Keinukallion väylämuutokset
Lähetetty: Ma 04 Kesä 2012, 23:20
Kesä on tullut ja se on tuonut tullessaan nopeasti kasvavan heinän. Sitä on myös Keinukallion frisbeegolfradan niityillä ja rinteillä polvenkorkuisena joka on ollut jokavuotinen riesa ja perustellusti kritiikin aihe.
Tänään alkoi kuitenkin uusi vaihe Keinukallion kehittämisessä, jolla pyritään saamaan rata sekä monipuolisemmaksi että paremmin pelattavaksi. Rinteessä ollutta, heinän suhteen kaikkein ongelmallisinta, väylä 6:sta ei enää ole. Sen sijaan vanhojen kakkos- ja kolmosväylän väliin on tullut uusi, haastava metsäväylä.
Myös ykkösen kori on siirretty tiiltä katsottuna oikealle, metsäsaarekkeen takana olevaan koivikkoon ja kakkosen tii on siirtynyt pellolla olevan kukkulan laelle.
Korkea heinä on silti joillakin väylillä edelleen ongelma, varsinkin väylällä 7 mutta myös uudella ykkösellä, jos avaus jää lyhyeksi. Tarkoitus on kyllä saada niitto aikaiseksi, mutta kunta on niittotöiden kanssa säästökuurilla, joten ollaan jouduttu ikävään rakoon kasvavan heinän ja kuntatalouden kanssa. Joten radalla käyvien on toistaiseksi järkevää käyttää spotteria kiekkojen löytämiseksi, varsinkin seiskaväylällä.
Tarkoitus on, toivon mukaan jo ennen juhannusta, nykyisen yhdeksän väylän lisäksi ottaa käyttöön 4 uutta väylää joissa heinä ei ole ongelma. Väylät on jo suunniteltu ja oikeastaan odottelemme korien ja tiitarvikkeiden tilausten saapumista.
Tällöin myös heinän vuoksi ongelmallinen seiskaväylä poistuu käytöstä.
Eli tässä eletään eräänlaista välivaihetta, jossa ei välttämättä seuran toimesta kyetä aivan ajan tasalla olevaa tietoa tuottamaan. Uusi ratakartta ja väyläopasteet radalle on myös tulossa, mutta nämäkin todennäköisesti saadaan aikaiseksi vaiheittain.
Pyydämme kärsivällisyyttä kaikilta jotka Keinukalliolla käyvät pelaamassa ja toivottavasti jo kuukauden sisällä uusi, uljas Keinari on kokonaisuudessaan pelattavissa!
Tuorein tieto radan tilanteesta löytyy seuran fb-sivulta https://www.facebook.com/fgclubkeinukallio