Hillsidegolf open 30.6.2012
Lähetetty: Ti 13 Maalis 2012, 21:05
Nummelan frisbeeseura järjestää rating-kisan upealla golfkentällä Vihdin Jokikunnalla. Tässä kentän omat sivut: http://www.hillsidegolf.fi
Hillsidessa on kaksi kenttää, joista Valley coursella pelataan loppukesällä naisten haastajakiertueen kisa. Meidän kisamme pelataan vielä hienommalla Hill coursella. Kisa alkaa kello 19.00. Ensimmäinen kierros siis pelataan täysin päivänvalossa. Ruokailun jälkeen toisen kierroksen aikana ehkä alkaa jo hieman hämärtää, mutta muutamana vuonna kyseisellä kentällä ollaan pelattu hienosti jopa läpi yön.
Osanottomaksu on 30 euroa, ja siihen sisältyy green fee, ruokailu ja pieni osuus (5 euroa) palkintopottiin. Kaikki pelaavat yhdessä sarjassa, mutta puolet palkintopotista sekä sponsoroidut palkinnot jaetaan frisbeekaupan lahjakortteina tasoitettujen tulosten mukaan. Tasoitus määräytyy voimassa olevan ratingin mukaan siten, että kymmenen pisteen ero ratingissä tarkoittaa yhden heiton tasoitusta kierrosta kohti. Tonnin ratingistä alaspäin jaetaan tasoitusta, eli esimerkiksi 950:n peluri saa viisi heittoa tasoitusta kierrokselta, eli kymmenen heittoa koko kisassa. Kannattaa hyvissä ajoin selailla palkintovaihtoehtoja sponsorin valikoimista täältä: http://www.powergrip.fi
Ilmoittautuminen aukeaa 1.4. Kisakoneessa: http://www.frisbeeliitto.fi/kisakone/
Kisakoneeseen on helppo rekisteröityä, mutta jos ilmenee ongelmia, apuja sopii kysellä. Kisaan osallistuminen vaatii Suomen frisbeeliiton jäsenyyden, mutta ratingit jaetaan vain kilpailulisenssin hankkineille.
Sekä lauantaina päivällä että sunnuntaina pyritään järjestämään pienimuotoisia oheiskisoja frisbeegolfkentillämme, jotta kauempaakin kannattaa saapua Vihtiin. Suosittelemmekin varaamaan kyseisen viikonlopun täysipainoiseen pelaamiseen. Rating-kisa mukaanlukien kyseessä on fiilistelyä ja rentoa kisailua hienoilla kentillä. Kovimmat kisapelaajat ovat tuolloin Tukholmassa pelaamassa tosissaan, joten osallistumiskynnys aloittelevillekin pelaajille on sopivan matala. Hillsidegolf kannattaa kokea; ainakaan itse en ole vielä pelannut yhtä hienolla kentällä, kuin mikä kisassa on luvassa. Chingikammoisten on toki syytä vapauttaa mielensä kahden kierroksen ajaksi.
Lisätietoja majoitusvaihtoehtoehdoista yms. tulee tänne. Kysymyksiä sopii myös esittää, mutta aivan kaikkeen tuskin vielä osataan vastata. Väylät on toki jo suunniteltu, mutta edes kentänrakentajat eivät tule niitä testaamaan, koska muillakaan ei ole siihen mahdollisuutta.
Tervetuloa!