KARVALAKKISARJA 2009-2010
Valvoja: HALLITUS
KARVALAKKISARJA 2009-2010
Tervis!
Ei tullu vieläkään karviksen hautajaisia, vaikka järjestäjät rupee oleen jo vähän väsyneitä.
Pistetään haku käyntiin, ilmoittautumisia osakilpailujen järjestäjiksi otetaan vastaan syyskuun loppuun saakka(lokakuussakin voi ilmoittautua, mutta kalenteria laadittaessa etusija annetaan aikaisemmin ilmoittautuneille).
Ajankohta noin lokakuun loppupuolelta jonnekin maalis-huhtikuun vaihteeseen.
Erityisesti uusia paikkakuntia ja ratoja toivotaan mieluusti mukaan, esim. Karjaa, Karkkila yms.
Postia voisi vaikka pistää yyveenä allekirjoittaneelle, tahi helistämällä telefooniin: Juha/0505643612.
Uusia mullistavia ideoita voi myös julkituoda tämän foorumin välityksellä, henkistä tukea myös kaivataan, ja haukkuminenkin on sallittua.
Iloisin syysterveisin, karvalakkikomitea

-
- Viestit: 1283
- Liittynyt: Ma 04 Elo 2008, 11:24
- Oikea nimi: Kiril Häyrinen
- Seura: Raaseporin Korilla
Re: KARVALAKKISARJA 2009-2010
Raaseporin Korilla on erittäin kiinnostunut pohtimaan osakilpailun järjestämistä Karjaan radalla.
Viime vuonna karvalakkisarjassa noudatettiin Suomen Frisbeeliiton SM-sarjan sääntöjä, jonka 6 pykälässä vaaditaan, että rata on vähintään 15-väyläinen. Karjaalla kiinteitä koreja on nyt vain 12. Tokihan nuo tarvittavat 3 väylää voidaan väliaikaiskorein luoda vai voiko rata olla vain 12-väyläinen?
12-väylää kyllä rajoittaa osallistujamäärän vain noin 50 osallistujaan, onko kisoihin yleensä osallistunut kuinka paljon heittäjiä?

- tumpsi
- Viestit: 735
- Liittynyt: Ti 26 Kesä 2007, 15:24
- Oikea nimi: Tomi Niemenmaa
- Seura: Tampereen Frisbeeseura
- Paikkakunta: Oulu
Re: KARVALAKKISARJA 2009-2010
karvis ei ole sfl:n alainen sarja, joten sfl:n säännöt eivät päde. 50 osanottajaa on aika harvinaista, vaan ei mahdotonta karviksessa. joku asiantuntija valottanee tarkemmin.az_kip kirjoitti:Raaseporin Korilla on erittäin kiinnostunut pohtimaan osakilpailun järjestämistä Karjaan radalla.
Viime vuonna karvalakkisarjassa noudatettiin Suomen Frisbeeliiton SM-sarjan sääntöjä, jonka 6 pykälässä vaaditaan, että rata on vähintään 15-väyläinen. Karjaalla kiinteitä koreja on nyt vain 12. Tokihan nuo tarvittavat 3 väylää voidaan väliaikaiskorein luoda vai voiko rata olla vain 12-väyläinen?
12-väylää kyllä rajoittaa osallistujamäärän vain noin 50 osallistujaan, onko kisoihin yleensä osallistunut kuinka paljon heittäjiä?
Re: KARVALAKKISARJA 2009-2010
Hyvä että otit asian esille. Pääpiirteissään olisi tarkoitus noudattaa SM-sarjan sääntöjä, mutta tehdään näin jälkikäteen muutos sääntöihin tältä osalta, eli jatkossa 9-väyläiset radatkin kelpaavat, sekä koreille ei aseteta rajoituksia. Siis myös toimivat itsetehdyt korit, sekä Chingit ja muut vastaavat korimallit kelpaavat.
Tosin suosittelen Karjaalle lisäväyliä. Helmikuussa Hangossa oli 40 pelaajaa, joten ei mitenkään mahdotonta etteikö Karjaalle tulisi yli 50 pelaajaa. Riippuu tietysti paljon ajankohdasta sekä olosuhteista.
Pistäkää ihmeessä hakemus vetämään, olisi hauska tulla pelaamaan gorilla-golfia Garjaalle!

KILPAILUKALENTERI 2009
31.10. LAHTI
01.11. HEINOLA
07.11. NUMMELA, KAATIS (Varapaikka harju)
14.11. KORSHOLM
15.11. KAUHAVA
28.11. KANKAANPÄÄ
05.12. TÖYSÄ
19.12. HELSINKI, TALI
KILPAILUKALENTERI 2010
02.01. HELSINKI, MEILAHTI
23.01. RAUMA
24.01. PORI
13.02. YLÖJÄRVI
27.02. KARJAA
13.03. TEUVA
14.03. KAUHAJOKI

Viimeksi muokannut ihmeurpo, Pe 06 Marras 2009, 20:40. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- Viestit: 1283
- Liittynyt: Ma 04 Elo 2008, 11:24
- Oikea nimi: Kiril Häyrinen
- Seura: Raaseporin Korilla
Re: KARVALAKKISARJA 2009-2010
Raaseporin Korilla on siis kiinnostunut järjestämään karviskisat Karjaalla.
Olisiko jotain päivää jo teillä ehdottaa, niin saadaan kisasuunnittelu käyntiin?
Olisiko jotain päivää jo teillä ehdottaa, niin saadaan kisasuunnittelu käyntiin?
Re: KARVALAKKISARJA 2009-2010
Lahden osakilpailun tiedotteita voi seurata omassa forumissa Frisbeeliiton sivuilla, sekä seuran omilla nettisivuilla.
Pyrimme päivittämään tärkeimmät tiedot molempiin paikkoihin:
http://keskustelu.frisbeeliitto.com/vie ... f=7&t=1172
http://www.lahdendiscgolfseura.com/foru ... c.php?t=93
Pyrimme päivittämään tärkeimmät tiedot molempiin paikkoihin:
http://keskustelu.frisbeeliitto.com/vie ... f=7&t=1172
http://www.lahdendiscgolfseura.com/foru ... c.php?t=93
Re: KARVALAKKISARJA 2009-2010
Karviksella on sitten viralliset sivut. Sieltäkin löytää näitä samoja tietoja, mitä jo muuallakin on:
www.karvis.fi
www.karvis.fi
- Ari
- Viestit: 6706
- Liittynyt: Ke 10 Tammi 2007, 11:57
- Oikea nimi: Ari Penttala
- Seura: Nummelan Frisbeeseura
- Paikkakunta: Nummela
Re: KARVALAKKISARJA 2009-2010
Hienoa että on sivusto.
Kehenkäs otetaan yhteyttä jos nuo tiedot omasta kisasta ei pidä paikkaansa tai niitä pitäisi muokata?
Kehenkäs otetaan yhteyttä jos nuo tiedot omasta kisasta ei pidä paikkaansa tai niitä pitäisi muokata?
Re: KARVALAKKISARJA 2009-2010
Terve!
Tietoja voi pistää vaikka mulle yyveenä.
Kiitokset karvissivuista kuuluu muuten Jussi Alatalolle, Poriin. TÄNKS!

Kisajärjestäjät saavat tunnukset osoitteesta:Ari kirjoitti:Hienoa että on sivusto.
Kehenkäs otetaan yhteyttä jos nuo tiedot omasta kisasta ei pidä paikkaansa tai niitä pitäisi muokata?
karvalakkikomitea [ät] karvis.fi
Myös ihmeurpo järjestää tunnuksia kisajärjestäjille.
Ilmoita vähintään järjestettävä kisapaikkakunta ja päivämäärä.
Re: KARVALAKKISARJA 2009-2010
KILPAILUKALENTERI VALMIS
15 kilpailua, muutama enemmän kuin viime vuonna. Jatketaan kuitenkin samalta pohjalta, viisi parasta kisaa huomioidaan ja samat säännöt käytössä kuin aiemmin.
Kalenteri löytyy ylempää, päivitys karvissivuille pikapuoliin.

LISÄYS KILPAILUKALENTERIIN, 28.11. KANKAANPÄÄ
Jälki-ilmoittautuneena sarjaan tuli mukaan Kankaanpää. Pistelaskussa kaikki pysyy ennallaan, viisi parasta kilpailua huomioidaan.
Poikkeuksellisesti otimme mukaan ilmoittautumisajan umpeutumisen jälkeen vielä yhden kisan mukaan sarjaan, koska a) hakemus oli hyvä b) uusi paikkakunta c) paljon paikallisia pelaajia, eli tällä tavalla halusimme tukea uutta nousevaa frisbeegolf-keskusta.
Lajin kasvu Kankaanpäässä on ollut huima, ensimmäinen rata kaupunkiin elokuussa, ja jo syksyllä viikkokisoissa osallistujia parhaimmillaan yli 50.
Lisätietoa Kankaanpään friba-toiminnasta, sekä radan esittelyvideo löytyy täältä: http://frisbeegolfkankaanpaa.wordpress.com/

LYHYT KÄYTTÄYTYMISOPAS KARVALAKKIPELAAJILLE
Hauskaa pitää olla, mutta muutamiin asioihin on syytä kiinnittää huomiota kierroksen aikana:
1) Putin aikana ei mölistä ja seistään jossain sivummalla, ei korin takana! Sama koskee muita heittosuorituksia.
2) Pelin sujuvuus ja etenemisvauhti. Jos pelaajalla on syystä tai toisesta suunnistamisvaikeuksia, tavaroita hukkuu ympäri rataa ja ei pysytä muiden vauhdissa vaan laahustetaan sata metriä perässä, on syytä siirtyä varikolle lepäämään/tankkaamaan.
3) Niuhoilu ja tiukkapipoisuus ei ole kiellettyä, mutta on mukavampi pelata jos ei olla mölöjä! Hei, tähän mäkin olen syyllistynyt, tsori!