PRO ja Amatööri Tourin kisat 2014

Keskustelua kotimaisista, SFL:n alaisista kisoista.

Valvoja: HALLITUS

Noukka
Viestit: 1066
Liittynyt: Su 01 Loka 2006, 20:35

PRO ja Amatööri Tourin kisat 2014

Viesti Kirjoittaja Noukka »

Etusivulta luin, että Pro ja amatööri Tourin kisat tarjotaan järjestettäväksi ensisijaisesti samoille radoille kuin aikaisempana vuotena. Yhtenä perusteena on, että kisajärjestäjille jää paremmin aikaa kisan järjestämiseen ja tätä kautta saadaan aikaan jatkuvuutta. Muut voivat hakea Tour kisoja ainoastaan siinä tapauksessa, että joku jo valituista peruuttaa järjestämisen.

Tähän asti kisojen järjestäjät ovat tienneet kisansa ajankohdan hyvissä ajoin ja tuskin kenellekkään on tullut kiire. Ei se kisojen järjestäminen nyt niin paljon aikaa vaadi. Jatkuvuuden tilalle kaipaisin mukaan myös vaihtelua. Suomeen nousee jatkuvasti uusia ja entistä upeampia ratoja, joten tälläinen kiveen hakattu järjestelmä ei senkään vuoksi vaikuta hyvältä. Me pidimme 2013 Hangossa tietoisesti välivuoden kisojen osalta kehittääksemme rataa paremmaksi. Tämän vuoksi emme järjestäneet yhtään isompaa kisaa. Kisoja olimme viime kesään saakka järjestäneet kesästä 2006 lähtien.

Nämä asiat tulivat näin äkkiseltään ja päällimmäisenä mieleen. Itse en ole kovin vakuuttunut uudesta systeemistä. Mitäs mieltä muut on ?

ps. Tietenkin jos kisojen päivämäärätkin olisivat samat niin ei tarvitsisi tehdä uutta kisakalenteria vaan kopioitaiseen vanhaa vaihtamalla vuosiluku. :wink:
Tapanote
Toiminnanjohtaja
Viestit: 9323
Liittynyt: To 10 Syys 2009, 8:44
Oikea nimi: Tapani Aulu
Seura: Tomoottajat Disc Golf
Paikkakunta: Turku

Re: PRO ja Amatööri Tourin kisat 2014

Viesti Kirjoittaja Tapanote »

Tour-vastaavana vastaan (heh), että viime vuonna oli lähellä että toureja ei olisi edes kilpailtu, koska järjestäjiä ei löytynyt. Hakijoita ei yksinkertaisesti ollut.

Tällä kertaa päätettiin että koetetaan välttää tämä tarjoamalla ensisijaisesti samoille järjestäjille. Ehkä tämä oli hätävarjelun liioittelua, mutta hallitus koki että pelataan mieluummin varman päälle, jotta saadaan takuuvarmasti hyvät tourit, kuin että otetaan riski, että joudutaan hätistelemään ja puoliväkisin pakottamaan joku kisajärjestäjäksi, jos ei hakijoita tulekaan. Lisäksi näin saatiin järjestäjät selville hyvissä ajoin ja heille jää kuukausia enemmän aikaa valmistautua ja saadaan vielä parempia kisoja.

Kiertueita ei ole kuitenkaan "suljettu", eli tulevilla kausilla vaihdoksia varmasti nähdään ja hyvät kisat tulevat vuorottelemaan.
mleh
Viestit: 4
Liittynyt: Ma 03 Helmi 2014, 9:33
Oikea nimi: marko lehtinen

Re: PRO ja Amatööri Tourin kisat 2014

Viesti Kirjoittaja mleh »

Minua kiinnostaisi, kun ei sattunut mistään silmään, että kun Am Sm kisaan pääsevät menestyneet am tourin kisaajat, niin onko talvisarjojen tyylinen pisteiden keruu , vai joka kisasta x parasta. Tietäisi vähän priorisoida osallistumisia jos ja kun mikäkkin ketäkin kiinnostaa.
hilippa
Viestit: 246
Liittynyt: Ma 14 Helmi 2011, 11:13
Oikea nimi: Lassi Salminen
Seura: Tomoottajat Disc Golf
Paikkakunta: Kankaanpää
Viesti:

Re: PRO ja Amatööri Tourin kisat 2014

Viesti Kirjoittaja hilippa »

mleh kirjoitti:Minua kiinnostaisi, kun ei sattunut mistään silmään, että kun Am Sm kisaan pääsevät menestyneet am tourin kisaajat, niin onko talvisarjojen tyylinen pisteiden keruu , vai joka kisasta x parasta. Tietäisi vähän priorisoida osallistumisia jos ja kun mikäkkin ketäkin kiinnostaa.
Ei varmaan olekaan sattunut silmään, kun ei tarkempaa tietoa vielä missään ole julkaistu. Villinä veikkauksena voisin kuitenkin heittää, että esim voittamalla jonkun powergrip-tourin kilpailun, olisi paikka ama sm-kisoihin tarjolla :wink:
Avatar
zaia
Viestit: 5445
Liittynyt: To 12 Tammi 2006, 13:24
Oikea nimi: Saija Lehto
Seura: Talin Tallaajat
Paikkakunta: Helsinki

Re: PRO ja Amatööri Tourin kisat 2014

Viesti Kirjoittaja zaia »

hilippa kirjoitti:
mleh kirjoitti:Minua kiinnostaisi, kun ei sattunut mistään silmään, että kun Am Sm kisaan pääsevät menestyneet am tourin kisaajat, niin onko talvisarjojen tyylinen pisteiden keruu , vai joka kisasta x parasta. Tietäisi vähän priorisoida osallistumisia jos ja kun mikäkkin ketäkin kiinnostaa.
Ei varmaan olekaan sattunut silmään, kun ei tarkempaa tietoa vielä missään ole julkaistu. Villinä veikkauksena voisin kuitenkin heittää, että esim voittamalla jonkun powergrip-tourin kilpailun, olisi paikka ama sm-kisoihin tarjolla :wink:
Kyllähän näihin jo hieman annettiin viitteitä kokousterveisissä http://frisbeegolfliitto.fi/2014/02/10/ ... itukselta/ mutta tarkemmat tiedot seuraavat tuonnempana.
mleh
Viestit: 4
Liittynyt: Ma 03 Helmi 2014, 9:33
Oikea nimi: marko lehtinen

Re: PRO ja Amatööri Tourin kisat 2014

Viesti Kirjoittaja mleh »

Juu ei muuta kuin odotellaan infoa.Ei hätää. Tuo varmaankin on melko selvä, että osakisan voittamalla entry, mutta lähinnä se onkin se askarrutus, että kiertämällä esim kaikki am tour sarjan kisat pääseekö mahdollisesti ns. työvoittona kisoihin, vaikka ei kärkisijoja välttis olekaan. Kuten esim Frost bite tai tallaajien talvisarjassa kertyy pojoja osakisoista ja kärjessä voi olla vaikkei voittaisikaan yhtään kisaa jne... mutta tuo selviä sitten kun info pläjähtää julkiseksi.
jwinterh
Viestit: 65
Liittynyt: Ke 23 Touko 2012, 10:34
Oikea nimi: Jani Winterhalter
Seura: Talin Tallaajat

Re: PRO ja Amatööri Tourin kisat 2014

Viesti Kirjoittaja jwinterh »

Mikäs on tilanne tuon Pro-tourin kisojen osalta. Ensimmäinen kisa on jo vajaan 6 viikon kuluttua eikä kisakoneessa ole minkäänlaista infoa Porin avauskisasta. Koska aukeaa ilmo? Mikä on kisan aikataulu?

Olisi kiva tietää näitä juttuja että voisi alkaa suunnittelemaan majoitusta ja reissukavereita.
FrostBite tour Master-Champ 2014
Talin Tallaajien Talvisarja Master-Champ 2014
Vastaa Viestiin