keskustelu.frisbeegolfliitto.fi

jone kirjoitti:Ylläolevasta tekstistä voi kenties päätellä, että tulevaisuudessa
ratojen "kohderyhmä" pitää tietää jo suunnitteluvaiheessa.

Eli aletaanko tekemään sitä ns. prorataa vai suurille
massoille tarkoitettua rataa "jossa ei vituta koskaan"

OB narullahan joku viksu pystyy ehkä lyömään kaksi kärpästä
yhdellä iskulla, mutta kyllä siinä aina joutunee tekemään
kompromisseja.

On ilmeisesti myös liiton tavoite, että pelaajamäärää saataisiin
kasvatettua, joten "sikavaikeiden pro ratojen" tekeminen on
vaikeasti perusteltua, jos niillä tykkää pelata ehkä muutama
kymmenen peluria.

Ehkä siirretät koripaikat ja A/B tiipaikat voivat mahdollistaa
haastavien kisojen järjestämisen myös perus demariradalla,
mutta tämäkin pitänee ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa ?

Aihe vähän karkasi, kuin spagetti haulikosta, mutta eiköhän
modet operoi, jos on aiheellista.

siirsin tämän omatoimisesti tuolta USDGC threadista veke.

Ehkä meidän olisi syytä katsoa tuonne pallogolffin suuntaan tässä, siellähän radat ovat kaikille samat eikä se ratojen vaikeus ketään lajin puolesta pois peloita. Vaihtoehtoja tilanteen selvittämiseksi löytyy useita.

1. advanced / beginner tiit
2. "turnaus korinpaikat"
3. eri par eri tasoisille pelaajille, eli jos väyläopasteessa lukee että beginner par: 5 pro par: 3 niin +- tuloksilla voidaan pelata silti samaa kiessiä.

Mitään sen kummallisempaa tasoitussysteemiä en kyllä haluaisi lajissa nähdä, menee hirmuisan monimutkaiseksi hirveän helposti. Ratojen slopet jne, kuka niitä jaksaa.

Radan kohderyhmää olisi rataa suunniteltaessa kyllä aiheellista miettiä jo nyt, ei vain tulevaisuudessa.
Radan suunnitteluperusteita ja mentaliteetteja on monia. Tällä hetkellä käytössä olevia on ainakin:

- "Tähän halutaan rata, katsotaan mitä saadaan aikaan"
- "Mahdollisimman monta koria pitää saada"
- "Tehdään aloittelijarata"
- "Tehdään vimpan päälle pro-rata" (ei vielä toistaiseksi käytössä Suomessa)
- "Tehdään rata, jossa lajin harrastajatkin viihtyvät"

Sikavaikeat radat eivät ole ehkä kenenkään intressi, mutta kyllä useat aloittelijatkin mieluummin pelaavat oikeaa rataa, kuin jotain sikahelppoa. Ainakin pidemmän päälle. Pallogolfissakin par 5 -väylältä otettu par on usein parempi kuin par 3:lta otettu birdie. Kuulemma.

Samaa mieltä Jannen ja Poimiksen kanssa. Mutta onko kellään kokemuksia tai mielipiteitä tästä PDGA:n värikoodi-jaottelusta (Gold, blue, white, red).
http://www.pdga.com/documents/2004/PDGAGuides2004.pdf
Toimiiko tämä käytännössä? (isoissa kisoissa?) Kannattaisiko Suomessa ottaa myös standardiksi? Tietenkään meillä ei tarvita, eikä ole mahdollisuutta neljään eri tiiauspaikkaan, mutta noin niin kuin periaatteena… Leikitäänkö väreillä?

Tässä vielä tätä perusasiaa:
http://www.pdga.com/makecrse.php

poimis kirjoitti:Pallogolfissakin par 5 -väylältä otettu par on usein parempi kuin par 3:lta otettu birdie. Kuulemma.

Ei pidä missään nimessä paikkaansa. 100 - 200 metrisellä väylällä metrin päähän lipusta lyöminen on pirun hankalaa. Jos on kyse vähänkin pidempilyöntisestä kaverista, tulee pirkkoja par vitosilla eniten.

Jani kirjoitti:Jos on kyse vähänkin pidempilyöntisestä kaverista, tulee pirkkoja par vitosilla eniten.

Kyse oli tuossa nimenomaan aloittelijoista, jotka kai harvemmin ovat pidempilyöntisiä. Toisaalta, ehkä aloittelijan hankala sitä pirkkoa tehdä lyhyeltäkään. Ehkä se meni niin että "par 5:llä tehty par on parempi kuin par 3:lla tehty par".

Jos nyt vertaa fribaan, ni kyllä mä Talin ykkösellä on pariin (5) tyytyväisempi kuin vaikkapa ysillä (3).

Golfissahan par-tulokseen lasketaan kaksi puttia. Eli par vitosella pitäisi olla kolmella lyönnillä greenillä. Mikä olisi vastaava frisbeegolfissa? Kolmella heitolla 50 metrin säteellä korista? Eli hyvä par kolmonen olisi sellainen, jossa hyvän avauksen jälkeen oltaisiin noin 50 metrin päässä korista. Vaikkapa Talin 15 on mielestäni hyvä esimerkki par kolmosesta. Nummelassa esimerkiksi ainakin väylät 2, 5, 7, 8, 11, 12 ja 17 ovat mielestäni par kakkosia. Jos par (3) harmittaa, se ei voi olla par.

Mun mielestä se par on aivan sama mikä se on. 9 väylänen rata vaikka ois kaikki kolmosen paariin. Pelaat sen paariin se on 27. Jos vaikka 3 väylää on par 4 niin oot 3 alle, mutta tulos on sama 27.

Par 2 on jokatapauksessa aivan turha käsite.

Nosturi kirjoitti:Par 2 on jokatapauksessa aivan turha käsite.

Minä en pidä ihannetuloksena kolmosta vaikkapa Nummelan 15:llä (30 metriä alamäkeen).

sanon samat sanat ku siinä edellisessäkin threadissa missä par-lukemista jauhettiin. (oiskohan ollut lausteen kansallisen yhteydessä.)
Väylä pitää pelata yhdellä heitolla että saa birdien? eikös se mene PDGA:n mukaan niin, että hyvätasoinen pelaaja saa kaksi lyhyen matkan heittoa, näinollen par2 on mahdoton yhtälö? lisäksi erittäin nohevalla suorituksella tulisi olla mahdollista pelata väylältä eagle (pidemmillä väylillä myös albatross tai condor ), joka on jälleen kerran mahdoton yhtälö par2-väylällä. totuushan on se, että par-lukema voi olla mitä tahansa yhden ja äärettömän välillä, se ei tuloksia muuta. tästä esimerkkinä vaikkapa PDGA-worlds 2008, turnaus joka voitettiiin tuloksella -100, ja SM-tour Nokia Open, joka voitettiin tuloksella -1.

Jani kirjoitti:

Nosturi kirjoitti:Par 2 on jokatapauksessa aivan turha käsite.

Minä en pidä ihannetuloksena kolmosta vaikkapa Nummelan 15:llä (30 metriä alamäkeen).

Olisiko tällöin mahdollista, että radan suunnittelussa on joitain puutteita, koska par 2 on nimenomaan turha käsite...

Jatkan vielä tiimerkeistä. Pallogolfissa kaikki tietävät mikä merkitys on tiimerkkien väreillä: valkoinen, keltainen, sininen ja punainen. Mutta frisbeegolfissa ei ilmeisesti laajemmin ole käytetty PDGA:n gold, blue, white, red -jaottelua. (Tai ehkä on Ameriikassa...?)

Nyt kun jo suunnitellaan monille radoille useampia tiiauspaikkoja, niin standardin tarve on ilmeinen. Standardihan voi olla myös se kirjainjaottelu A ja B. Tämähän on käytössä jo ainakin Hangossa ja Tammisaaressa. Ymmärtääkseni A tarkoittaa perusrataa (aloittelijoille) ja B tarkoittaa vaikeampaa rataa (edistyneille). Jos tätä haluaa ajatusleikkiä väreillä, niin A-radan tolppiin voi maalata kullan ja sinisen värisen raidan ja B-radan tolppiin valkoisen ja punaisen raidan. - Mutta ehkä värejä ei tarvita lainkaan.

Tämän monologin tarkoituksena oli vain kiinnittää huomiota tiimerkkien yhdenmukaistamiseen. Mitä enemmän tulee tiiauspaikkoja, sitä enemmän voi tulla sekoilua ("mistä heitetään?"). - Jos tiimerkinnät eivät ole kunnossa. Olisi hienoa, jos jokainen frisbeegolffari... mennessään mihin tahansa frisbeegolfradalle Suomessa... näkisi ja tietäisi heti tiimerkistä, että mistä hänen tasoisensa heittäjän kuuluu heittää…

Ainahan se alue ei anna mahdollisuutta siihen, että tehtäisiin 18x200m
väyliä. Nummelan 15:kin on mukavampi heittää sinne alas, kun vain
kävellä kassi olalla portaat alas. Mun mielestä myös Harjun radan
suunnittelu on onnistunut, kun noin pienelle pläntille on saatu mukava
18 väyläinen rata.

Tee8mu kirjoitti:
Olisiko tällöin mahdollista, että radan suunnittelussa on joitain puutteita, koska par 2 on nimenomaan turha käsite...

Esimerkiksi Järva on surkeasti suunniteltu kenttä, kun siellä on ainakin yksi par 2 -väylä, muistaakseni noin 70-metrinen.
Jos par kolmosella heittää yhdellä koriin, se on holari. Jos par kakkosella heittää yhdellä koriin se on holari.
Onneksi jokainen voi määritellä parit miten lystää; kai Skellefteån ykkönenkin (350 metriä) on joillekin par kolmonen.

niin, piti sanomani, että kyseisen väylän suunnittelussa saattaapi olla jotain... En tarkoittanut koko Harjun rataa, joka itseasiassa on mielestäni onnistunut tuotos. Joskus taitaa olla aiheellista miettiä, kannaattaako ns. "täyteväyliä" tehdä, vai voisiko ne jättää vaikka vaihtoehtoisesti tekemättä, koska lajin suuntahan tällä hetkellä on, ettei par kakkosia ole olemassakaan. No mutta, mielipideasioita... Tän enempää ei jaksa vängätä.