Kauden 2010 kilpailujärjestelmä
Lähetetty: Su 01 Marras 2009, 20:30
Hallitus on päättänyt uudistaa frisbeegolfin pelijärjestelmää kaudelle 2010. Ensi kaudella suomenmestaruus ratkaistaan yhdessä suuressa kisassa, joka järjestetään 6-8 elokuuta (myös nelipäiväinen kisa on mahdollinen). Tämän lisäksi luovutaan nykyisenmuotoisista SM- ja kansallisesta sarjasta. SM-turnauksen lisäksi kilpailuja järjestetään erillisessä Suomi-sarjassa (nimi ei vielä lopullinen), jossa pääpaino on yksittäisillä kilpailuilla, ei niinkään sarjalla. Jonkinlainen sarjapistejärjetelmä tultaneen kuitenkin luomaan.
"Suomi-sarjan" kilpailut jakautuvat kahteen eri luokkaan, A- ja B-tasoon. A-taso vastaa järjestelyiltään nykyistä SM-sarjaa ja B-taso nykyistä kansallista sarjaa. Kussakin yksittäisessä kilpailussa järjestettävät PDGA:n standardoimat sarjat on esitelty seuraavassa.
A-taso
A-tason kilpailuissa järjestetään aina seuraavat sarjat:
* Avoin
* Naiset
A-tason kilpailuissa on lisäksi järjestettävä seuraavat sarjat, mikäli pelaajia osallistuu vähintään 5:
* Juniorit-16
* Juniorit-19
* Seniorit-40
* Seniorit-50
Kilpailunjärjestäjä voi halutessaan järjestää myös amatöörisarjoja, mikäli rata- ja aikataulujärjestelyt mahdollistavat suuremman osallistujajoukon mukaan ottamisen.
* Amateur advanced
* Amateur intermediate (rating enintään 934)
* Amateur recreational (rating enintään 899)
B-taso
B-tason kilpailuissa järjestetään aina seuraavat sarjat:
* Avoin
* Naiset
* Amateur advanced
Näiden lisäksi suositellaan myös muiden amatöörisarjojen järjestämistä

SFL:n kilpailulisenssi vaaditaan kaikkiin kilpailuihin, paitsi amatöörisarjoihin. B-tason kilpailuissa juniorit voivat osallitua halutessaan amatöörisarjoihin, ratingin sallimissa rajoissa. Mikäli pelaaja ei ole PDGA:n jäsen, saa hän osallistua haluamaansa amatöörisarjaan.
Tarkemmat kilpailusäännöt yksittäisten kisojen osaltakin vahvistetaan hyvissä ajoin ennen kauden alkua.
Kisojen hakeminen
SM-turnauksen osalta aikataulu on päätetty, ja kilpailulle asetettavat vaatimukset tullaan esittämään vielä tämän vuoden puolella. "Suomi-sarjan" osalta kilpailuja voi hakea joustavasti pitkin kautta kuitenkin siten, että A-tasoisen kilpailun hakemus pitää olla hallituksen käsiteltävänä 4 kk ennen aiottua kilpailuajankohtaa, ja B-tason kisa 2kk.