Lajin edistämistä ja talkootöitä
Lähetetty: La 14 Kesä 2008, 21:57
Viime aikoina on käyty paljon keskustelua erilaisista lajin edistämistoimista ja frisbeegolfin harrastamisesta Suomessa. On keskusteltu kilpailujen järjestämisestä, ratojen kunnossapidosta, seuratoiminnasta ja siitä, pitäisikö frisbeegolfia pelata metsässä vai puistossa. Onpa mietitty myös, onko heittämämme muovinpala nimeltään frisbee vai liitokiekko.
Valitettava tosiasia on se, että yhden ihmisen sormin on laskettavissa niiden tahojen määrä, jotka todella jotain tekevät lajin eteen. Toisen ihmisen sormin voidaan sitten laskea niiden määrä, joille ihan mikä tahansa ei kelpaa. Valtaosa harrastajista on kuitenkin tyytyväisiä, kunhan on jonkinnäköinen kippo, mihin muovia paiskoa.
Voidaan pohtia vaikka sitä, onko lajin ja sen harrastajien etu, jos SM-kisat viedään radalle, joka ei kaikkia miellytä. Yhtä hyvin voidaan pohtia, onko se minkään arvoista, että tänäkin vuonna voimme pelata SM-sarjan, joka koostuu neljästä osakilpailusta. Neljästä osakilpailusta, jotka pelataan hyvin erilaisilla radoilla. Neljästä osakilpailusta, jonka jälkeen varmasti tiedämme taas, kuka on Suomen kovin kansallisen tason frisbeegolfaaja.
Tänäkin vuonna SFL:n hallituksella oli helppo työ valita SM-sarjan kisajärjestäjät: kaikki jotka kisoja hakivat, saavat ne myös pitää.
Aina kisojen jälkeen jollain on jotain hampaankolossa: rata ei ollut täydellinen, järjestelyt eivät toimineet tai ehkä vain oma peli hajosi syystä tai toisesta. On totta, että korkeimmalla kansallisella tasolla pelattaessa on syytä vaatia, että tietyt vaatimukset täyttyvät. Mielestäni tähän asti kisanjärjestäjät ovat kuitenkin hoitaneet hommansa erinomaisesti. Keskustelu onkin kääntynyt siihen, pitäisikö kisoja järjestää metsässä vai puistossa. Vielä emme valitettavasti ole siinä tilanteessa, että tästä on syytä edes keskustella, ja syitä tähän on monia:
- Maassamme ei ole yhtään pro-rataa, joka olisi pyhitetty vain frisbeegolfille
- Massamme on vain kourallinen halukkaita (ja kykeneviä) kisajärjestäjiä
- Maassamme on metsää vaikka muille jakaa
- Lajimme on niin pieni, että yksikään kaupunki ei näe sitä sen arvoiseksi, että hoitaisi puiston ja antaisi sen lajimme käyttöön.
Olkaamme siis iloisia jokaisesta kilpailusta, jonka saamme pelata järjestelyn toimiessa hyvin. Kiitos Oulu (BSC ja OFS), kiitos Tammisaari-Hanko (EIF ja HAHY), kiitos Vihti(NFS) ja kiitos Nokia (DGCT). Kiitos myös Helsinki (TT) EuroTourin osakilpailusta.
Olen pitkään miettinyt, miten on mahdollista, että vaikka lajimme on näin pieni, joukkoomme silti mahtuu niin paljon eripuraisuutta ja ehkä jopa vihaa. Jo viime vuosituhannen puolelta asti on näissä piireissä ollut kummasti kitkaa, eikä tunnu vieläkään helpottavan. Emmekö voisi sovussa nauttia siitä, että saamme ylipäätään harrastaa mukavaa lajiamme, ja ratoja nousee maahamme huimaa vauhtia? Tästäkin on kiittäminen muutamia aktiivisia harrastajia, jotka ilman korvausta jaksavat vapaa-ajallaan rakentaa toisille harrastuspaikkoja, vaikka kiitoksena on vain haukut siitä, kuinka rata ei olekaan täydellinen juuri omalle pelityylille.
Suomessa ei ole yhtään ihmistä, joka elättäisi itsensä frisbeegolfilla. Ei yhtään ihmistä, joka merkittävästi rikastuisi lajilla. Ei yhtään ihmistä, joka saisi edes kohtuullisen korvauksen näkemästään vaivasta lajin eteenpäin viemiseen. Pieni joukko ihmisiä rakentaa ja ylläpitää ratoja talkootöinä. Ja suuret massat astuvat valmiiksi katettuun pöytään.
Frisbeegolfin juhlava tarina Suomessa on vielä alkutekijöissään. Jokainen teko, joka lajia edistää, on arvokas. Vielä ei ole aika kritisoida ketään, joka jotain lajin hyväksi tekee. Tervetuloa järjestämään kilpailuja. Tervetuloa tekemään uusia ratoja. Tervetuloa perustamaan uusia seuroja alueille, joilla ei vielä järjestäytynyttä harrastustoimintaa ole. Tervetuloa Suomen Frisbeeliiton puolesta viemaan lajin ilosanomaa alueille, joissa lajista ei vielä tiedetä mitään. Tervetuloa opastamaan aloittelijoita lajin salaisuuksien pariin. Tervetuloa perustamaan koulutus- ja valmennusjärjestelmää lajille.
Vielä muutama vuosi, niin lajimme harrastajamäärä on moninkertainen nykyiseen verrattuna. Vielä muutama vuosi, niin massamme alkaa olla useita kansainvälisen tason kilparatoja. Vielä muutama vuosi, niin lajiamme opetetaan kouluissa ympäri Suomea. Vielä muutama vuosi, ja SM-kisat ovat haluttu tapahtuma, minkä järjestämisestä kilpailee useampi taho. Vielä muutama vuosi, niin voimme aiheellisesti alkaa käymään keskustelua siitä, missä kiekkoa heitämme, ja mitkä ovat vaatimukset sen ajan huippufrisbeegolfille. Vielä muutama vuosi, ja maamme päämediat uutisoivat säännöllisesti frisbeegolfin tapahtumista Suomessa ja muualla maailmassa. Vielä emme ole siinä pisteessä.
Tervetuloa tekemään lajistamme tunnettu, ja arvostettu harrastus- ja kilpaurheilulaji.
Valitettava tosiasia on se, että yhden ihmisen sormin on laskettavissa niiden tahojen määrä, jotka todella jotain tekevät lajin eteen. Toisen ihmisen sormin voidaan sitten laskea niiden määrä, joille ihan mikä tahansa ei kelpaa. Valtaosa harrastajista on kuitenkin tyytyväisiä, kunhan on jonkinnäköinen kippo, mihin muovia paiskoa.
Voidaan pohtia vaikka sitä, onko lajin ja sen harrastajien etu, jos SM-kisat viedään radalle, joka ei kaikkia miellytä. Yhtä hyvin voidaan pohtia, onko se minkään arvoista, että tänäkin vuonna voimme pelata SM-sarjan, joka koostuu neljästä osakilpailusta. Neljästä osakilpailusta, jotka pelataan hyvin erilaisilla radoilla. Neljästä osakilpailusta, jonka jälkeen varmasti tiedämme taas, kuka on Suomen kovin kansallisen tason frisbeegolfaaja.
Tänäkin vuonna SFL:n hallituksella oli helppo työ valita SM-sarjan kisajärjestäjät: kaikki jotka kisoja hakivat, saavat ne myös pitää.
Aina kisojen jälkeen jollain on jotain hampaankolossa: rata ei ollut täydellinen, järjestelyt eivät toimineet tai ehkä vain oma peli hajosi syystä tai toisesta. On totta, että korkeimmalla kansallisella tasolla pelattaessa on syytä vaatia, että tietyt vaatimukset täyttyvät. Mielestäni tähän asti kisanjärjestäjät ovat kuitenkin hoitaneet hommansa erinomaisesti. Keskustelu onkin kääntynyt siihen, pitäisikö kisoja järjestää metsässä vai puistossa. Vielä emme valitettavasti ole siinä tilanteessa, että tästä on syytä edes keskustella, ja syitä tähän on monia:
- Maassamme ei ole yhtään pro-rataa, joka olisi pyhitetty vain frisbeegolfille
- Massamme on vain kourallinen halukkaita (ja kykeneviä) kisajärjestäjiä
- Maassamme on metsää vaikka muille jakaa
- Lajimme on niin pieni, että yksikään kaupunki ei näe sitä sen arvoiseksi, että hoitaisi puiston ja antaisi sen lajimme käyttöön.
Olkaamme siis iloisia jokaisesta kilpailusta, jonka saamme pelata järjestelyn toimiessa hyvin. Kiitos Oulu (BSC ja OFS), kiitos Tammisaari-Hanko (EIF ja HAHY), kiitos Vihti(NFS) ja kiitos Nokia (DGCT). Kiitos myös Helsinki (TT) EuroTourin osakilpailusta.
Olen pitkään miettinyt, miten on mahdollista, että vaikka lajimme on näin pieni, joukkoomme silti mahtuu niin paljon eripuraisuutta ja ehkä jopa vihaa. Jo viime vuosituhannen puolelta asti on näissä piireissä ollut kummasti kitkaa, eikä tunnu vieläkään helpottavan. Emmekö voisi sovussa nauttia siitä, että saamme ylipäätään harrastaa mukavaa lajiamme, ja ratoja nousee maahamme huimaa vauhtia? Tästäkin on kiittäminen muutamia aktiivisia harrastajia, jotka ilman korvausta jaksavat vapaa-ajallaan rakentaa toisille harrastuspaikkoja, vaikka kiitoksena on vain haukut siitä, kuinka rata ei olekaan täydellinen juuri omalle pelityylille.
Suomessa ei ole yhtään ihmistä, joka elättäisi itsensä frisbeegolfilla. Ei yhtään ihmistä, joka merkittävästi rikastuisi lajilla. Ei yhtään ihmistä, joka saisi edes kohtuullisen korvauksen näkemästään vaivasta lajin eteenpäin viemiseen. Pieni joukko ihmisiä rakentaa ja ylläpitää ratoja talkootöinä. Ja suuret massat astuvat valmiiksi katettuun pöytään.
Frisbeegolfin juhlava tarina Suomessa on vielä alkutekijöissään. Jokainen teko, joka lajia edistää, on arvokas. Vielä ei ole aika kritisoida ketään, joka jotain lajin hyväksi tekee. Tervetuloa järjestämään kilpailuja. Tervetuloa tekemään uusia ratoja. Tervetuloa perustamaan uusia seuroja alueille, joilla ei vielä järjestäytynyttä harrastustoimintaa ole. Tervetuloa Suomen Frisbeeliiton puolesta viemaan lajin ilosanomaa alueille, joissa lajista ei vielä tiedetä mitään. Tervetuloa opastamaan aloittelijoita lajin salaisuuksien pariin. Tervetuloa perustamaan koulutus- ja valmennusjärjestelmää lajille.
Vielä muutama vuosi, niin lajimme harrastajamäärä on moninkertainen nykyiseen verrattuna. Vielä muutama vuosi, niin massamme alkaa olla useita kansainvälisen tason kilparatoja. Vielä muutama vuosi, niin lajiamme opetetaan kouluissa ympäri Suomea. Vielä muutama vuosi, ja SM-kisat ovat haluttu tapahtuma, minkä järjestämisestä kilpailee useampi taho. Vielä muutama vuosi, niin voimme aiheellisesti alkaa käymään keskustelua siitä, missä kiekkoa heitämme, ja mitkä ovat vaatimukset sen ajan huippufrisbeegolfille. Vielä muutama vuosi, ja maamme päämediat uutisoivat säännöllisesti frisbeegolfin tapahtumista Suomessa ja muualla maailmassa. Vielä emme ole siinä pisteessä.
Tervetuloa tekemään lajistamme tunnettu, ja arvostettu harrastus- ja kilpaurheilulaji.