Sivu 1/3
Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: Ti 17 Syys 2013, 20:41
Kirjoittaja jiiärrä
Moi ajattelin laittaa kissan pöydälle, kun ei ole mitenkään satavarmaa, missä tiheydessä ja missä määrin jatkamme lcgm8 kanavalla videoiden tekemistä tulevina kausina. On tullut niin paljon kampitusta siitä, että maksamme siitä, että teemme työtä, että mittautan mielelläni fribaavalla kansalla kiinnostuksen videoita kohtaan. Kiinnostaisi myös se, että montako kisaa haluaisitte nähdä videolta kaudessa. Sana on vapaa.
Muuten pelaajat älkää ottako henkilökohtaisesti, jos vältän teidän kuvaamistanne, jollette ole finaalissa kärkiryhmässä, jos kuulutte meille, mitenhän tämän sanoisi, ei niin lajia parhaalla tavalla edistävän firman tiimiin. Pomot sekoilee, ei pelaajat, ei mulla ole mitään pelaajia vastaan. Lajin ja siksi pelaajien edun vuoksi näitä videoita on väsätty tähänkin asti. Ei pomojen iloksi. Niillä saa pää paisua ihan rauhassa keskenään, ei mua ininä haittaa. Ei oikein viitsi edes avautua, mitä ja miten on tapahtunut ja syiden selvittämiseen tarvitaan ihan muun koulutuksen saaneita. Ihan kuin kiinnostaisi epärationaalisen käyttäytymisen setviminen. Meitä on dissattu sen verran rajusti, että vaikeaksi on tehdä takaisin rakastaminen
Tämä on vain ja ainoastaan minun mielipiteitäni sisältävä viesti, Juha on vastuussa vain omista mielipiteistäään, eikä alkuunkaan minun. Minä haistan palaneen käryä ja epäilen, ettei se löytynyt tässä tapauksessa korvieni välistä, eikä Juhankaan. En pidä tätä siltojen polttamisena puoleltani, kun sen teki vastarannan porukka aiemmin.
Annan esimerkin, mua ohjeistettiin, että kuvaa yleisöstä pahimmasta ryysiksestä. Siinähän mahtuu hyvin kääntämään kameraa kiekon lentoa seuraten. Olisipa tullut samaa jälkeä kuin ohjeistajan järkkäämässä videossa samasta tapahtumasta, eli kiekko ei näy kuvissa koko ajan, eikä ole selvyyttä siitä, mihin draivi meni. Joten jos tuollainen tulevaisuus videoissa kiinnostaa, kertokaa, jotta säästämme rahaamme ja vaivaamme sekä jätän asiat noin tekeville. Mahdollisesti.
Varaan tietysti oikeuden kiusaksenikin kuvata kisoja jatkossakin
En tosin väärän joukkeen järkkäämiä. Kun kiitos vapaaehtoistyöstä on pottuilu, ei tarvitse ottaa työpanoksestani rahoja vastaan jatkossa.
Re: Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: Ti 17 Syys 2013, 20:55
Kirjoittaja Tee8mu
Hienoa työtä ootte tehnyt videoiden kanssa. Harmi jos julkaisuasioissa on mutkia matkassa. Toivottavasti materiaalia nähdään jatkossakin.
Re: Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: Ti 17 Syys 2013, 22:04
Kirjoittaja Zuum
Lähes teidän kaikki videonne on tullut katsottua ja uusia odotellaan vesi kielellä. Parhaat olen katsonut lukuisia kertoja. Kisameiningin ihmettely videoista oli yksi tärkeä syy sille, että itsekin lähdin kilpailemaan. EOQ:ssa Nokialla pelaaminen oli osittain juuri siksi niin hienoa, kun oli videoista nähnyt maailman huippujen pelaavan samaa rataa. Sama pätee Tali Open 2011:n kohdalla. Videot tarjoavat myös mahdollisuuden tutustua lajin lähihistoriaan Suomessa ja tämä merkityshän vain kasvaa kun videoiden määrä toivottavasti kasvaa. Mainitsemistasi epäkohdista en enempää tiedä, mutta mielestäni jokaisen kilpailunjärjestäjän tulisi arvostaa läsnäoloanne.
Re: Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: Ke 18 Syys 2013, 6:36
Kirjoittaja tuminoid
Katsojana: Ehdottomasti haluaisin nähdä videoita jatkossakin. Hyvää työtä olette tehnyt ja tällä kaudella Central Coastin (vähän tyhjänpäiväisten mutta silti ah niin oleellisien) selostuksien kanssa videot saavuttaneet vielä uudet sfäärit laadussa.
TD:nä: Tulen tarjoamaan tulevanakin vuonna (pientä) kipukorvausta jos (kun!) tulette tekemään kisavideon Karkkila Openista. Suosittelisin muillekin seuroille ajattelemaan kisavideoita myös mainonnan kannalta ja panostamaan vähän rahallisestikin jos rataanne/kisaanne tullaan kuvaamaan. Sponsoreiltakin saattaa herua kuluja enemmänkin takaisin kun näkyvyys on kunnossa... Win-win-win kaikille.
Re: Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: Ke 18 Syys 2013, 12:32
Kirjoittaja Hartsa
Hyvä äijät ootte tehneet hyviä videoita jatkakaa ihmeessä noita on ollut hienoa katsoa mä ainakin nostan hattua teijän duunaamiselle noissa videoinneissa!!!!!!!!!!
Re: Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: Ke 18 Syys 2013, 16:31
Kirjoittaja PM
Toivon mukaan toi "episoodi" ei vaikuta klippien tekoon millään lailla,kyllähän toi kuulostaa hyvinkin ihmeelliseltä,että pitää kuvata joitakin tiettyjä pelaajia. Mikä on lajin kannalta hyvin surullista.
Mainokset on sitten erikseen. Hyvää jälkeä jätkät on tehnyt jatkakaa samaa malliin!
Re: Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: Ke 18 Syys 2013, 17:28
Kirjoittaja Jyrmy
Keep up the good work!!!!
Re: Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: Ke 18 Syys 2013, 18:53
Kirjoittaja SamuliKL
Oletteko muuten miettineet jotain joukkorahoitusmahdollisuutta tai jotain muuta? Ei varmaan saa kisojen kuvaamisesta ammattia, mutta ehkä vähän bensarahoja. Mä ainakin olisin valmis maksamaan jotain siitä, että saisi seurata isoimpia kisoja.
Re: Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: Ke 18 Syys 2013, 19:09
Kirjoittaja Bogey-Beemi
Te olette ilmeisesti uhka jollekin:) Sehän viestii vaan teidän työnne laadusta.
Re: Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: Ke 18 Syys 2013, 20:08
Kirjoittaja Zuum
SamuliKL kirjoitti:Oletteko muuten miettineet jotain joukkorahoitusmahdollisuutta tai jotain muuta? Ei varmaan saa kisojen kuvaamisesta ammattia, mutta ehkä vähän bensarahoja. Mä ainakin olisin valmis maksamaan jotain siitä, että saisi seurata isoimpia kisoja.
Hyvä idea. Pistäkää fundraiser-kiekkoja myyntiin, varmasti menevät kaupaksi.
Re: Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: Ke 18 Syys 2013, 21:04
Kirjoittaja jiiärrä
Staffimeiningillä on tähän asti menty lajinedistämistalkoiden hengessä, katsotaan, pystymmekö jatkamaan samalla meiningillä, vai ei. Kiitoksia kannustuksestanne, se merkitsee paljon. Hatunnosto ja kumarrus.
Re: Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: To 19 Syys 2013, 0:20
Kirjoittaja BlackWolf
Jos minulta kysytään, että kerro yksi asia missä Frisbeegolf on Suomessa ykkönen, niin se on lcgm8 kanava Youtubessa!
En voi ymmärtää jos joku haluaa tätä hienoa ja uskomattoman antaumuksellista toimintaa ajaa alas. Paljon on tullut porukan kanssa juteltua ja jos kysyy että mitäs kattelee porukka netistä videoita, sitten kun se sydän alkaa asialle sykkiä, niin tekemisen laatu ja taso on vaan sitä luokkaa että ykkösenä on joka paikassa sama youtube kanava. Ei muuta kuin vaikka video palvelua tms. pystyyn, jos tuntuu että ei homma toimi. Mä maksaisin mielelläni jonkun kympin tms. vuodessa että pääsen kattoon esim. maamme isoimmat kisat sillä laadulla ja toteutuksella josta tähän mennessä on saatu nauttia ilmatteeksi. Enkä todellakaan usko olevani asiassa ainoa, ei muuta kun uutta matoa koukkuun ja kohti uusia pettymyksiä, mikäli joku ei ymmärrä että tuolla sitä pelataan muutkin lajit ihan oikeesti maksavan yleisön ehdoilla, ei niiden pelaajien, niin sitten ne ei kyllä ymmärrä että mistä niille maksetaan, koska tietääkseni se on edelleen se näkyvyys, myös sille sponsorille, ei kai ne hyvää hyvyyttään niitä paitoja jne. nille pakota päälle pukeen?
Re: Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: To 19 Syys 2013, 7:43
Kirjoittaja hece
Teidän videoille ON tilausta. Lukuisat kerrat odotettu seuraavaa osaa malttamattomana. Enkä ole ainut. Hyvää työtä, toivottavasti jatkatte videoiden tekoa.
Re: Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: To 19 Syys 2013, 7:48
Kirjoittaja Nystrom
lcgm8:lla on youtuben parhaan näköiset Frisbeegolfvideot. piste! Toivottavasti jatkatte!
Re: Onko videoille tarvetta ensi kaudellakin?
Lähetetty: To 19 Syys 2013, 8:50
Kirjoittaja MikkoS
Kyl mäkin voisin helposti maksa jonkun ~10€ per kausi noista videoista. Yksi missä eritoten erotutte eduksenne on juuri tuo että kiekon lentoradan näkee yleensä kokonaan ja loppuun asti. Ja hyvään kun on tottunut, ei jaksa enää yhtään kattoo jotain videoo missä kuva heiluu sinne sun tänne taivasta kuvaten ja kiekko on "siellä jossain". Lisäksi kun monissa muissa videoissa ei näytetä väyläkuvaa alussa niin entistä vähemmän tietää missä mennään ja minne pitäisi mennä.
Selostuksetkin ollut plussaa, vaikka ne on vähän ollut nyt tasoa "kato mikä heitto, kovia jätkiä nämä, kato yritti hakee sisään" jne. eli tavallaan fiilistelyä eikä niinkään taktista/teknistä selostamista. Toisaalta ainakin noin tiukaksi kun videot on leikattu, siinä ei ole sitä "tyhjää aikaa" missä selostaa että "no Pasi tässä useimmiten heittää hyserflippiä sillä ja sillä kiekolla". Ja toisaalta mistäs noi kiekkovalinnat nyt ehtiskään bongaamaan. Mut kiinnostaisi varmasti monia!