Täältähän puuttuu perinteinen keskustelu EM-kisoihin liittyen. Saisko kuolevaan foorumiin jotain eloa?
Itse en ymmärtänyt valinnoissa esimerkiksi sitä miksi Käpä ei saanut paikkaa tässä vaiheessa GM-sarjaan. Toki hän kisaan paikan saa myöhemmin, mut ei vaan tajua tätä järkeilyä. Varsinkin kun samaan aikaan jaetaan jo viisi paikkaa nuoremmille papoille. Respect ja muuta lätinää.
Hienoa, että noille Pdga-pisteille on vihdoin keksitty jotain käyttöä täälläkin.
Vuosi 2014 on taas isojen kisojen vuosi Euroopassa. Kansallisten kilpailujen, EuroTourin ja Ruotsin Majorin lisäksi parhaat pelaajat kohtaavat Euroopanmestaruuskilpailuissa. Elokuun puolivälissä (18.-24.8.) kruunataan Euroopan mestarit Genevessä Sveitsissä.
EM-joukkueiden ilmoittautuminen alkaa jo tammikuussa, joten on aika kerätä Team Finland kasaan. Suomelle on tulossa noin 25-30 maapaikkaa yhteensä 200 pelaajan kilpailuun.
Ensimmäisessä vaiheessa joukkueeseen on kutsuttu 20 pelaajaa seuraavasti: MPO 10, FPO 2, MJ1 1, MPM 5, MPG 1, MPS 1
Ensimmäisessä vaiheessa pelaajat valittiin rahalistan, PDGA-pisteiden, PDGA-ratingin ja arvokilpailumenestyksen perusteella. Joukkuetta täydennetään lähiaikoina ensijaisesti samoin perustein kunhan paikkamäärä varmistuu – ja jos valitut eivät pysty ottamaan paikkaan vastaan. Etenkin myöhäisille peruutuspaikoille voidaan valita myös muilla perusteilla (hallituksen myöntämällä villillä kortilla).
EM-kilpailut ovat ns. omakustannuskilpailut, eli liitto ei tässä vaiheessa voi luvata tukea, tosin perinteisesti liitto on kustantanut joukkueen kilpailupaidat.
Bogey-Beemi kirjoitti:
Itse en ymmärtänyt valinnoissa esimerkiksi sitä miksi Käpä ei saanut paikkaa tässä vaiheessa GM-sarjaan. Toki hän kisaan paikan saa myöhemmin, mut ei vaan tajua tätä järkeilyä. Varsinkin kun samaan aikaan jaetaan jo viisi paikkaa nuoremmille papoille. Respect ja muuta lätinää.
Valinnoissa tosiaan käytettiin montaa eri kriteeriä, ja suurin osa menikin kohtuu kivuttomasti järjestykseen. Tietenkin joka luokassa joidenkin pelaajien kohdalla on tasaista ja lopulta pitää jokin ratkaisu tehdä.
Timonen/Käpä/Kotamäki -kolmikko on juuri tällainen, jossa jokaisen voisi perustella ensimmäiseksi valittavaksi. Valinta osui nyt Timoseen, joka on edellisten kisojen mitalisti ja pelkkiä voittoja tällä kaudella omasta luokastaan ja useampia myös mastereista. Kotamäellä jopa 7 voittoa luokassaan ja tasapäinen keskinäisissä kisoissa Timosen kanssa. Käpällä ei ihan niin hyvä kausi takana, mutta hyvänä päivänä voi olla aivan suvereeni tässä luokassa.
Tänä vuonna muuten kisoihin lähtee Suomesta todella kova tiimi, halukkaita kärkipelaajissa enemmän kuin koskana. Eli toivotaan että maapaikkoja tulee vähintään saman verran kuin edellisinä vuosina. Aiemmin niitä on tosin saatu runsaasti sen vuoksi että kaikki muut maat eivät ole kaikkia omiaan käyttäneet.
Uskon, että suuri yleisö olisi kyllä jakanut jo alkuun kaksi paikkaa eläville legendoille nuorempien pappojen kustannuksella. Eiköhän GM-sarjasta se kolmoisvoitto Suomeen tule.
Edit: Itse siis pidin Markon paikkaa itsestäänselvyytenä, koska SM-mestaruus. Yhtä selvänä asiana pidin toisen paikan jakoa Käpälle.
Vaikka lopullista ratakarttaa ei ole julkaistu niin kyllähän ainakin kaikki paikalla käyneet tietää millä pelillä tuolla pärjätään.
Olishan se aika läppä, jos paikkoja kisaan ei vapautuskaan. Toki näin ei käy, mut ajatus siitä että varmin mestariehdokas sarjassaan ei olis mestoilla valintavirheen takia
Ai millä pärjää? Sitä kannattaa kysyä vaikka seitsemän kertaa Genevessä pelanneella tulevalta Grandmasterilta.
Bogey-Beemi kirjoitti:Olishan se aika läppä, jos paikkoja kisaan ei vapautuskaan. Toki näin ei käy, mut ajatus siitä että varmin mestariehdokas sarjassaan ei olis mestoilla valintavirheen takia
Ai millä pärjää? Sitä kannattaa kysyä vaikka seitsemän kertaa Genevessä pelanneella tulevalta Grandmasterilta.
Tää oli nyt ensimmäinen vaihe joukkueesta. Emme ole julkaisseet vielä täyttä joukkuetta koska PDGA Europen puolelta tuli sählinkiä ja sekaannusta maapaikkojen määrässä. Parempi julkaista alkuvaiheessa vähemmän kuin enemmän. Noloa paikkoja olisi peruuttaakaan meistä riippumattoman virheen johdosta.
Pyydän odottelemaan vielä kritiikkiä siihen asti kun paikkajako on varmistettu ja sen mukaiset paikat jaettu.