloisten, pelirauhan säilyttävien tovereiden kanssa, kuin jatkuvasti kiroilevien öykkäreiden.
Neljänneksi, kilpailupaikalla voi olla kameramiehiä ja äänittäjiä myös tallentamassa tapahtumia. Itse en ainakaan halua nähdä yhtään videopätkää kilpailuista, missä taustalla kuuluiu ärräpäitä tai kiekot lentelevät suutuspäissään minne sattuu.
Viidenneksi, kesken kilpailun radalla huutaminen myös häiritsee muita pelaajia. Vaikka oma ryhmä olisi jo väylänsä pelannutkin, viereisellä väylällä saattaa joku olla juuri keskittymässä tärkeään puttiin, ja missata sen yllättäen raikuvan karjahduksen vuoksi.
Harvalla pelaajalla on kuitenkaan sielua antaa näistä rikkeistä varoitusta. Lähinnä varmaan siksi, että se ei ole tapana ja siitä saa ikävän pelaajan maineen. Itse ainakin toivon, että tähän tulisi muutos siten, että kilpaa pelattaisiin sääntöjen mukaan ja jos joku vaatii sääntöjen noudattamista, sitä kunnioitettaisiin.
Ja samassa yhteydessä vaadin, että jos joku kuulee minun huutavan radalla tai läimivän koria, on kanssapelaajien ehdottomasti annettava tästä varoitus
Golf - niin pallo kuin frisbeeversiokin - on ennen muuta henkinen peli. Fyysinen taito on vain osa lajia. Sillä pääsee pitkälle, mutta huipulle päästääkseen on hallittava myös henkinen puoli.
Leppoisia heittohetkiä kaikille!
PS. Eikä tätä kaikkea tarvitse rajoittaa kilpakentille, myös treenikierroksilla voi noudattaa samoja hyviä tapoja!

801.01 EPelaaja ei saa aiheuttaa toiminnallaan ääntä tai muuta häiriötä, joka saattaisi häiritä muita pelaajia. Esimerkkejä häiritsevästä käytöksestä ovat huutaminen, kiroilu, kiekoilla temppuilu, ratavarustuksen läimiminen, väärällä vuorolla heittäminen, golf-laukkujen heittäminen tai potkiminen, merkkauskiekkojen heittäminen ja heittovuorossa olevan pelaajan edelle liikkuminen. Varoituksen huutamista ei pidetä käyttäytymisrikkeenä, jos huuto on oikea-aikainen ja pyrkii välttämään kiekon osumisen radalla liikkuvaan henkilöön.
801.01 FRoskaamista pidetään käyttäytymisrikkeenä.
801.01 GTupakoivien pelaajien ei tule antaa savun häiritä muita pelaajia. Tupakoijan tulee sammuttaa savukkeensa ja kantaa tupakantumpit roskakoriin. Tupakantumppien heittämistä maahan pidetään roskaamisena.
Näillä asioilla on merkitystä monestakin syystä. Usein pelaamme puistoissa, joissa ei ole kiinteää rataa. Jos siellä käyttäydymme huonosti ja jätämme puiston siivottomaan kuntoon, maan omistaja saattaa harkita useamman kerran kun seuraavan kerran pyrimme alueella jotain toimintaa järjestämään.Jos pelaaja tekee käyttäytymisrikkeen, toimitsija tai kuka tahansa rikkeestä kärsivä pelaaja voi antaa sääntöjen rikkojalle varoituksen. Varoittava pelaaja voi olla myös toisesta ryhmästä. Muille ryhmän pelaajille on ilmoitettava varoituksesta. Jokaisesta seuraavasta minkä tahansa käyttäytymissäännön rikkomisesta pelaajalle tuomitaan yksi rangaistusheitto. Toistuva käyttäytymissääntöjen rikkominen voi johtaa pelaajan sulkemiseen kilpailusta sääntökohdan 804.05 mukaisesti.